Reegi maja eli Värskan vierailukeskus avattiin

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Värskassa avattiin 2. kesäkuuta 2020 Reegi maja eli upouusi vierailukeskuksen ja museon yhdistelmä sekä kotimaisille että ulkomaisille matkailijoille. Viralliset avajaiset pienelle kutsuvierasjoukolle sekä muillekin Facebookin Setomaa Muuseumid -sivulle striimattuna olivat jo maanantaina 1.6.2020.

Reegi maja Värskassa. Kuva: Sergei Vertepov / Setomaa Muuseumid

Viron valtio perusti 1926 Värskaan Õrsava-järven rannalle ns. Petserin pohjoisleirin, harjoituskeskuksen, missä sekä Viron ratsuväki että tykistö harjoittelivat kesäisin. Koko harjoituskeskuksen eli ”leirin” rakensivat sotilaat itse: sotilaiden barakit, upseerien asuintalot, ruokalan, komean kasinon ja hevostallit. Valitettavasti suuri osa rakennuksista on myöhemmin hävinnyt tai päässyt varsin huonoon kuntoon.

Kesäkuun alussa avautui vihdoinkin perusteellisesti ja hienosti kunnostettu ns. Reekin talo eli Reegi maja. Kenraali Nikolai Reek (1890–1942) oli Petserin Pohjoisleirin perustaja, joka toimii useissa merkittävissä tehtävissä, mm. Viron puolustusministerinä (silloinen termi oli sõjaminister) kahdessa eri hallituksessa. Jugendtyylinen vihreä Reegi maja oli aikoinaan koko koulutuskeskuksen komeimpia rakennuksia.

Reekin talossa toimii Värskan vierailukeskus, missä esitellään sekä Värskan seudun historiaa (sotilaiden harjoituskeskus, lomakeskus jne.) että luonnonvaroja (järvimuta, kivennäisvesi jne.). Kesäkaudella on avoinna myös kesäkahvila. Vierailukeskuksen piha-alue sopii erinomaisesti piknikpaikaksi ja lapset voivat siellä leikkiä. Keskuksesta voi vuokrata veneitä, polkupyöriä, vesipolkupyöriä ja talvisin luistimia. Aivan Reegi majan vieressä on Õrsavan järvi, Värskan laululava ja Värskan ulkomuseo.

Asfaltti Värska–Saatse-maantielle

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Perjantaina 29.5.2020 avattiin vihdoinkin liikenteelle täysin asfaltoitu tie Värskasta Saatseen. Ns. Saatsen saappaan kautta kulkevan tien kunnostamisen teki hankalaksi se, että tie kulkee välillä Venäjän puolella ja nimenomaan raja-alueella.

Asfalttia levitetään Värska-Saatse-maantielle. Kuva: Argo Ingver / Maaleht

Tien kunnostamisessa olikin kyse yhteishankkeesta, Viron valtion osuus oli 2,5 miljoonaa euroa. Useista pyynnöistä huolimatta Venäjän (raja)viranomaiset eivät kertaakaan vastanneet konkreettisiin tienrakentamiseen liittyviin lupa-anomuksiin, mutta silti tie saatiin valmiiksi.

Peko

Setonkielinen alkuperäisteos, julkaisija Kuopiossa toimiva Snellman-instituutti 1995. Toinen painos, kustantamo Seto Kiri, Setomaalla 2017.

Seppo Suhosen tekemä ja Kai Niemisen toimittama suomennos, Pekko – Setukaiseepos ilmestyi SKS:n kustantamana 2006.

Paul Hagun ja Seppo Suhosen toimittama setukaiseepos Peko on oikeastaan kahden henkilön yhteistyön tulos. Etelä-Virossa, Räpinassa syntynyt merkittävä perinteen ja kansankielen tallentaja Paulopriit Voolaine (1899–1985) lähetti helmikuussa 1927 luonnostelemansa eepoksen sisällön, 100 teemaa, setojen suurimmalle ja tunnetuimmalle laulajalle eli lauluimä Anne Vabarnalle (1877–1964). Anne Vabarna ryhtyi kehittelemään näitä aiheita, mutta keskittyi lauluissaan myös sellaiseen, mitä hän oli itse kokenut ja nähnyt. Näin Pekosta tuli eepoksessa mies, perheenisä, sotasankari sekä hedelmällisyyden ja setojen jumala.

