Kossalinaq

[Üts’ syna]

Yksi häihin liittyvistä ikivanhoista rituaaleista on morsiamen pukeminen aviovaimoksi.

Setoilla eri ikäisten naisten vaatteet ja pukeutuminen ovat perinteisesti poikenneet merkittävästi toisistaan mm. sekä korujen että hiusten ja päähineiden suhteen. Samalla tavalla kuin suurella setosoljella on aikoinaan ollut hyvin tärkeä osansa hääseremoniassa, oli myös juuri vihityn nuoren aviovaimon pukeminen morsiamen puvun sijaan aviovaimon pukuun hyvin tärkeä tapahtuma häiden kestäessä ja osa ikivanhaa siirtymärituaalia.

Hyvin keskeinen osa tässä pukemisessa oli ns. ”pään tekeminen”. Kukaan ulkopuolinen ei enää häiden jälkeen nähnyt setonaisen hiuksia vapaana, vaan ne olivat aina linik-nimisen liinan alla piilossa. Entisinä aikoina eivät setonaiset leikanneet hiuksiaan, joten avioituessaan naisella oli pitkät hiukset, jotka sidottiin kahdelle palmikoille. Setonkielinen palmikkoa tarkoittava sana on koss. Palmikot kiedottiin pään ympärille ja sitten pää ja hiukset peitettiin kokonaan linik-liinalla ja kiristettiin yhteen pääliinalla. Jotta koko komistus olisi ollut vielä korkeampi ja komeampi naisen omien hiuspalmikoiden joukkoon ja avuksi punottiin vielä pellavasäikeitä. Myöhemmin näitä pitkiä pellavasäikeitä ei enää sekoitettu omiin hiuksiin, vaan tehtiin omien hiuspalmikoiden ”avuksi” erillisiä pellavapalmikoita, joita kutsuttiin nimellä kossalinaq eli kossak eli kossalinad.

Kun setonaisten hiukset eivät nykyisin enää ole yhtä pitkiä kuin isoäitien ja isoisoäitien aikaan, niin kossalinaq-tekohiukset ja muut vastaavat apuvälineet ovat nykyisinkin tarpeellisia setovaimojen pukeutuessa juhlatamineisiinsa.

Foto: Toomas Tuul / Setomaa Muuseumid

Räbik

[Üts’ syna]

Palaan tänään taas naisten käsitöitä ja vaatetusta käsittelevään sanastoon, vaikka tunnenkin käveleväni ohuella jäällä. Kyse on kuitenkin setokulttuurin niin keskeisestä osasta, ettei sitä voi jättää käsittelemättä.

Räbik tai myös muodossa räpik -sanan merkitys on Seto eripäraste sõnade sõnaraamat -sanakirjan mukaan: ”puolivillainen naisten kesäinen päällystakki”. Räbik on hyvin pitkä ja perinteisesti sitä käytettiin vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä, esimerkiksi kirkkoon mennessä. Talvella tutkija Elvi Nassarin mukaan käytettiin samantapaista, mutta täysvillaista pitkää valkoista ns. ”villapaitaa” (eli setoksi villasärk, villahamõh) ja sen päällä pitkää lampaannahkaista turkkia. Sekä turkki että räbik ja villahamõh kiristettiin aikaisemmin aina kiinni vyöllä. Nykyisin räbik tuntuu monesti olevan lähes pakollinen osa setonaisten juhlallisempaa pukeutumista, kuten kuvan tanssijoilla. Ja nykyisin sitä ei siis yleensä kiristetä vyöllä kiinni, kuten kuva myöskin havainnollisesti kertoo.

Räbik on selästä, hihansuista ja etupuolen helmasta koristeltu punaisin-vihrein koristenauhoin. Räbik on lisäksi valmistettu niin, että kylkien ja selän väliin tehdyt laskokset tai poimut vielä kaunistavat sitä.

Foto: Heiko Kruusi / VisitSetomaa

Hähäq TAI Sajaq

[Üts’ syna]

Häät ja hautajaiset ovat ikivanhoja rituaaleja, joihin liittyy ikivanhoja tapoja ja myös sanoja. Valitettavasti en ole koskaan ollut Setomaalla häissä enkä – ehkä onneksi – hautajaisissa, mutta yritän silti esitellä seuraavina viikkoina muutamia niihin liittyviä mielenkiintoisia sanoja, vaikka sopivia kuviakaan ei oikein tahdo löytyäkään.

Otetaan ensin iloisemmat sanat.

