Menestynyt ravintoloitsija Setomaalta

Kirjoittaja: Mikko Savikko

Tammikuun 22. päivänä 1891 syntyi nykyisen Meremäen kunnan Tedren kylässä Grigori Paveli p. (Grigori Pavelin poika). Seton kielellä (seto kiil) hänen nimensä oli Kriisa, myöhemmin Soome-Kriisa. Suomessa hänestä käytettiin nimiä Gregori Pavloff, Paulov tai Pawlow. Nimen Reko (Gregor) Paulo hän otti käyttöön 1920-luvulla. Vuonna 1922 hän sai Suomen kansalaisuuden. Hän kuoli 10.5.1957 ja muistotilaisuus vietettiin 15.5.1957 ravintola Bellevuessa.

Hänen Suomeen tulostaan ja ravintolatoiminnnan aloittamisesta on olemassa erilaisia tarinoita. Nykytiedon mukaan Grigori Pavelin poika ei tullut Viaporiin asepalvelukseen, vaan tuli ”virolaisella perunalaivalla Helsinkiin ja jäi Suomeen”. Vuosi lienee ollut silloin 1912. Näin kertoo Vaba Eesti Sõna -lehti vuonna 1966.

Hulda (o.s. Helén) ja Grigori avioituivat 1920. Marja syntyi vuonna 1921 ja vuonna 1944 Kannaksella kaatunut Stefan (Teppo) seuraavana vuonna. Aluksi ruokia tehtiin ravintolan yläpuolella olevassa asunnossa, ennen kuin keittiö rakennettiin. Paikka tunnetaan nykyään vuonna 2019 suljettuna ravintola Bellevuena osoitteessa Rahapajankatu 3. Ravintola ehti siis täyttää 100 vuotta.

Gregori Pavlow työskenteli oman kertomuksensa mukaan venäläisten upseerien kokkina Suomenlinnassa seitsemän vuoden ajan ja vallankumouksen jälkeen perusti Bellevuen. Tämä tieto löytyy Våra Kvinnor -lehden 31.10.1928 julkaisemassa haastattelusta. Samassa artikkelissa edellä mainitulla nimellä esiintynyt ravintoloitsija kertoo aloittaneensa ravintolatoiminnan vain neljän lautasen ja kolmen keittolautasen kanssa. Ensimmäisen päivän myynti oli ollut 28 markkaa, mutta noin kymmenen vuotta myöhemmin myynti oli jo noin 3 000 markkaa. Kymmenvuotisjuhlia oli tarkoitus viettää joulukuussa 1928.

Reko Paulo oli kokki ja jo nuoruudessaan myös taitava liikemies. Hän lainasi rahaa hyvällä korolla venäläisille upseereille. Puoli vuotta Bellevuen perustamisen jälkeen alkanut kieltolaki mahdollisti tuloksellisen liiketoiminnan. Vaba Eesti Söna -lehden mukaan hän oli aikanaan Helsingin rikkain virolainen.

Hän sijoitti kiinteistöihin ja loi näin hyvän pohjan myöhemmin perustetulle Paulon säätiölle. Bellevuen matalista kellareista johti käytävä meren rantaan. Kerrotaan, että Paulo toimi tunnetun salakuljettajan Algoth Niskan kanssa varustaen samalla omaa ravintolaansa.

Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi toukokuun viimeisenä päivänä 1926 ravintoloitsija Gregori Pavloffin ”alkoholipitoisten aineiden luvattomasta myynnistä 6 kuukaudeksi vankeuteen”. Hän oli harrastanut ko. toimintaa ravintolassaan 3 vuoden ajan. Tuomion vahvisti hovioikeus 16.9.1927.