Kirjoitus- ja lukutaidottoman Anne Vabarnan laulaman eepoksen tekstin merkitsi keväällä 1927 muistiin hänen poikansa Ivo (Jaan). Vuosikymmeniksi teksti hautautui Viron kirjallisuusmuseon kellareihin, kunnes Paul Hagu kaivoi sen sieltä esiin.

Lähes 8 000 -säkeisen setonkielisen varsinaisen eepoksen lisäksi Snellman-instituutin julkaisussa on professori Seppo Suhosen, joka oli myös Setukaisten ystävät ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, laatima suomenkielinen esipuhe ja Paul Hagun 25-sivuinen vironkielinen Saateks, jossa hän esittelee eepoksen tekijöitä, syntyhistoriaa ja sisältöä. Lisäksi teoksessa on lyhennelmä eepoksen sisällöstä suomeksi, englanniksi, ranskaksi ja venäjäksi.

Snellman-instituutti lahjoitti Peko-eepoksen kaikille Jyväskylän fennougristikongressin osallistujille 1995. Tuglas-seura ja Setukaisten ystävät -yhdistys toimitti noin 4 000 kpl eeposta suoraan setoille Setomaalle vielä samana kesänä (yksi kirja jokaiselle setoperheelle).

Tämän kirja-artikkelin kirjoittivat: Setukaisten ystävät ry ja Tapio Mäkeläinen

Setumaalta Harjumaalle

Kirja Setumaalta Harjumaalle. A.O.Väisäsen tukimusmatka Viroon vuonna 1913

Timo Leisiö (toim.): Setumaalta Harjumaalle. A. O. Väisäsen tutkimusmatka Viroon vuonna 1913. Tampereen yliopisto, Kansanperinteen laitos, julkaisuja n:o 16. Tampere 1992.

Professori Timo Leisiön kokoama kirja sisältää seuraavat artikkelit:

  • Timo Leisiö: Sananen setuista ja vahakantisesta muistivihosta
  • Timo Leisiö: Armas Otto Väisäsen elämäntyön ääriviivoja
  • Armas Otto Väisänen: Setumaalta Harjumaalle vuonna 1913. Matkakertomus.
  • Timo Leisiö: Päiväkirjan kommentaari
  • A. O. Väisänen: Setunmaa
  • Igor Tõnurist: Eestin ja Pihkovanmaan musiikilliset suhteet kansansoitinten avulla tarkasteltuna
  • E. Richter: Setujen sulautuminen eestiläisiin
  • Jakob Hurt: Setukaisten elinalueet ja perinne

Timo Leisiö (s. 1946) on kansanmusiikin ja aivan erityisesti kansansoitinten tutkija, emeritusprofessori, joka toimi pitkään musiikintutkimuksen laitoksen johtajana Tampereen yliopistossa.

Tämän kirja-artikkelin kirjoittaja: Tapio Mäkeläinen

Pienet kansat maailmojen rajoilla

Tuija Saarinen ja Seppo Suhonen (toim.): Koltat, karjalaiset ja setukaiset – pienet kansat maailmojen rajoilla. Snellman-instituutti 1995.

Teos on ”virallisesti” Tuglas-seuran Kuopiossa marraskuussa 1994 järjestämän Idän viimeiset vartijat länttä vastaan -tapahtuman seminaarijulkaisu. Se on kuitenkin itse asiassa sisällöltään laajempi kuin Kuopiossa järjestetty seminaari, teokseen nimittäin tilattiin seminaariesitelmien lisäksi vielä lisäartikkeleita.