Kaksi tai jopa kolme eri kaakkoisvirolaista sanaa: hähäq, saajaq tai sajaq – ja kaikkien merkitys on ”häät”. On mielenkiintoista, että sellaiset termit kuin häät, hautajaiset, ristiäiset, juomingit, peijaiset, kekkerit, pidot, kemut ja usein myös juhlat ovat meillä suomeksi ja usein muissakin itämerensuomalaisissa kielissä monikollisia ja monikollisiahan ovat myös võron-seton kielen hähäq ja s(a)ajaq.

Hähäq on samaa juurta kuin suomen häät-sana tai inkeroisen ja karjalan samantapaiset sanat. Kielentutkija Jorma Koivulehto todisteli aikoinaan ko. sanojen alkumuodon lainatuksi keskialasaksasta. Viron kirjakielessähän on käytössä ihan toinen sana eli pulmad ­ – ts. myös monikossa.

Myös seton kielen toinen häitä-merkitsevä sanan, sajaq tai pitkävokaalisena saajaq, vastine tunnetaan muuallakin itämerensuomalaisella alueella, esim. vepsä sai ”häät”. Sana on johdos saiaq/saama eli saada-verbistä ja selittyy niin, että häiden yhteydessä morsian saatiin/vietiin/saatettiin omasta kodistaan sulhasen kotiin.

Saiaq-verbistä on saatu myös seton kielen termit saajarahvas/sajarahvas eli ”hääkansa” ja saajalinõ/sajalinõ ”häävieras.

Häitä vietettiin aikoinaan kolme päivää ja häiden ensimmäisen juhlapäivänkin nimitys liittyy em. termeihin: sajapäiv. Juhlien toinen juhlapäivä oli vakapäiv ja kolmas hõimupäiv.

Artikkelikuvana tällä kertaa 1999 julkaistu virolainen postimerkki, joka esittää morsiusparia perinteisissä häävaatteissa. Postimerkki kuuluu taiteilija Mari Kaarman 1990-luvun lopussa suunnittelemaan upeaan postimerkkisarjaan. Muiden Viron alueiden kansallispukuja esittelevien postomerkkien ohella sarjaan kuului kaksi merkkiä setoista. Hääparin ohella julkaistiin myös merkki, jossa kansallispukuinen mies soittaa torvea ja pikkupoika pillejä.

Seto pits´

[Üts’ syna]

Näin uuden vuoden aluksi voi ottaa riskejä, mutta toivottavasti tämän viikon sanani (itse asiassa kaksi eri sanaa) mene täysin pieleen, sillä kyse on asioista, joita en todellakaan tunne tarpeeksi. Mutta kyse on setokulttuurin niin keskeisestä osasta, ettei sitä voi jättää käsittelemättä. Eli kyseessä ovat naisten käsityöt.

Wikipedian artikkelin ensimmäinen lause: Rauman pitsi tai raumanpitsi on Raumalla perinteisesti nyplättävä pitsityyppi.” Raumalla olen käynyt ja raumanpitsiä olen nähnyt, olenpa vierestä katsonut sen valmistamistakin. Mutta kun ensimmäistä kertaa joskus 1980-luvun puolivälissä näin setojen pitsejä, niin olin kyllä hyvin hämmästynyt: onko tämä pitsiä laisinkaan?!

Seto pits´ on virkattua.

Seto pits´ on värillistä, käytetään hyvin vahvoja, voimakkaita värejä, tärkeimmät värit ovat punainen ja valkoinen, mutta sininen, musta, vihreä jne. ovat myös usein käytössä.

 Seto pits´ tehdään hienosta villalangasta.

Seto pits´ on kaksipuolista eli lopputuloksen pitää olla sellainen, että sitä voi ihailla samalla tavalla kummaltakin puolelta.

Seto pits´ on ainutlaatuista, samanlaista, samalla tavalla tehtyä pitsiä ei ole missään muualla Euroopassa – näin ainakin setot itse väittävät eikä minulla ole tarvetta osoittaa, että he ovat väärässä.

Perinteisen käsityön arvostus on Setomaallakin kovassa nousussa ja suuri ansio siitä kuuluu Seto Käsitüü Kogolle. Järjestetään näyttelyitä, kursseja, työpajoja, kilpailuita jne.