Helsingissä olevien kiinteistöjen lisäksi hänellä oli myös Järventaus-niminen maatila Espoon Nuuksiossa. Vuonna 1949 hänen kutsumanaan oli tielautakunnan kokous, jossa käsiteltiin ohi tilan tenniskentän järvelle menevää tietä. Paulo kasvatti omalla tilallaan muun muassa lehmiä ja kanoja. Toisen maailmasodan aikaan ei saanut myydä ravintoloissa kuin riistaruokia. Lihaa tarvittiin rintamalle. ”Ja kun asiakas tilasi chateaubriandin, kirjoitimme laskuun orre (teeri)”, kertoi siihen aikaan Bellevuessa tarjoilijana ollut naishenkilö. Tuossa on hauska yhtymäkohta hänen syntymäkyläänsä. Sen nimi on Tedre eli teeren kylä.

Tedreen hän rakennuttikin kesäasunnon, jossa koko perhe ennen sotaa vieraili. Obinitsan hautausmaalla on Soome-Kriisan lahjoittama Rannulan perheen hautakivi. Hänen veljensä ottivat sukunimekseen Rannulan ja kuuleman mukaan Reko Paulo oli mukana nimivalinnassa.

Kaksi rotuvasikkaa Paulon karjasta vietiin 30-luvulla Viroon Mihhail-veljelle, joka oli ottanut sukunimekseen Rannulan. Vasikat kuljetettiin lentokoneella, joka laskeutui Obinitsan lähelle apilalaitumelle. Ennen sotaa oli niistä kahdesta vasikasta kasvanut jo kahdeksan hyvälypsyistä lehmää. Reko Paulo toimitti myös Obinitsan hautausmaalle suomalaisesta graniitista Rannulan sukuhaudalle kiven. Paulot, ja etenkin lapset, viettivät 30-luvulla kesiä Tedren kylässä, jonne oli rakennettu oma kesäasunto.

Bellevuen vanhemmat työntekijät kertoivat 1970-luvun alussa, kuinka ennen ratsiaa soi puhelin ja kukaan ei sanonut sanaakaan. Työntekijöille jäi riittävä aika laittaa todisteet piiloon, ennen kuin poliisi tuli ovesta sisään. Kassakoneen alle oli tehty kolmen pullon laatikosto, jossa oli vodkaa, konjakkia ja (muistaakseni) viskiä. Niitä tarjottiin kieltolain aikaan kahvikupeista.

Radiosta kuului iltauutiset kello 19 ja jos Reko Paulo oli silloin itse keittiövuorossa, asiakkaat joutuivat odottamaan, koska hän kävi kuuntelemassa uutiset kotonaan.

Vuonna 1938 maaliskuussa mm. Helsingin tunnettujen ravintoloiden ja hotellien johtajat tuomittiin ”salakuljetettuun kaviaariin ryhtymisestä” yhteensä 738 370 markan korvauksiin valtiolle. Yksi tuomituista oli Bellevuen ravintoloitsija Reko Paulo, jonka maksettavaksi tuli 80 sadan markan päiväsakkoa ja korvausta 36 880 markkaa. Nykyrahaksi muutettuna summa (116 880 mk) olisi noin 42 000 euroa.

Myös vuonna 1951 Reko Paulon nimi näkyy Maan suurin tullikavallusjuttu -uutisessa. Helsingin raastuvanoikeudessa oli syytettynä 40 henkilöä. Poliisin mukaan Bellevuessa ”väkijuomien luvaton kauppa suorastaan kukoisti”. Gregor (Reko) Paulon asunnosta, ravintolasta ja kellareista löydettiin salakuljetetuiksi epältyjä naisten sukkia, savukkeita, sikaareita, makeisia ja alkoholia ym. Uutisessa mainitaan lisäksi, että Pauloa on vuosina 1922 ja 1944 rangaistu säännöstelymääräysten rikkomisesta. Hän kielsi harjoittaneensa laitonta kauppaa tai rikkoneensa anniskelumääräyksiä.

Vuoden 1952 kesällä juttua puitiin vielä oikeudessa ja syytettyinä oli jo 75 henkeä.

Reko Paulon kuoleman jälkeen hänen leskensä Hulda (kuoli vuonna 1963) ja tyttärensä Marja (kuoli 1965) jatkoivat ravintolatoimintaa. He ottivat yhteyttä asianajaja Veikko Palotiehen, jonka avulla he päättivät Paulon Säätiön perustamisesta. Palotie toimitti myös heidän kodissaan vuonna 1965 kuolinpesän irtaimiston huutokaupan, jossa myytiin muun muassa antiikkihuonekaluja sekä tauluja.