Teoksen kirjoittajina ovat mm. Elias Huurinainen, Heikki J. Hyvärinen, Heikki Kirkinen, Teuvo Laitila, Seppo Lallukka, Martti Linkola, metropoliitta Leo, Jelena Sergejeva, Aleksandra Stepanova, Pertti Virtaranta ja Pekka Zaikov.

Kirjan setot-osuuteen kuuluu seuraavat neljä artikkelia:

  • Paul Hagu: Setukaisten identiteetin ongelmat
  • Aare Hõrn: Setukaisten ortodoksisuus ennen ja nyt
  • Mare Piho: Siperian setukaiset
  • Vaike Sarv: Setukaisten elävä laulu- ja juhlaperinne

Tämän kirja-artikkelin kirjoittivat: Setukaisten ystävät ry ja Tapio Mäkeläinen.

Kymmenessä päivässä sivusto pystyyn

Tämä Setukaisten ystävien sivusto kehitettiin yhdistyksen hallituksen voimin kymmenessä päivässä kesän 2020 kynnyksellä. Sivuston pohjana on yhdistyksen vanha sivusto, jonka ylläpito html-koodilla oli toisaalta nostalgista. toisaalta hankalaa. Se palautti mieleeni 1990-luvun, jolloin kehitin ensimmäisiä verkkosivujani ja opetin niiden laatimista ammattikorkeakoulussa.

Alkuun vanhan sivuston tietoja siirrettiin uudelle sivustolle, mutta pian alkoi hahmottua sivuston rakenne: ajankohtaista, blogi, yhdistys, Setomaa, kirjallisuus ja kieli. Sivuston sisältö ja kuvat ovat ”vaiheessa”, niitä kehitetään jatkuvasti.

Sivuston lukijoiden ideat sivuston kehittämiseksi ja uusiksi sisällöiksi ovat tervetulleita.

Kirjoittaja Eija Kalliala on tietokirjailija, Setukaisten ystävät ry:n verkkosivuston ylläpitäjä ja rahastonhoitaja.

Setukaisten ystävien sivusto

Tällä Setukaisten ystävien yhdistyksen sivustolla kerrotaan toisaalta yhdistyksestä ja sen toiminnasta, toisaalta Setomaasta ja setoista, heidän kielestään, kulttuuristaan, tavoistaan ja tapahtumistaan. Tälle sivustolle artikkeleita kirjoittavat setukaisten ystävät ja asiantuntijat eri aloilta.

Seto

[Üts’ syna]

Kaakkois-Viron ortodoksisia asukkaita kutsutaan yleensä termillä seto. Kansa Värskassa, Obinitsassa ja Saatsessa itse käyttää sanoja: seto, monikollisena setoq ja asuinalueestaan nimitystä Setomaa.

Koska pohjoisvirolaisissa murteissa ja viron kirjakielessä, mikä perustuu keskisen Pohjois-Viron murteisiin, kaikki vanhat alkuperäiset o-äänteet ovat muissa kuin ensitavuissa ovat muuttuneet u-äänteiksi, on viron kirjakielessä Viro-sta tullut Viru-(maa jne) ja seto-a vastaa setu. Eli viron kirjakielessä on pitkään käytetty ja usein vielä nykyäänkin käytetään sanamuotoja setu ja Setumaa, tosin nykyisin yhä tavallisemmin myös termejä seto ja Setomaa.

Kun me suomalaiset – samoin kuin setot – “uskallamme” ja osaamme käyttää myös sanojen 2. ja 3. tavussa sekä muissa jälkitavuissa o-vokaalia, niin olisi loogista ja myös syytä suomen kielelläkin käyttää alkuperäisiä, ”ei-pohjoisvirolaistettuja” muotoja seto ja Setomaa. Suomessa olisi siis nykyisin puhuttava setoista ja Setomaasta. Samoin kuin puhumme Virosta ja virolaisistakin. Vrt. vielä esim. viron kirjakielen elu, ilu, tegu contra suomen elo, ilo, teko jne.

