Petserimaa

Setomaa on tietenkin setojen maa, heidän oma asuinalueensa – tosin nykyisin enemmistö setoista asuu muualla kuin Setomaan kunnassa, maailman suurimmat ”setokylät” ovat Tallinna ja Tartto, runsaasti setoja asuu myös esim. Põlvassa ja Võrussa: Jonkin verran setoja asuu myös Setomaan kunnan naapurikunnissa ja tietenkin muuallakin Virossa, Venäjällä ja maailman muissakin maissa, myös Suomessa.

Viro 100 -juhlavuosi päättyi vasta 2.2.2020, sillä vasta Tartossa 2. helmikuuta 1920 solmitussa Viron ja Neuvosto-Venäjän (Neuvostoliittoa ei vielä ollut perustettu!) välisessä rauhansopimuksessa varmistettiin itsenäisen Viron tasavallan rajat Venäjän suuntaan. 2.2. onkin setoille suuri juhla, sillä silloin Setomaasta, jonka hallintoyksikkönä tunnettiin virallisesti nimellä Petserinmaan (viroksi ja setoksi Petserimaa) maakunta, tuli virallisesti osa Viron tasavaltaa.

Petserinmaan maakunnan, jonka pääkaupunki oli tietenkin kauppa- ja luostarikaupunki Petseri, pinta-ala oli 1582 km². Ikivanhojen setojen asuinalueiden lisäksi maakuntaan kuului käytännössä myös lähes täysin venäjänkielisiä osia (itäiset osat maakuntaa). Vuoden 1934 virallisen väestölaskennan mukaan Petserinmaan maakunnassa oli 64 712 asukasta, joista setoja ja muita virolaisia oli vähemmistö eli 32,36%, venäläisiä 65,06% ja latvialaisia 2,29%.

Puhtaasti venäjänkielisten alueiden liittämistä Viroon perusteltiin voitokkaalla Vapaussodalla, varsinkin puolustuksellisilla syillä (raja tykinampuman päähän), mutta viitattiin myös siihen, että aikaisemmin todistettavasti setojen asuinalue oli ollut laajempi ja venäläistyminen oli tietyillä alueilla ollut voimakasta. Ja historioitsijat ja kielitieteilijäthän pystyivät jo silloin osoittamaan, että itäslaavilainen asutus oli noilla alueilla entistä Venäjän valtakuntaa verraten myöhäistä ja suomalais-ugrilainen/itämerensuomalainen asutus paljon vanhempaa. Samoja perusteita kaivetaan yhä esiin, kun perustellaan sitä, että Viron raja Venäjän suuntaan pitäisi saada takaisin Tarton rauhan mukaiselle linjalle. Mitään muuta virallista sopimustahan Virolla ja Venäjällä rajasta ei vieläkään ole kuin tuo 2.2.1920 solmittu Tarton rauha. Tosin käytännössähän raja on jo pitkään ollut ihan muualla…

15.8.1944 Viron SNT ”luovutti” n. 75% entisestä Petserinmaan maakunnasta Venäjän SNT:lle, Viron osaksi jäi vain nykyinen Setomaan kunnan alue. Virolaiset ja setot olivat alkaneet muuttaa meneteyiltä alueilta muualle Viroon jo sodan aikana. Neuvostoliiton aikana ei kahden neuvostotasavallan välisellä rajalla ollut suurta merkitystä, mutta opiskelun, työpaikkojen ja avioliittojen solmimisen takia ja johdosta Venäjän puoleinen Setomaan alue pikkuhiljaa lähes kokonaan tyhjeni setoista, toisin kesäisin ja kirkollisina juhlapäivinä käytiin entisillä asuinpaikoilla ja sukuhaudoilla.

Setomaalla voidaan siis käytännössä tarkoittaa kolmea eri asiaa:

1. Entistä Petserinmaan maakuntaa

2. Nykyistä Setomaa kuntaa

3. Täysin teoreettisesti myös: sitä aluetta entisestä Petserinmaan maakunnasta, missä 1920–1940-luvulla oli setokyliä eli siis Petserinmaan maakuntaa ilman sen täysin venäjänkielisiä osia.