Vuonna 1966 toimintansa aloittanut Paulon Säätiö jakaa apurahoja. Tänä vuonna Juho Vainion Säätiön, Minervasäätiön, Paulon Säätiön ja Suomen Lääketieteen Säätiön muodostama rahoituspooli jakoi 800  000 euroa koronaviruksen sekä muiden epidemioina ja pandemioina esiintyvien virusinfektioiden tutkimukseen.

Vuonna 2020 Paulon Säätiö on jakanut apurahoja 895 000 euroa, josta 450 000 on suunnattu lääketieteeseen.

Bellevuen 70-luvun keittiöstä

Bellevuen blinien pohja eli hapatettu juuri saattoi vielä 70-luvulle saakka olla peräisin Paulon tekemästä. Nimittäin siihen ei koskaan lisätty hiivaa, eikä astiaa pesty. Menekin mukaan pohjaan lisättiin vehnä- ja tattarijauhoja. Ennen paistamista lisättiin vatkattu munanvalkuainen ja blinit paistettiin kaasuhellalla sekä tarjottiin voisulassa tirisevinä pannuilta.

Ehkä keittiön suurin kokkiveitsi, terä oli noin 50 cm, oli myös Paulon peruja? Hiiliteräksinen terä teroittui hyvin ja sillä pilkottiin borssikeiton ainekset. Borssia tehtiin noin 30 litraa kerrallaan ja esille laiton yhteydessä siihen lisättiin punajuurilientä, koska väri muuttui kellarissa muutaman päivän kuluessa.

Lohikulebjaka tehtiin myös itse. Voitaikina kaulittiin kerrokselliseksi ja täytteet olivat myös kerroksittain. Riisi, kananmunan keltuainen, kananmunan valkuainen, tilli ja lohi, joka laitettiin keskelle. Sen jälkeen ladottiin kerrokset päinvastaisessa järjestyksessä. Keitettyyn riisiin lisättiin raakaa kananmunan valkuaista, jolloin riisi vaikutti irtonaiselta, mutta piirakka pysyi hyvin koossa.

Pelmenit leivottiin myös itse, pakastettiin ja keitettiin tilauksen saatua lihaliemessä. Lisäkkeeksi laitettiin smetanaa, joka maustettiin tujauksella sinappia. Tuskin 70-luvun alun yksi suosikeista eli lankkupihvi oli Paulon ajasta. Tammilankun päälle pursotettiin duchesse-perunaa ja laitettiin se uuniin tomaatin kanssa. Pihvi paistettiin erikseen.

Keittiössä oli myös jonkin aikaan töissä 70-luvun alussa Hyvärisen Hese, joka myöhemmin kunnostautui keittokirjojen tekijänä. Hänen kädenjälkenään jäi keittiön laatikoihin tekstit. Työvälineet eivät pysyneet paikallaan, joten hän kirjoitti neljän laatikon tekstit savoksi: Veihet; Kaahat, kapustat; Varsläviköt, vispaemet; Kaalin, ratti, tuslaaki.

Paulolla oli ollut Hotelli Kämpin kanssa aikaisemmin joku yhteys ja kellarivarastoissa oli 1970-luvulla vielä vanhoja Kämpin ruokailuvälineitä ja laseja. Kellaria siivotessa niistä suurin osa heitettiin pois.

Lähteet ja lisätietoa Reko Paulosta ja Bellevuesta:

  • Paulon säätiö
  • Paul Sõrmus, artikkeli Pliinidega miljönäriks, Setomaa-lehti. Huhtikuu 2011
  • Soome sild Setomaa kohal -artikkeli, Võrumaa Teataja. Marraskuu 2011
  • Helsingin Sanomat. 1938, 1951 ja 1957
  • Våra kvinnor. 31.10.1928
  • Kirjoittajan kuullut tarinat 1972-1974 ravintola Bellevuessa

Artikkelikuva: Rekon äiti Maria, veli Timmo, Reko ja veli Mihhail, Teppo, Hulda ja Marja Tedressä 1930-luvulla. Kuva on julkaistu Paulon Säätiön sivustolla.