Foto: Tämänkertaiset kuvat värillisestä setopitsistä ovat Seto Käsitüü Kogon järjestemästä vuoden 2020 pitsikilpailusta. Facebookin kautta on suuri yleisö voinut valita mielestään parhaat, hienoimmat pitsit. Eivätkä äänestäjät siis tienneet, ketkä olivat tekijöitä. Eli minäkään en tiedä, kuka on tekijä, kuka on kuvien ottaja ja kuka voitti – mutta upeita pitsit ovat, se on varmaa!

Seton kielen oppitunti 1 / 2021

ÄÄNTÄMYS

VOKAALIT 1

Seton kielessä on vokaalisointu, toisin kuin viron kirjakielessä. Seton vokaalisointu on jopa täydellisempi kuin suomen kielessä eli myös e:lle ja i:lle on olemassa takavokaalinen vastine.

Seton kielessä on 10 vokaalia,

viisi etuvokaalia: i, e, ä, ü, ö

viisi takavokaalia: u, o, a, õ, y (tai õ̭)

korkeat vokaalit: i, ü ja u, y

keskikorkeat vokaalit: e, ö ja õ, o

matalat vokaalit: ä ja a

Korkea takavokaali y (vrt. venäjän ы) esiintyy muita vokaaleja harvemmin vain tietyissä yhteyksissä ja siitä syystä epäonnistuneissa nykyisin yleisimmin käytössä olevissa ortografioissa se korvataan kirjaimella õ, vaikka kieltä paremmin taitavat kyllä automaattisesti ääntävät sen korkeampana kuin õ. Hagun ja Pajusalun oppikirjassa käytetään ko. vokaalin merkkinä hankalasti kirjoitettavaa merkkiä õ̭, joka kyllä havainnollisesti näyttää sen ääntämyksen olevan korkeamman kuin õ:n. Setomaa.fi-sivustolla suosimme virallisen kansanvälisen komission laatiman ortografian merkkiä y. (Ääntämys ei siis tietenkään vastaa suomen y:n ääntämystä. Suomen y-vokaalin merkkinä seton ortografiassa on ü, kuten viron kielenkin ortografiassa.)

Usein y esiintyy setossa n-konsonantin edellä, esim. syna ”sana” ja yng ”onki”. Samaten se esiintyy usein kolmannessa eli ylipitkässä kestoasteessa (setossa on vokaaleilla ja konsonteilla kirjaviron tapaan kolme pituusastetta, suomen kielessähän niitä on vain kaksi eli lyhyt ja pitkä), esim. hyyhkama ”hehkua” ja ryymsahe ”iloisesti, riemullisesti”. Lisäksi y esiintyy alkuperäisen i:ntilalla muutamissa sanoissa, joissa toisessa tavussa on a, esim. sysar ”sisar” ja sysalik ”sisilisko, vrt. kirjaviron sisalik.

Painittomissa eli käytännössä jälkitavuissa esiintyy ö-tä ja y-ta vain hellittelysanoissa ja liudennetun konsonatin jälkeen ja seton kielen eri murteissakin käytäntö vaihtelee. Mutta esim. jänö ”jänö”, hällö ”härkänen, härkönen”. Esiintyy myös seuraavanlaista vaihtelua liittyen liudennukseen: kaŕa~karäkarja”, kiŕa~kirä”kirja”.

Seton kielessä painottomien tavujen vokaalit äännetään hieman heikompina ja lyhyempinä kuin painollisissa tavuissa, erityisesti tämä koskee korkeita vokaaleja u, ü ja i, joita usein nimitetään äänettömät vokaalit, sillä niin heikosti ne toisinaan ovat kuultavissa jälkitavuissa. Sanakirjoissa tällaisissa tapauksissa ko. vokaali voidaan merkitä suurella kirjaimella, joka on kuitenkin pienen kirjaimen korkuinen, esim. kasUk ”turkki”, vrt. kirjaviron kasukas ja vasIk ”vasikka, vrt. kirjaviron vasikas.

KOTITEHTÄVÄ eli HARJOITUS 2

Täydennä seuraavat sanat vokaaleilla, joko õ, ä, ää, ö tai ü.

Ja yritä suomentaa.

Sõida maal.. k…llä

Maal… pikk k…ll mul tii,

a vanavan…mbil h… om miil.

Lavva p…le tuvvas k…kk… h…d

ja vanaim… ilest…s mu p…d.

moro p…l ommaq kass ja pini.

laudah lammas, lehm ja hani.

v…ta luvva, p…hi tii,

lum… minem… s…s vii.