Setukaiset on ilmeisesti suomalaisten ihan itse kehittämä sana, jolla tarkoitetaan Kaakkois-Viron ortodoksista väestöä. Saksankielinen monikollinen die Setukesen voisi toki olla sen taustalla sekä suomen kielen –kainen/-käinen-tyyppiset nimet, mutta uka-äännejonon sisältävä sana on siis keksitty jossain ihan muualla kuin Setomaalla tai edes muualla Virossa.

Setojen suhteen suomen kielen setukainen-sanan välttämiseen on vielä yksi syy, nimittäin viron kielen sana setukas, jonka merkitys on “luuska, koni, huono hevonen”. Eli ei hevostella, vaan kunnioitetaan kansanryhmän itse käyttämiä termejä, jotka erinomaisesti sopivat myös suomalaiseen suuhun!

Edes arkipuheessa emme enää käytä sanoja mustalainen tai neekeri. Nykyisin puhumme saamelaisista emmekä lappalaisista ja ryssittely on taakse jäänyttä maailmaa. Aikoinaan kaikki edellä mainitut termit olivat suomen kielellä neutraaleja ja hyväksyttyjä, mutta ajat muuttuvat ja maailma muuttuu ja pienenee ja siksi nykyisin pitää ottaa huomioon myös se, minkälaisia asenteita, tunteita ja konnotaatioita muissa maissa ja muissa kielissä eri sanoihin liittyy tai mitä mielleyhtymiä suomenkieliset sanat muissa synnyttävät.

Sanan seto alkuperästä on useitakin teorioita. Suomen kielessä on kolme demonstaritiiviprominia eli tämä, tuo, se. Viron kirjakielessä on vain yksi see. Etelävirolaisissa kielimuodoissa on joko kaksi tai kolme, setossa suomen tapaan kolme: seo / s´oo / sjoo, taa ja tuu / too. Ja kun Setomaalta tullut ihminen puhuu ja selittää, niin puheessa vilahtelevat usein sekä seo että tuu (”tämä” ja ”tuo/se”) ja ainakin ulkopuolinen kuuli, sekoitti ja jopa yhdisti ne yhteen: seo-tuu / se-tuu / se-too / se-to. Pohjoisvirolaisessa moinen puhe ja erityisesti noiden pronominien runsas käyttö ja tarkan merkityksen epäselvyys aiheuttivat sekä hämmennystä että naureskelua ja näin yhdistettiinkin seo+too ja saatiin sana, jolla alun perin muut virolaiset pilkaten tarkoittivat henkilöä, joka puhuu tuota kummallista kieltä, pukeutuu, käyttäytyy omituisesti. Ilmeisesti 1800-luvun lopulta alkaen setojen lähinaapurit ja laajemminkin muut virolaiset alkoivat käyttää seto-setu-sanaa pilkallisessa merkityksessä on tutkija Paul Hagu arvellut. Vähitellen setot kuitenkin alkoivat itse ylpeydellä käyttää tätä termiä itsestään.

Toisen seto-heimonimen selitys, jota ilmeisesti tarjosi ensimmäisenä F. R. Kreutzwald, on se, että seto-termi olisi kehittynyt sanasta setä (merkitys ”setä”). Nykyisin tällä selityksellä ei ole kannatusta. Myös muita selityksiä seto-sanalle on annettu.

Seto-termi on varsin uusi, sillä ensimmäisenä Settukesed, Settu, Settuke -sanoja tiettävästi kirjallisessa muodossa käytti H. E. Hartmann vasta vuonna 1860. Seto ja Setomaa -termit ”virallisti” III Seto Kongressi vuonna 1993 ja siitä alkaen on niitä käytetty rinnan setu ja Setumaa -termien kanssa myös vironkielissä teksteissä ja muissa yhteyksissä. Vuonna 2010 Viron paikannimikomissio vahvisti o-llisen Setomaa-nimen setojen asuinalueen viralliseksi nimeksi. Vuoden 2017 paikallishallintoreformista alkaen on Virossa olemassa myös Setomaa vald eli Setomaan kunta, mikä kattaa lähes kokonaan Viron puoleisen osan historiallisesta setojen asuinalueesta.