Reegi maja eli Värskan vierailukeskus avattiin

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Värskassa avattiin 2. kesäkuuta 2020 Reegi maja eli upouusi vierailukeskuksen ja museon yhdistelmä sekä kotimaisille että ulkomaisille matkailijoille. Viralliset avajaiset pienelle kutsuvierasjoukolle sekä muillekin Facebookin Setomaa Muuseumid -sivulle striimattuna olivat jo maanantaina 1.6.2020.

Reegi maja Värskassa. Kuva: Sergei Vertepov / Setomaa Muuseumid

Viron valtio perusti 1926 Värskaan Õrsava-järven rannalle ns. Petserin pohjoisleirin, harjoituskeskuksen, missä sekä Viron ratsuväki että tykistö harjoittelivat kesäisin. Koko harjoituskeskuksen eli ”leirin” rakensivat sotilaat itse: sotilaiden barakit, upseerien asuintalot, ruokalan, komean kasinon ja hevostallit. Valitettavasti suuri osa rakennuksista on myöhemmin hävinnyt tai päässyt varsin huonoon kuntoon.

Kesäkuun alussa avautui vihdoinkin perusteellisesti ja hienosti kunnostettu ns. Reekin talo eli Reegi maja. Kenraali Nikolai Reek (1890–1942) oli Petserin Pohjoisleirin perustaja, joka toimii useissa merkittävissä tehtävissä, mm. Viron puolustusministerinä (silloinen termi oli sõjaminister) kahdessa eri hallituksessa. Jugendtyylinen vihreä Reegi maja oli aikoinaan koko koulutuskeskuksen komeimpia rakennuksia.

Reekin talossa toimii Värskan vierailukeskus, missä esitellään sekä Värskan seudun historiaa (sotilaiden harjoituskeskus, lomakeskus jne.) että luonnonvaroja (järvimuta, kivennäisvesi jne.). Kesäkaudella on avoinna myös kesäkahvila. Vierailukeskuksen piha-alue sopii erinomaisesti piknikpaikaksi ja lapset voivat siellä leikkiä. Keskuksesta voi vuokrata veneitä, polkupyöriä, vesipolkupyöriä ja talvisin luistimia. Aivan Reegi majan vieressä on Õrsavan järvi, Värskan laululava ja Värskan ulkomuseo.

Asfaltti Värska–Saatse-maantielle

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Perjantaina 29.5.2020 avattiin vihdoinkin liikenteelle täysin asfaltoitu tie Värskasta Saatseen. Ns. Saatsen saappaan kautta kulkevan tien kunnostamisen teki hankalaksi se, että tie kulkee välillä Venäjän puolella ja nimenomaan raja-alueella.

Asfalttia levitetään Värska-Saatse-maantielle. Kuva: Argo Ingver / Maaleht

Tien kunnostamisessa olikin kyse yhteishankkeesta, Viron valtion osuus oli 2,5 miljoonaa euroa. Useista pyynnöistä huolimatta Venäjän (raja)viranomaiset eivät kertaakaan vastanneet konkreettisiin tienrakentamiseen liittyviin lupa-anomuksiin, mutta silti tie saatiin valmiiksi.

Peko

Setonkielinen alkuperäisteos, julkaisija Kuopiossa toimiva Snellman-instituutti 1995. Toinen painos, kustantamo Seto Kiri, Setomaalla 2017.

Seppo Suhosen tekemä ja Kai Niemisen toimittama suomennos, Pekko – Setukaiseepos ilmestyi SKS:n kustantamana 2006.