HARJOITUS 1 – OIKEAT VASTAUKSET:


MA AVITA …
SA AVITAT …
TIMÄ AVITAS …
MI AVITAMI …
TI AVITATI …
NIMÄQ AVITASÕQ …

MELKEIN JOKAISEEN LAUSEENSEEN KAHTA ENSMMÄISTÄ LUKEENOTTAMATTA SOPII JOKAINEN ANNETUISTA SANOISTA: SINNO, MINNO, TÕISI, IMMÄ, SÕPRA, VÕÕRIT.

ELI SUOMENNOKSINA:

Minä autan, sinä autat, hän auttaa, me autamme, te autatte, he auttavat… sinua, minua, toisia, äitiä. ystävää, vierasta.

Seton kielen oppitunti 0, johdantoa / 2021

Aina vuoden alkuksi tehdään lupauksia ja tämän vuoden lupaus voisi olla: Tänä vuonna opettelen seton kieltä! Tai minun lupaukseni: Tänä vuonna opetan muut kiinnostuneet puhumaan seton kieltä.

Yritin aloittaa jo viime vuonna, mutta apuvälineitä oli hiukan niukasti, mutta nyt tilanne on parempi. Sattuneesta syystä tämän johdantotunnin materiaali on osittain jo tuttua, mutta paljon uuttakin on eli toinen puoli koko tekstistä on kirjoitettu tammikuun 2. päivä.

Jokaisen oppitunnin lopussa on harjoitus, jonka oikeat vastaukset ja suomennokset annan aina seuraavan oppitunnin aluksi.

Virossa kuulee usein ilmauksia võro kiil, seto kiil, kihnu kiel, hiiu keel, sõrve keel, kodavere keel jne., mutteivat kaikki puhujat suinkaan halua väittää, että esimerkiksi hiidenmaalaisilla tai kihnulaisilla olisi oma itsenäinen kielensä, vaan omaleimainen ja elävä viron kielen paikallinen versio, murre. Kaakkois-Virossa on tilanne kuitenkin toinen.

Kielentutkijat ovat nykyisin varsin yksimielisiä siitä, että kun yhtenäinen alku-itämerensuomalainen kielimuoto alkoi hajota, niin ensimmäisinä omaksi porukakseen jäivät nykyisten kaakkois- tai etelävirolaisten esivanhemmat. Etelävirolaisia kielimuodoissa on useita sekä äänteellisiä että kieliopillisia piirteitä, jotka erottavat ne kaikista muista itämerensuomalaisista kielistä. (Niistä tulee puhetta Tapio opettaa seton kieltä -oppitunneilla.)

Linkkinä itämerensuomalaiiten kielen puhujien asuma-alueita kuvaava kartta. Tekijät Riho Grünthal, Anneli Sarhimaa ja Artti Paarlahti. Kartta kuvaa 1900-luvun alun tilannetta.

www.sgr.fi/muutjulkaisut/ItamerensuomalaisetKieletMurteet2012.pdf

Jatkossa vain kävi niin, että kun ”etelävirolaiset” elivät vuosisatojen ajan ”pohjoisvirolaisten” naapuruudessa, niin alkoivat kielten erot tasoittua ja varsinkin sillä tavalla että yhä enemmän pohjoisvirolaisuuksia levisi eteläisiin murteisiin. Hyvä todiste tästä on se, että vielä niinkin myöhään kuin 1600–1700-luvun vaihteessa oli tarpeen kääntää Uusi Testamentti sekä pohjoisviroksi eli Tallinnan kirjakielelle (Uus Testament 1715) että eteläviroksi eli Tarton kirjakielelle (Vastne Testament 1686). Kaupungistuminen ja varsinkin Tarton kasvu kaikkien virolaisten yliopisto- ja kulttuurikeskukseksi johtivat siihen, että käytännössä 1800-luvun kuluessa Tarton kielikieli jäi pois käytöstä kirkollisenakin kielenä. Mutta vaikka Tartossa puheenparsi kirjakielestyi, yleiskielestyi, niin kaakkoisimmassa kolkassa maata oma kielimuoto pysyi yhä pitkään kunniassa. Monille heistä vielä vuonna 2020! Virolaisilta kysyttiin vasta vuoden 2011 väestönlaskennassa ensimmäistä kertaa osaavatko he jotakin paikallista kielimuotoa. Tulos yllätti monet: yli 74 000 kertoi osaavansa võron kieltä ja yli 12 500 henkeä osaavansa seton kieltä. Lähes 90 000 ihmistä puhuu siis võron-seton kieltä ja etelävirolaisten kielimuotojen puhujia on yhteensä 1/10 kaikista Viron asukkaista.

