Paasapäiv

Paasapäiv; Ubinapühä – 19. elokuuta

Suomessa: Kirkastussunnuntai; Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen 19.8. (6.8.)

Virossa: Paasapäev, ”Õunapüha”; Issandamuutmise püha

Kirkkopyhä ja kirmas Obinitsassa. Paasapäiv oli myös Obinitsan hävinneen tsässonan, Viron/Palandõn hävinneen tsässonan juhlapäivä.

Paasapäiv on Obinitsa seudun setojen suuri juhlapäivä. Oikeastaan on kyse tyypillisestä elonkorjuuajan juhlasta, aivan erityisesti juhlitaan uuden satokauden omenoita (siitä päivän ”lempinimikin” Ubinapühä) ja hunajaa. Paasapäivään saakka oli omenoiden ja muiden hedelmien syönti kielletty, paasapäivänä taasen piti syödä omenoita oikein kunnolla. Erityisesti nuoret neitoset pitivät kiinni omenansyöntikiellosta. Uskottiin, että omenasatoon vaikuttaa positiivisesti se, jos vieraillekin annetaan omenoita, niitä suorastaan tyrkytetään. Paasapäivänä syötiin omenoita ja omenapiirakkaa sekä hunajakakkuja ja hunajaleipää kylmän maidon kanssa.

Paasapäiv on myös kirkkopyhä ja silloin kirkkoihin tuodaan siunattavaksi omenoita ja hunajaa. Obinitsan kirkossa on iso jumalanpalvelus, johon osallistuu runsaan kirkkokansan ohella myös muualta tulleita ja usein jopa Viron ortodoksisen kirkon johtoa.

Kirkonmenojen jälkeen syödään vainajien muistoateriat haudoilla. Lähtiessä jätetään vainajillekin vielä muutama omena. Illalla käydään sukukunnittain kyläilemässä ja Obinitsassa on suuri kirmas, joka kestää pitkään yöhön.

Sanottiin niin: Paasapääväl lääväq ubinaq puhtas, inne ei tohi ei ubinit süvväq õga pruussa.

HUOM! Seuraavana päivänä eli 20.8. oli ja on yhä Obinitsan naapurikylän eli Lepän kirmas. Osasyynä kirmasjuhlan säilymiseen lienee tutkija ja setoaktivisti Paul Hagu, joka on kotoisin Lepän kylästä.

Foto: Harri A. Sundell: Paasapäivänä Obinitsan hautausmaalla 2021

Treski küün

Setomaalla on Treskin kylässä Sillan talo, jonka isäntä on tunnettu muusikko Jalmar Vabarna.

Vuodesta 2015 lähtien siellä on järjestetty kesäisin konsertteja ja teatteriesityksiä sekä muita tapahtumia. Aluksi siis muun muassa ladossa, jota sana küün tarkoittaa.

Vuonna 2021 valmistui puinen esiintymislava, jonka perusidean esitti Jalmari. Arkkitehtoonista ratkaisusta vastasi arkkitehtitoimisto HGA ja sen rakentamiseen saatiin tukea monelta taholta. Lava avautuu kahteen suuntaan ja sen rakentamisessa on käytetty pääasiallisesti puuta.

Tämän kesän suurin tapahtuma on elokuun toisena viikonloppuna, 12.—14.8. järjestettävä musiikki- ja inspiraatiofestivaali kaikkiaan neljällä lavalla. Esiintyjiä on Virosta ja ulkomailta.

Ennen sitä Treski küünissä esiintyvät heinäkuussa virolaiset suosikkibändit perjantaina 15.7. 2 Quick Start Genka & Paul Oja sekä 29.7. Karl-Erik Taukar Band ja Zetod.

Kotisivu: www.treskikyyn.ee
Video: https://www.youtube.com/watch?v=ZZw8EteFK-Q

Suvistõpühi eli Suvistõpühä eli Troitsa

Suomessa: Helluntai; Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Hengen juhla

Virossa tavallisesti: Nelipühi

Helluntaita vietetään kristillisissä maissa Pyhän Hengen vuodattamisen kunniaksi.