Paul Hagun ja Seppo Suhosen toimittama setukaiseepos Peko on oikeastaan kahden henkilön yhteistyön tulos. Etelä-Virossa, Räpinassa syntynyt merkittävä perinteen ja kansankielen tallentaja Paulopriit Voolaine (1899–1985) lähetti helmikuussa 1927 luonnostelemansa eepoksen sisällön, 100 teemaa, setojen suurimmalle ja tunnetuimmalle laulajalle eli lauluimä Anne Vabarnalle (1877–1964). Anne Vabarna ryhtyi kehittelemään näitä aiheita, mutta keskittyi lauluissaan myös sellaiseen, mitä hän oli itse kokenut ja nähnyt. Näin Pekosta tuli eepoksessa mies, perheenisä, sotasankari sekä hedelmällisyyden ja setojen jumala.

Kirjoitus- ja lukutaidottoman Anne Vabarnan laulaman eepoksen tekstin merkitsi keväällä 1927 muistiin hänen poikansa Ivo (Jaan). Vuosikymmeniksi teksti hautautui Viron kirjallisuusmuseon kellareihin, kunnes Paul Hagu kaivoi sen sieltä esiin.

Lähes 8 000 -säkeisen setonkielisen varsinaisen eepoksen lisäksi Snellman-instituutin julkaisussa on professori Seppo Suhosen, joka oli myös Setukaisten ystävät ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, laatima suomenkielinen esipuhe ja Paul Hagun 25-sivuinen vironkielinen Saateks, jossa hän esittelee eepoksen tekijöitä, syntyhistoriaa ja sisältöä. Lisäksi teoksessa on lyhennelmä eepoksen sisällöstä suomeksi, englanniksi, ranskaksi ja venäjäksi.

Snellman-instituutti lahjoitti Peko-eepoksen kaikille Jyväskylän fennougristikongressin osallistujille 1995. Tuglas-seura ja Setukaisten ystävät -yhdistys toimitti noin 4 000 kpl eeposta suoraan setoille Setomaalle vielä samana kesänä (yksi kirja jokaiselle setoperheelle).

Tämän kirja-artikkelin kirjoittivat: Setukaisten ystävät ry ja Tapio Mäkeläinen

Setumaalta Harjumaalle

Kirja Setumaalta Harjumaalle. A.O.Väisäsen tukimusmatka Viroon vuonna 1913

Timo Leisiö (toim.): Setumaalta Harjumaalle. A. O. Väisäsen tutkimusmatka Viroon vuonna 1913. Tampereen yliopisto, Kansanperinteen laitos, julkaisuja n:o 16. Tampere 1992.

Professori Timo Leisiön kokoama kirja sisältää seuraavat artikkelit:

  • Timo Leisiö: Sananen setuista ja vahakantisesta muistivihosta
  • Timo Leisiö: Armas Otto Väisäsen elämäntyön ääriviivoja
  • Armas Otto Väisänen: Setumaalta Harjumaalle vuonna 1913. Matkakertomus.
  • Timo Leisiö: Päiväkirjan kommentaari
  • A. O. Väisänen: Setunmaa
  • Igor Tõnurist: Eestin ja Pihkovanmaan musiikilliset suhteet kansansoitinten avulla tarkasteltuna
  • E. Richter: Setujen sulautuminen eestiläisiin
  • Jakob Hurt: Setukaisten elinalueet ja perinne

Timo Leisiö (s. 1946) on kansanmusiikin ja aivan erityisesti kansansoitinten tutkija, emeritusprofessori, joka toimi pitkään musiikintutkimuksen laitoksen johtajana Tampereen yliopistossa.

Tämän kirja-artikkelin kirjoittaja: Tapio Mäkeläinen

Pienet kansat maailmojen rajoilla

Tuija Saarinen ja Seppo Suhonen (toim.): Koltat, karjalaiset ja setukaiset – pienet kansat maailmojen rajoilla. Snellman-instituutti 1995.

Teos on ”virallisesti” Tuglas-seuran Kuopiossa marraskuussa 1994 järjestämän Idän viimeiset vartijat länttä vastaan -tapahtuman seminaarijulkaisu. Se on kuitenkin itse asiassa sisällöltään laajempi kuin Kuopiossa järjestetty seminaari, teokseen nimittäin tilattiin seminaariesitelmien lisäksi vielä lisäartikkeleita.