Kuvitus: Petseri(n)maan vaakuna

Talsipühiq 2

Tänään on 7.1. eli Talsipühiq

Tuttu laskutapa, kun verrataan uuden kalenterin ja vanhan kalenterin päivämääriä on lisätä 13 päivää eli 25.12. + 13 = 7.1. Eli toisin sanoen tänään on vanhan kalenterin mukaan joulupäivä. Vaikka Setomaalla joulua ja lähes kaikkia muita kirkkopyhiä nykyään vietetään uuden kalenterin mukaan – vain pääsiäinen ja siihen liittyvät pyhät tekevät poikkeuksen – niin Setomaan kirkoissa vietetään joulua oikeastaan kahteen kertaa, niin tässäkin vuodenvaihteessa. Eilen 6. tammikuuta oli talsipühiq-jumalanpalvelus Värskassa ja sieltä on Harrin kuvakin, tänään samanlainen jumalanpalvelus oli Onibitsan ortodoksikirkossa.

Talsipühiä juhlittiin kolme päivää. Joulun aikaan ennustettiin tulevaisuutta, toki myös vuodenvaihteessakin; sekä yhdelle henkilölle että koko perheelle. Terveyteen liittyvistä tunnettu oli silmien peseminen ”hopeavedellä”: silmienpesuastian pohjalle oli pantu hopearahoista tehty kaulaketju ja muita hopeakoruja.

Joulukuusi on Setomaalla varsin uusi ilmiö. Vanha tapa tuoda jouluksi oljet tupaan hävisi jo aikaisemmin yhdessä maalattioiden katoamisen kanssa.

Vanhempi väki kävi jouluöisin kirkossa. Neuvostoaikana hävisi vanha krõstoslaavittamisen/kristoslaavistamisen tapa, mutta nyt on vanha joulutapa taas otettu uudelleen käyttöön: lapset, erityisesti pojat kulkevat talosta taloon yhdessä kynttilälyhdyn kanssa ilmoittamassa Kristuksen syntymästä.

Suomen joulu-sana on selvästi saatu skandinaaveilta, mutta missä vaiheessa, milloin – se onkin sitten jo hankalampi juttu eikä siihen tänään mennä. Suomen, viron, vatjan ja isurin kielessä tunnetaan joulu, jõulu jne. -sana, samaten saamelaiskielissä, mutta karjalan, vepsän ja jopa ersän kielessä on käytössä toinen sana eli venäjästä saatu, esim. karjalan roštuo ~ roštua ~ roštuva jne. Ja samantapainen sana löytyy vatjastakin.

Mutta kaakkoisvirolaiset ja myös liiviläiset käyttävät ihan eri sanaa. Liiviksi joulu on taļžipivād tai talšpivād.

Ja setot ja võrokeset siis: talsipühiq. Rinnakkaismuoto talvistõpühiq kertoo selvästi, että kyse on talvisista pyhistä eli talvipyhistä. Ja siis monikossa. Kun valitettavasti nykyisin monikon nominatiivin tunnus q tuppaa jostain aivan käsittämättömästä syystä useimmilta unohtumaan, niin sanan hahmottaminen monikolliseksi ei aina kieltä huonommin taitavalle ole niin itsestään selvää. Ja hyvin useinhan ko. sanaan törmää (monikon) partitiivimuodossa: Häid talsipühi! Suomalainen toivottaa tietenkin yksikössä: Hyvää joulua, mutta itse asiassa pohjoisvirolainenkin monikossa: Häid jõule!

Muuten Häid talsipühi –muodon rinnalla näkee myös: Hääd talsipühi!

Ja monikkohan ei ole mitenkään kummallinen, sillä Suomessakin joulua juhlittiin neljä päivää ja ainakin tietyin paikoin Hämeessä – eli minun kotiseudullani – jopa viisi päivää.

Foto: Harri A. Sundell, Värskan kirkko 6.1.2022

Ulaskovan tsasounan kunnostus valmistui

20. joulukuuta pyhitettiin virallisesti käyttöön täysin kunnostettu Ulaskovan kylän tsasouna. Melko yksinkertainen suorakaiteen muotoinen rakennus edustaa Setomaalle tyypillisintä tsasounatyyppiä. Ulaskova tsässon on ilmeisesti rakennettu 1920-luvulla vanhan tsasounan paikalle, toisaalta on arveltu myös, että rakennus olisi jo 1800-luvun lopusta. Toivottavasti ikään saatiin täsmennystä korjaustöiden yhteydessä.

Tsasounan ”kirkkopyhä” on midrosk eli Pyhän suurmartyyri Demetrios Tessalonikalaisen muistopäivä 26.10. (8.11.).