Võron-seton kieli

Suomessa me tiedämme, että Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Pohjamaalla puhutaan, mutta savolaiset ja karjalaiset haastavat. Ja vanhat stadilaiset bamlaa ja skrivaa slangii. Pohjois- ja länsivirolaiset käyttävät puhumisesta verbiä rääkida, mutta etälävirolaisten verbi oman kielimuodon puhumisesta on kõnelda/kõnõlda. Kansa itse tietää?

Kieli voidaan todellisuudessa määritellä useallakin eri tavalla. Ehkä tunnetuin keino on ymmärrettävyys eli jos ymmärrät toisen puhetta, niin puhutte samaa kieltä, jollet, niin puhutte eri kieliä. Mutta toisaalta kyse on myös politiikasta, historiasta ja/tai perinteistä. Lähes jokainen meistä tietää, että ympäri maailmaa puhuttu englanti – tai espanja – poikkeaa maailma eri maissa ja osissa todella merkittävästi toisaalla maailmassa puhutusta samasta kielestä. Se että sekä Milanossa että Sisiliassa puhutaan italiaa tai saksaksi kutsutaan sekä sitä kieltä, mitä puhutaan Sveitsin kantoneissa että sitä, mitä vanhukset puhuvat Itämeren rannikon pienissä kylissä Lyypekin ja Hampurin seudulla – näissä tapauksissa ei ole kyse enää täysin lingvistisistä kriteereistä vaan historiasta ja perinteistä. Ruotsalainen, norjalainen ja tanskalainen ymmärtävät toisiaan, pienellä harjaantumisella erinomaisesti sekä kirjoitettuna että puhuttuna, mutta silti jokainen meistä puhuu ruotsin ja tanskan kielestä, osa tietää senkin, että Norjassa on virallisesti kaksi norjan kielimuotoa bokmål ja nynorsk. Se että romania ja moldova ovat eri kieliä, on jo puhtaasti politiikkaa. 2000-luvun alkuun saakka kaikki Jugoslaviassa käyttivät termiä serbokroaatin kieli ja puhuivatkin sitä, mutta jo kaksikymmentä viime vuotta on Bosnia-Hertsegovinassa, Kroatiassa, Montenegrossa ja Serbiassa hajotettu tuota kieltä neljäksi eri kieleksi. Politiikkaa!

Rakenteeltaan võron-seton kieli on ollut suhteellisen yhtenäinen. Kaikki sen eri muodot (Mõnisten seudun ”mehkakieli”, itäseton murre monine venäläisine lainasanoineen, Karulan seudun Tarton ja Mulgin murteiden kaltainen kielimuoto, Räpinan seudun murre itävirolaisine vaikutteineen ym.) muistuttavat enemmän toisiaan kuin ympäristössä puhuttavia viron murteita. Myös ”roomalaisen” võron kielen ja ”bysanttilaisen” seton kielen erottaminen on pikemminkin kulttuuri- kuin puhtaasti lingvistinen kysymys. Todellisuudessa esimerkiksi võron kielen itämurteen ja seton kielen länsimurteen ainoat merkittävät erot ulkopuolinen löytää vain uskontoon ja perinnekulttuurin liittyvästä sanastosta.

Seton kielen murteet Seton kieli tapana jakaa kolmeen murteeseen: pohjoisseto, eteläseto ja itäseto. Toinen tapa jakaa olisi sanoia, etä jokaisella 12 nulkalla eli kulmakunnalla olisi oma hieman toisista eroava paikallismurteensa. Mutta me puhumme kolmesta päämurteesta.

Pohjoissetoa (põhjaseto) on puhuttu Polodan ja Tsätskin nulkissa eli ts. Mikitamäen ja Värskan seudulla. Tunnetuin pohjoisseton käyttäjän on lauluimä Anne Vabarna eli myös Annen laulama ja sanelema Peko-eepos on pohjossetonkielinen. 1920-luvulla julkaistuissa seton kielen lukemistoissa Seto lugõmik I (1922) ja Kodotulõ´. Seto lugõmiku II osa (1924) käytetään myös pääosin pohjoissetoa. Tyypillistä pohjoissetolle on painottaman i-vokaalin muuttuminen e-ksi ja painottoman u-vokaalin muuttuminen o-ksi, esim. pante >< panti ”pantiin” tai tulno><tulnu ”tullut”.