Teoksen kirjoittajina ovat mm. Elias Huurinainen, Heikki J. Hyvärinen, Heikki Kirkinen, Teuvo Laitila, Seppo Lallukka, Martti Linkola, metropoliitta Leo, Jelena Sergejeva, Aleksandra Stepanova, Pertti Virtaranta ja Pekka Zaikov.

Kirjan setot-osuuteen kuuluu seuraavat neljä artikkelia:

  • Paul Hagu: Setukaisten identiteetin ongelmat
  • Aare Hõrn: Setukaisten ortodoksisuus ennen ja nyt
  • Mare Piho: Siperian setukaiset
  • Vaike Sarv: Setukaisten elävä laulu- ja juhlaperinne

Tämän kirja-artikkelin kirjoittivat: Setukaisten ystävät ry ja Tapio Mäkeläinen.

Kymmenessä päivässä sivusto pystyyn

Tämä Setukaisten ystävien sivusto kehitettiin yhdistyksen hallituksen voimin kymmenessä päivässä kesän 2020 kynnyksellä. Sivuston pohjana on yhdistyksen vanha sivusto, jonka ylläpito html-koodilla oli toisaalta nostalgista. toisaalta hankalaa. Se palautti mieleeni 1990-luvun, jolloin kehitin ensimmäisiä verkkosivujani ja opetin niiden laatimista ammattikorkeakoulussa.

Alkuun vanhan sivuston tietoja siirrettiin uudelle sivustolle, mutta pian alkoi hahmottua sivuston rakenne: ajankohtaista, blogi, yhdistys, Setomaa, kirjallisuus ja kieli. Sivuston sisältö ja kuvat ovat ”vaiheessa”, niitä kehitetään jatkuvasti.

Sivuston lukijoiden ideat sivuston kehittämiseksi ja uusiksi sisällöiksi ovat tervetulleita.

Kirjoittaja Eija Kalliala on tietokirjailija, Setukaisten ystävät ry:n verkkosivuston ylläpitäjä ja rahastonhoitaja.

Setukaisten ystävien sivusto

Tällä Setukaisten ystävien yhdistyksen sivustolla kerrotaan toisaalta yhdistyksestä ja sen toiminnasta, toisaalta Setomaasta ja setoista, heidän kielestään, kulttuuristaan, tavoistaan ja tapahtumistaan. Tälle sivustolle artikkeleita kirjoittavat setukaisten ystävät ja asiantuntijat eri aloilta.

Seto

[Üts’ syna]

Kaakkois-Viron ortodoksisia asukkaita kutsutaan yleensä termillä seto. Kansa Värskassa, Obinitsassa ja Saatsessa itse käyttää sanoja: seto, monikollisena setoq ja asuinalueestaan nimitystä Setomaa.

Koska pohjoisvirolaisissa murteissa ja viron kirjakielessä, mikä perustuu keskisen Pohjois-Viron murteisiin, kaikki vanhat alkuperäiset o-äänteet ovat muissa kuin ensitavuissa ovat muuttuneet u-äänteiksi, on viron kirjakielessä Viro-sta tullut Viru-(maa jne) ja seto-a vastaa setu. Eli viron kirjakielessä on pitkään käytetty ja usein vielä nykyäänkin käytetään sanamuotoja setu ja Setumaa, tosin nykyisin yhä tavallisemmin myös termejä seto ja Setomaa.

Kun me suomalaiset – samoin kuin setot – “uskallamme” ja osaamme käyttää myös sanojen 2. ja 3. tavussa sekä muissa jälkitavuissa o-vokaalia, niin olisi loogista ja myös syytä suomen kielelläkin käyttää alkuperäisiä, ”ei-pohjoisvirolaistettuja” muotoja seto ja Setomaa. Suomessa olisi siis nykyisin puhuttava setoista ja Setomaasta. Samoin kuin puhumme Virosta ja virolaisistakin. Vrt. vielä esim. viron kirjakielen elu, ilu, tegu contra suomen elo, ilo, teko jne.