Tsasounan kunnostamishankkeen idean ”äiti” on Kaidi Kerdt, joka muutamia vuosia sitten osti Setomaalta hyvin huonokuntoisen Kirsin talon, kunnosti sen rakennukset ja savusaunan viehättäväksi majoituspaikaksi ja otti sydämen asiakseen myös läheisen Ulaskovan vanhan tsasounan kunnostamisen. Äidin puolelta seto Kaidi sai muutkin innostumaan asiasta ja nyt pääosin alkuperäisestä vanhoista – ja nyt puhdistetuista – hirsistä uudelleen koottu tsasouna on hieno esimerkki siitä, miten yhden henkilön unelmasta voi tulla monien unelma ja lopulta totta ja vanha arvorakennus saadaan pelastettu. Aitäh Kaidi ja muut hankkeen toteuttajat!

Foto: Harri A. Sundell

Värskassa avattiin ensimmäinen setonkielinen päiväkotiryhmä

15. marraskuuta avattiin Värskassa virallisesti ja juhlallisesti ensimmäinen setonkielinen päiväkotiryhmä. Aloite ryhmän perustamiseen tuli pikkulasten vanhemmilta ja kun myös kunta ja viranomaiset suhtautuivat ideaan myönteisesti, siis syksyllä voitiin Värskassa perustaa 13 lapselle oma setonkielinen päiväkotiryhmä.

Maanantaina 15. marraskuuta aloitettiin toiminta virallisesti ja hyvin juhlallisesti, sillä lasten, vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan lisäksi oli paikalla myös median edustajia, Setomaan kunnan johto sekä Viron opetusministeri Liina Kersna.

Setomaan kunnanjohtaja on jo luvannut, että kun nykyiset päiväkotilapset ehtivät kouluikään, niin kunta takaa heille setonkileisen opetuksen jatkumisen myös koulussa. Kielen ohella päiväkodissa opetetaan lapsille myös setokulttuuria.

Valokuvassa ministeri Liina Kersna kiinnittää päiväkodin seinään setonkielisen kielipesän tunnusta. Foto: Eesti Haridus- ja Teadusministeerium.

Piiriveere sipuli- ja kalapäivä Viron ulkomuseossa

Lokakuun 2. vietetään perinteisen markkinatapahtuman yhteydessä myös Seto mihkllipäeva (Mikkelinpäivää), jota aikaisemmin on vietetty kahdesti: lokakuun 12. lokakuuta oli maamihklipäev ja 14.10. venäläinen mihklipäev.

Samoin kuin Suomessakin oli tapana, niin Mikkelinpäivää vietettiin satokauden lopussa ja siihen liittyi monia tapoja sekä uskomuksia. Setot varmistivat karjan hyvinvoinnin ja seuraavan vuoden sadon myös pitämällä jumalanpalveluksia. Ja kuten Viron ulkomuseossakin, juhla päättyi lauluun, tanssiin ja musiikkiin.

Tapahtumapaikka on ulkomuseon Seto- ja Peipsivene-talojen luona.

Jos talveksi ei ole varattu vielä tarpeeksi sipulia, valkosipulia tai savustettua kalaa, tarjoaa sipuli- ja kalapäivä siihen hyvän mahdollisuuden.

Liput museoalueelle maksavat 8 euroa ja 6 euroa yli 64-vuotiaille. Perhelippu maksaa 16 euroa.

Piiriveere sipuli- ja kalapäivä. 2.10.2021. Kello 10.00 – 15.00.
Missä: Eesti Vabaõhumuuseum. Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna. evm.ee
Miten: Bussit 21 ja 21 B Rautatieasemalta ja keskustasta. Omalla autolla tulevat voivat pysäköidä auton museon länsipuolella olevalle alueelle, josta on myös lyhyempi matka markkinapaikalle.

Terveellinen aamiaisruoka

Ne, jotka ovat kesällä liikkuneet Viron maaseudun eteläosissa, ovat nähneet vaaleanpunaisen sävyisenä kukkivia peltoja. Tattari kukkii heinäkuusta alkaen kuukaudesta puoleentoista.

Se on hyvä hunajakasvi. Yhden hehtaarin alalta mehiläiset keräävät noin 70–90 kiloa hunajaa. Tattarihunaja on ruskehtava ja sen kerrotaan sisältävän vaaleaan hunajaan verrattuna enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita. Pelloille viedään kukkimisaikoihin mehiläispesiä, noin kolme hehtaarille.