Nykyisin Virossa – Setomaan mukaan lukien – kaikki Viron oman ortodoksisen kirkon seurakunnat viettävät kaikkia jouluun liittyviä pyhiä uuden kalenterin mukaan ja pääsiäiseen liittyviä pyhät (pääsiäinen, helluntai, Suuren paaston alku jne.) sen sijaan vanhan kalenterin mukaan!

Helluntai on liikkuva juhlapyhä, 7. sunnuntai pääsäissunnuntain jälkeen eli aikavälillä 10.5.–14.6. uuden kalenterin mukaan. Se on kirkkovuoden neljänneksi tärkein juhla joulun, pääsiäisen ja juhannuksen jälkeen. Kansa on kutsunut sitä myös koivujuhlaksi.

Ennen helluntaita pestään huolellisesti lattiat, pyyhitään piha jopa polutkin. Helluntai on kesän alkujuhla ja silloin tuodaan tuoreita nuoria koivuja sekä sisälle taloon että huoneeseen. Sisälle huoneisiin on koivujen sijasta voitu tuoda myös tuomenoksia ja kukkia.


Setomaalla juhlii helluntaita koko kylä, se on kirmaspäivä. Erikoinen perinteinen tapa on ns. kergotamine. Siihen liittyvät vastaavat laulutkin.

Kergotamine on kuin penkillä ratsastamista: ratsastaja istuu hajareisin penkille, ottaa käsillään kiinni penkistä, nostaa penkin toisen pään ylös ja lyö sen vasten maata samalla loitsien ja laulaen. Sen jälkeen hän hyppää pystyyn, kääntyy ympäri ja aloittaa uudelleen. Kergotajia olivat naiset, sitten kun karja oli laskettu laitumelle.

Suvistõpühään liittyi pääsiäisen tapaan tärkeänä osana esivanhempien muiston kunnioittaminen. Hautausmaalla kunnioitettiin vainajien muistoa laulamalla itkuvirsiä ja syömällä haudoilla muistoaterioita. Sanottiin, että helluntai on elävien ja kuolleiden yhteinen juhla.

Syötiin keltaiseksi värjättyjä munia, rahkajuustoa, kinkkua, pullaa, kakkuja, piirakoita ja pannukakkuja. Keitettiin hapanta kaurakiisseliä, jota otettiin mukaan kun mentiin kylään. Ennen-ennen vanhaan asetettiin myös kynttilä kiisselin sisään ja sytytettiin palamaan.

Jos helluntaiaattona nuori tyttö kirjoitti rakkaansa nimen pihan koivupuun kuoreen, niin silloin nuorukainen rupesi rakastamaan tyttöä.

Tänä vuonna me Suomessa juhlimme helluntaita 5. kesäkuuta, samoin mm. Viron luterilaiset. Kaikki Viron ortodoksiset seurakunnat juhlivat helluntaita kuitenkin vasta 12.6.

Setomaalla helluntai on Luhanmaan kirkossa suuri juhlapäivä. Tsasounapyhä se on perinteisesti ollut myös Kuigõn, Podmotsan ja Võmmorskin tsasounissa ja kylissä.

Valokuvat: Harri A. Sundell: Helluntaipalvelus Võmmõrskin tsasounassa 12.6.2022

Kauksi Ülle julkaisi uuden teoksen

Tuottelias kirjailija Kauksi Ülle julkaisi kesän kynnyksellä Hitivabrik-nimisen teoksen, joka sisältää viisi lyhyehköä näytelmää. Kirjailijan omien sanojen mukaan ”Hittitehdas”-kokoelma on syvä kumarrus hänen lapsuutensa sankarille Aku Ankalle. 

Trummiotsja-näytelmä perustuu Siperiassa asuvien tšuktšien satuun ja myös Kolm hinnapakmist-näytelmän pohjalla on vanha satu, jota nykyajan projektipäällikkö lähestyy omasta näkökulmastaan. Kokoelman kaksi viimeistä näytelmää Põhitüü ja Nigu nõidus kertovat Üllen kotikylän Obinitsan historiasta. 