Eteläsetoa (lõunaseto) nimitetään toisinaan myös länsisetoksi. Sitä on puhuttu Meremäen ja Luhamaan seudulla. Eteläseton murteessa on vähtien uusia ilmiöitä, lainoja muista naapurikieleistä, jota se on ymmärrettävin kaikille seton puhujilla ja siitä onkin selvästi kehittymnässä seton yleiskielen normi. Viime aikoina on lähes kaikissa julkaisuissa käytetty juuri länsiseton murretta. Jo 1913 julkaistut evankeliumien käännökset olivat länsiseton murteella. Lehdissä Setomaa ja Peko Helü on myös käytetty pääosin juuri länsiseton murteista kielimuotoa. Myös oppitunneillamme käytän jatkossa seton kielen länsimurteisia eli käytännössä yleiskielisiä muotoja.

Itäseton murteiden puhuma-alue jää nykyään kokonaan Venäjän puolelle Setomaan kahtia jakavaa rajalinjaa. Eli seton kielen itämurteita puhuttiin Petseristä itään ja kaakkoon sijaitsevissa kylissä. Venäjän kieli on eniten vaikuttanut juuri itäsetoon ja toisaalta viron kirjakieli/yleiskieli tai võron kieli ja on vähiten vaikuttanut siihen. Itäsetoa on hyvin vähän käytetty kirjallisessa muodossa, mutta toisaalta juuri tältä murrealueelta on menneinä vuosikymmeninä kerätty paljon kansanlauluja ja muuta perinnettä.


Kolm seto murret on märgitud ka kaardil 2.


Kaart 2. Seto murrakurühmad (1 – tee, 2 – raudtee, 3 – Eesti ja Venemaa piir, 4 – Setomaa läänepiir, 5 – põhjaseto murre, 6 – idaseto murre, 7 – lõunaseto murre. Kaart: Karl Pajusalu. Teostus: Maria Smirnova. Seto Instituudi Toimetised 2, lk 399, joonis 3).

Eli kuten joku viisas kaakkoisvirolainen on aikoinaan todennut:
Olõ-i miiq– võrokõsõq ni setokõsõq – määntsegi syrbiq ni hyrvadiq, kink kiil’ um üts, a rahvaq usu perrä väega eräle. Miiq olõ ütesugumadsõq lõunahummogueestläseq.

Artikkelikuva: Speakers of South Estonian 2012. Statistikamet / Eesti aasta 2011 rahvaloendus

HARJOITUS 1

A-TÄHT / A-KIRJAIN

AVITAMA OM VÄEGA TÄHTSÄ SÕNA. – Auttaa on hyvin tärkeä sana.
LÕPÕTAQ LAUSÕQ – SÕNAQ VALIQ HAR´OTUSÕ ALT. – Täydennä lauseet. Valitse sanat harjoituksen alta.
LOEQ LAUSÕQ KÕVA HELÜGA ETTE! – Lue lauseet ääneen!

Eli täytä käyttäen oikeaa sanaa ja suomenna:


MA AVITA …
SA AVITAT …
TIMÄ AVITAS …
MI AVITAMI …
TI AVITATI …
NIMÄQ AVITASÕQ …


SÕNAQ / Valitse näistä sanoista: SINNO, MINNO, TÕISI, IMMÄ, SÕPRA, VÕÕRIT

Tsibihärbläne

[Üts’ syna]

Uuden vuoden ensimmäinen sana on mielestäni hyvin kaunis ja kaunis on mielestäni myös sanan kohde. Västäräkkiä merkitsevä sana on setoksi tsibihärbläne tai tsibihämbläne tai tsibihändläne tai tsibihälläne tai tsibihäniläne ja ilmeisesti ainakin võrokesilla myös tsibihämäläne. Rakkaalla lapsella on siis monta nimeä, mutta todellisuudessa myös Suomessa on kansa kutsunut useita lintuja monilla eri nimillä, ainakin eri puolilla Suomea.