Tattarihunaja on alan asiantuntijoiden mukaan hyvä hermostolle ja auttaa myös tulehduksissa. Terveysvaikutuksia saadaan lisää sekoittamalla siihen esimerkiksi karpaloita ja siitepölyä. Näin saatu hunaja on myös kipulääke ja auttaa vilustumisoireisiin.

Suomessa tattaria on käytetty lähinnä blinien valmistukseen, mutta nyt saa jo useista kaupoista tattarihiutaleita, joista valmistuu nopeasti aamupuuro. Koska se on gluteeniton, niin se sopii myös keliaakikoille. Samoja hiutaleita voi lisätä myös sämpylätaikinaan.

Tattarin maku poikkeaa hieman muista viljakasveista. Tarkasti ottaen sen lähin tuntemamme sukulainen on raparperi. Makua voi peittää hunajalla tai marjoilla ja näin saadaan vielä terveellisempi ruoka.

Kuva tattaripellosta: Toomas Tuul.

KESÄTEATTERIESITYS: PETSERIMAA IGATSUS

Taarka pärimusteater tuo tänä kesänä yleisön eteen kirjailija-toimittaja Ilmar Vananurmen tekstiin perustavan, Urmas Lennukin dramatisoiman ja Helena Kesosen ohjaaman näytelmän Petserimaa igatsus eli ”Petserinmaan ikävä”. Lavalla näyttelijät Siim Angerpikk, Jekaterina Moskalenko, Lauli Otsar ja Agur Seim. Muut tekijät Triinu Pungits, Mari Kalkun ja Enor Niinemägi.

Näytelmää esitetään näytelmän teeman mukaisesti melkein Viron ja Venäjän rajalla eli heinäladossa Säpinan kylässä.

10 esitystä klo 19.00 alkaen: 31.7., 5.8., 6.8., 7.8., 12.8., 13.8., 14.8., 19.8., 20.8. ja 21. elokuuta

PÄIV

On aika ottaa esittelyyn muutama ihan keskeisimmän sanaston sana.

ELI:

Päiv: päävä: päivä 1. ”päivä”; 2. ”aurinko”

Üü: üü: üüd ”yö”

Hummok: hummogu; hummogut/hummokut ”aamu, huomen”

Õtak/Õdak: õdagu; õdakut 1. ”ilta, ehtoo”; 2. ”länsi”

Kuva: Harri A. Sundell: Kesäpäivä

Piitrepäiv 12.7.

Uusvadan tsasouna

Suomessa: Pietari, Pekka; Pietarin/Pekan päivä; Apostolien Pietarin ja Paavalin yhteinen juhla (29.6.)

Virossa: Peetripäev; Suvine peetripäev; Pühade apostlite Peetruse ja Pauluse mälestus, Apostlite Peetruse ja Pauluse sündimine (29.6.)

Aikaisemmin Piitrepäivän kirmas oli Kitsõn kylässä, mutta nykyisin sitä juhlitaan naapurikylässä Uusvadassa. Uusvadan tsasounapyhä on kylläkin nahtsipäiv.

Entisinä aikoina oli Kesäinen Pietarin päivä juhlapäivä Etelä-, Itä- ja Kaakkois-Virossa eli alueilla joiden juhlapäiväkalenteriin on ortodoksisella kirkolla ollut merkittävä vaikutus.

Setomaan lauluissa mainitaan myös Piitrepäivän tulet, mutta yhtä yleistä kokkojen polttaminen ei silloin ollut kuin juhannuksena. Vanhan uskomuksen mukaan, kesän kuumin aika oli silloin ohi ja myös paarmoja oli siitä alkaen vähemmän. Piitrepäivän aikaan käytiin yhdessä metsässä tekemässä vihtoja. Sen sijaan ukkosta ja salamoita ”houkuttavat peltotyöt”, esim. heinäseipäiden tai -kekojen teko oli kielletty.

Ruokana suosittiin sõir-juustoa ja muita maidosta tehtyjä ruokia, sillä sinä päivänä loppui Pietarin päivän paasto.

Jos tänä kesänä on vielä Setomaalla käymättä, niin suosittelemme 12.7. menoa Uusvadan kylään. Tarjolla teatteria, perinteinen kirmasjuhla ja vielä muutakin. Ja niitä aitoja ihmisiä, setoja!