Setukaiset on ilmeisesti suomalaisten ihan itse kehittämä sana, jolla tarkoitetaan Kaakkois-Viron ortodoksista väestöä. Saksankielinen monikollinen die Setukesen voisi toki olla sen taustalla sekä suomen kielen –kainen/-käinen-tyyppiset nimet, mutta uka-äännejonon sisältävä sana on siis keksitty jossain ihan muualla kuin Setomaalla tai edes muualla Virossa.

Setojen suhteen suomen kielen setukainen-sanan välttämiseen on vielä yksi syy, nimittäin viron kielen sana setukas, jonka merkitys on “luuska, koni, huono hevonen”. Eli ei hevostella, vaan kunnioitetaan kansanryhmän itse käyttämiä termejä, jotka erinomaisesti sopivat myös suomalaiseen suuhun!

Edes arkipuheessa emme enää käytä sanoja mustalainen tai neekeri. Nykyisin puhumme saamelaisista emmekä lappalaisista ja ryssittely on taakse jäänyttä maailmaa. Aikoinaan kaikki edellä mainitut termit olivat suomen kielellä neutraaleja ja hyväksyttyjä, mutta ajat muuttuvat ja maailma muuttuu ja pienenee ja siksi nykyisin pitää ottaa huomioon myös se, minkälaisia asenteita, tunteita ja konnotaatioita muissa maissa ja muissa kielissä eri sanoihin liittyy tai mitä mielleyhtymiä suomenkieliset sanat muissa synnyttävät.

Sanan seto alkuperästä on useitakin teorioita. Suomen kielessä on kolme demonstaritiiviprominia eli tämä, tuo, se. Viron kirjakielessä on vain yksi see. Etelävirolaisissa kielimuodoissa on joko kaksi tai kolme, setossa suomen tapaan kolme: seo / s´oo / sjoo, taa ja tuu / too. Ja kun Setomaalta tullut ihminen puhuu ja selittää, niin puheessa vilahtelevat usein sekä seo että tuu (”tämä” ja ”tuo/se”) ja ainakin ulkopuolinen kuuli, sekoitti ja jopa yhdisti ne yhteen: seo-tuu / se-tuu / se-too / se-to. Pohjoisvirolaisessa moinen puhe ja erityisesti noiden pronominien runsas käyttö ja tarkan merkityksen epäselvyys aiheuttivat sekä hämmennystä että naureskelua ja näin yhdistettiinkin seo+too ja saatiin sana, jolla alun perin muut virolaiset pilkaten tarkoittivat henkilöä, joka puhuu tuota kummallista kieltä, pukeutuu, käyttäytyy omituisesti. Ilmeisesti 1800-luvun lopulta alkaen setojen lähinaapurit ja laajemminkin muut virolaiset alkoivat käyttää seto-setu-sanaa pilkallisessa merkityksessä on tutkija Paul Hagu arvellut. Vähitellen setot kuitenkin alkoivat itse ylpeydellä käyttää tätä termiä itsestään.

Toisen seto-heimonimen selitys, jota ilmeisesti tarjosi ensimmäisenä F. R. Kreutzwald, on se, että seto-termi olisi kehittynyt sanasta setä (merkitys ”setä”). Nykyisin tällä selityksellä ei ole kannatusta. Myös muita selityksiä seto-sanalle on annettu.

Seto-termi on varsin uusi, sillä ensimmäisenä Settukesed, Settu, Settuke -sanoja tiettävästi kirjallisessa muodossa käytti H. E. Hartmann vasta vuonna 1860. Seto ja Setomaa -termit ”virallisti” III Seto Kongressi vuonna 1993 ja siitä alkaen on niitä käytetty rinnan setu ja Setumaa -termien kanssa myös vironkielissä teksteissä ja muissa yhteyksissä. Vuonna 2010 Viron paikannimikomissio vahvisti o-llisen Setomaa-nimen setojen asuinalueen viralliseksi nimeksi. Vuoden 2017 paikallishallintoreformista alkaen on Virossa olemassa myös Setomaa vald eli Setomaan kunta, mikä kattaa lähes kokonaan Viron puoleisen osan historiallisesta setojen asuinalueesta.