On pakko sanoa, että sanan eri versioita huomioni kiintyi muotoon tsibihämäläne. Ja Võro-eesti synaraamat eli sanakirjan selailu toi itselleni aikamoisen yllätyksen, sillä samaisen sanakirjan mukaan võron-seton kielessä esiintyy sana hämäläne ja sen merkitys on viroksi häbelik, saamatu inimene eli ”ujo, saamaton ihminen”. Eli siis tällaisinako kaakkoisvirolaiset ovat nähneet hämäläiset? Hämeessä syntyneenä ja puoliksi hämäläisenä asia kyllä suoraan sanoen tuntui kiinnostavalta. Ja hitaina, saamattomina ihmisinä ainakin vitseissä ja ilmeisesti vähän muutenkin muut suomalaiset meitä hämäläisiä pitävät, mutta että myös setotkin…

Myös pelkkä häniläne merkitsee kaakkoisvirolaisille västäräkkiä ja ehkä vähän laajemminkin, sillä vokaalisoinnuttomassa viron kirjakielisessä muodossa hänilane- tai myös lambahänilane-sana merkitsee nykyisin virallisesti valko-mustan ”tavallisen” västäräkin lähisukulaista keltavästäräkkiä.

Mutta entäs yhdyssanan alkuosa tsibi? Tsibi tai tsibe merkitsee pientä, hyvin pientä asiaa tai esinettä. Ja ilmeisesti tästä merkityksestä johtuen tsibi-alkuisia uusia tekemällä tehtyjä yhdyssanoja modernin maailman ilmiöistä löytyy useitakin, esim.

tsibiputin – alkeishiukkanen

tsibipuutri – pöytätiekone

tsibitsyyr´ – disketti

tsibimakk´ – CD-soitin, DVD-soitin

Vaikka luontosanasto kiinnostaakin minua ja varmaan kanttarellin ja västäräkin ohella joku muukin luonnonilmiöitä kuvaava sana tulee vielä käsittelyyn, niin on pakko myöntää, että ensikoskeukseni tsibihärbläne-sanaan ei johtunut kiinnostuksestani Setomaan luontoon, vaan kyse oli ihan puhtaasti kulttuurista. Nimittäin kuulin sanan ensimmäisen kerran monikollisena eli muodossa Tsibihärbläseq joskus 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Kyseessä on  nimittäin Obinitsan lasten-nuorten kuoro, joka on perustettu jo 1986. Ennen Tsibihärbläseq-nimeä virallisesti ensin Obinitsa laste leelokoor ja sitten Pääsläseq. 2000-luvun alussa kuoro toimi ja esiintyi aktiivisesti ja minäkin olin heitä usein kuuntelemassa, joten otin tietenkin selvää, mitä ryhmän erikoinen nimi tarkoittaa.

Seton kielen alkeistason harjoituksia netistä

TÜÜLEHTI
SETO AABIDSA
MANO

Seton instituutti yllätti iloisesti vielä ihan vuoden lopussa julkaisemalla kotisivullaan ladattavat harjoitukset seton kielen aapista tavaileville eli sopii sekä setolapsille että kielen opiskelusta kiinnostuneille ulkomaalaisille

eli klikkaa laadi alla:

www.setoinstituut.ee/download/seto-aabitsa-toolehed/

Ja 2. tammikuuta tervetuloa opiskelemaan seton kieltä! Joka viikko uusi oppitunti osoitteessa:

www.setomaa.fi/seton-kielen-oppitunnit

Hüvvi pühhi!

Talsipühiq

[Üts’ syna]

Tämän vuoden 32. ja samalla viimeinen sana on talsipühiq.

Suomen joulu-sana on selvästi saatu skandinaaveilta, mutta missä vaiheessa, milloin – se onkin sitten jo hankalampi juttu eikä siihen tänään mennä. Suomen, viron, vatjan ja isurin kielessä tunnetaan joulu, jõulu jne. -sana, samaten saamelaiskielissä, mutta karjalan, vepsän ja jopa ersän kielessä on käytössä toinen sana eli venäjästä saatu, esim. karjalan roštuo ~ roštua ~ roštuva jne. Ja samantapainen sana löytyy vatjastakin.

Mutta kaakkoisvirolaiset ja myös liiviläiset käyttävät ihan eri sanaa. Liiviksi joulu on taļžipivād tai talšpivād.

Ja setot ja võrokeset siis: talsipühiq. Rinnakkaismuoto talvistõpühiq kertoo selvästi, että kyse on talvisista pyhistä eli talvipyhistä. Ja siis monikossa. Kun valitettavasti nykyisin monikon nominatiivin tunnus q tuppaa jostain aivan käsittämättömästä syystä useimmilta unohtumaan, niin sanan hahmottaminen monikolliseksi ei aina kieltä huonommin taitavalle ole niin itsestään selvää. Ja hyvin useinhan ko. sanaan törmää (monikon) partitiivimuodossa: Häid talsipühi! Suomalainen toivottaa tietenkin yksikössä: Hyvää joulua, mutta itse asiassa pohjoisvirolainenkin monikossa: Häid jõule!

Muuten Häid talsipühi –muodon rinnalla näkee myös: Hääd talsipühi!

Ja monikkohan ei ole mitenkään kummallinen, sillä Suomessakin aikoinaan joulua juhlittiin viisi päivää. Eli tämä juttuhan kirjoitettiin ihan tarkoituksella viidentenä joulupyhänä!

Foto: Harri A. Sundell: Joulutunnelmaa Värskan Tsäimajan terassilta.

Ilmestyi Seto eripäraste sõnade sõnaraamat

Marraskuussa (viralisesti 6.11.) 2020 julkaistiin Värskassa Seto eripäraste sõnade sõnaraamat. Tekijöinä Eva Saar, Paul Hagu, Inge Käsi, Maeve Leivo, Hanna Pook ja Karl Pajusalu. Kustantajana EKSA eli Eesti Keele Sihtasutus.

Virossa julkaistaan jatkuvasti runsaasti tasokkaita sanakirjoja. Esimerkiksi viron kielen murteiden sanakirjaa on julkaistu jo monien vuosien ajan ja tänä vuonna ilmestynyt 31. nide esittelee sanat osatlema-pari. Urakkaa riittää siis vielä vuosiksi, mutta suuren murresanakirjan vihkosten ohella on ilmestynyt myös useita erityisen omaleimaisten murteiden omia sanakirjoja: Hiiu sõnaraamat (2015), Kihnu sõnaraamat (2016), Kuusalu rannakeele sõnaraamat (2019), Vanapärase Võru murde sõnaraamat (2011) ja nyt sitten Seto eripäraste sõnade sõnaraamat. Eikä tässä vielä kaikki, sillä esimerkiksi laajat Võro-eesti (2002) ja Eesti-võro-sanakirjat (2014) ovat ilmestyneet. Kun sekä võrokeset että setot ovat hyvin itsetietoisia omasta identiteetistään ja oman kielimuotonsa omaleimaisuudesta, niin ei ole ihme, että tekeillä on sekä suuri seton kielen sanakirja että laaja tieteellinen võron kielen kielioppi.

Seto eripäraste sõnade sõnaraamat onkin tavallaan välityö ennen kuin suuri seton kielen sanakirja ilmestyy. Suuressa sanakirjassa on jo lähes valmiina n. 20 000 sana-artikkelia, mutta puuhaa riittää vielä useaksi vuodeksi, joten tämä välityö on varmaan sekä tekijöille että sanakirjaa odottaville toivottu ja kaivattu opus.

Seto eripäraste sõnade sõnaraamat on virallisesti 3 607 eri sanan sanakirja, mutta todellisuudessa sana-artikkeleista löytyy sanoja vielä hieman enemmänkin. Mukaan on valittu vain sellaisia sanoja, jotka esiintyvät seton murteessa/kielessä sekä mahdollisesti lähimurteissa ja/tai ovat esiintyneet viron kielen ns. kielisaarien  murteissa nyky-Latviassa tai Valko-Venäjällä.

Tekijöistä Paul Hagu ja Maeve Leivo ovat seton kielen asiantuntijoita, Eva Saar, Maeve Leivo ja Inge Käsi leksikografeja, Karl Pajusalu viron kielen ja murteiden professori Tarton yliopistossa ja Hanna Pook kirjoittaa vielä väitöskirjaansa.

Sanakirjan tekijöiden tavoitteena on myös rikastaa nykyisin käytössä olevaa seton kieltä nostamalla esiin jo puoliksi unohtuneita sanoja, esimerkiksi pääosin vain kansanrunoudessa ja -lauluissa tähän asti käytettyjä sanoja. Sanakirjasta käy hyvin ilmi, miten runsaasti seton kielessä on omia johtimia ja johdoksia ja miten merkittävä on venäjän kielen ja ortodoksisen kirkon kautta saatu lainasanojen määrä.

Muutamia näytteitä:

ortodoksiseen uskoon liittyviä sanoja:

kibot tai kivot – ikonikaappi, ikonihylly

tsässon – ortodoksinen (kylä)kappeli

seton kielen omia johdoksia:

langõhama – kaatua nopeasti, äkisti

vihaskõlõma – pitää (pitkää) vihaa

                                             Tapio Mäkeläinen

Artikkelin alkuperäinen versio julkaistaan Tuglas-seuran ELO-lehden numerossa 1/2021.