Kirjan takakansitekstin mukaan näytelmät on kirjoitettu silmällä pitäen mm. Setomaan omakielisiä harrastusteattereita.

Tänä kesänä Obinitsa Uue Teater esittää harrastajavoimien täysille saleille (pääosin Obinitsan Galleriassa) vuosien 1952 ja 1978 tapahtumia kylässä kuvaavaa Nigu nõidus-näytelmää. Edellisenä kesänä ohjelmassa oli Põhitüü-näytelmä.

Foto: Harri A. Sundell

Setukaisten ystävät ry:n jäsenkirje maaliskuu 2022

Setukaisten ystävät ry:n vuosikokous 27. huhtikuuta klo 16

Setukaisten ystävät ry:n vuoden 2022 vuosikokous pidetään keskiviikkona 27.4. klo 16.00 alkaen Keskustakirjasto Oodissa (ryhmätila 3) Helsingissä.

Kokouksen jälkeen noin klo 16.45 alkaen vuosikokousesitelmä: koulutus- ja kotoutussuunnittelija Järvi Lipasti: Hiidenmaan valssi.

Rahasepä Rainerin uusi kirja: Ma saisa suurtii veereh

Helmikuussa 2022 ilmestyi Rainer Rahaseppin eli Rahasepä Rainerin uusi kirja: Ma saisa suurtii veereh.

Rainer Rahasepp on Petserin kaupungissa vuonna 1976 syntynyt poliisi, kirjailija ja runoilija. Ja tietenkin seto!

Runokokoelma Ma saisa suurtii veereh Rainer Rahaseppin viides julkaistu teos. Rahasepp on monipuolinen kirjailija ja hän kirjoittaa kahdella kielellä eli setoksi ja viroksi. Rainerin aiemmin ilmestyneet teokset: vironkieliset runokokoelmat Päike pesitseb me põues (2020), Rõõmu kandes (2020), setonkielinen runokokoelmaUmah keeleh (2021) ja kaksikielinen lastenkirja Mamma jutused / Mamma jutusõ’(2021).

Venäjänpuoleisella Setomaalla syntyneen Rainerin molemmat vanhemmat ovat setoja, joiden molempien sukusuuret ovat ns. kontrollilinjan Venäjän puolella: isä Enna Rahaseppin ja hänen sukunsa juuret on tunnetussa Kossolkan kylässä, äiti Nati Rahaseppin suvun juuret Molnigan kylässä. Rainer Rahasepp toimii edelleenkin poliisina, nykyisin Otepäällä.

(Kirj. T.M. Ilmestynyt Kuulumisia Setomaalta 22.2.2022)

Mikko Savikko: Sõir – perinteinen rahkajuusto

Kuva, joka sisältää kohteen ruoka, sisä, ateria

Kuvaus luotu automaattisesti

Foto: Harri A. Sundell

Koska tätä juustoa ei löydy suomalaisista kaupoista, niin etenkin etelävirolaiseen ruokakulttuuriin kuuluvan juuston voi tehdä kotona. Samanlaista juustoa valmistetaan myös Latviassa. Seillä kuminalla maustettu Jāņu siers on perinteinen latvialainen juhannusherkku. 

Kotijuustoja voi valmistaa esimerkiksi happaman piimän tai sitten juustonjuoksuttimen avulla. Sõir valmistetaan käyttämällä rahkaa. 
Jos jollakin on jäänyt talteen esivanhempien puinen juustokehä, niin sitä voi käyttää, mutta siiviläkin riittää sõiran valmistukseen. Todennäköisesti jokainen perheenemäntä tekee sen omalla tavallaan, esimerkiksi suvun perinteitä noudattaen. Resepti antaa mahdollisuuden muokata lopputulosta. 

Juustoa voi tehdä ilman mausteita, joista käytetyimmät ovat kumina, yrtit, sienet ja valkosipuli. Rusinoitakin voi siihen lisätä. 

Tässä siis ohje: 

Laita 500 g maustamatonta rahkaa ja 1 litra maitoa kattilaan, sekoita hyvin ja kuumenna miedolla lämmöllä hyvin sekoittaen niin kauan, että hera erottuu. Älä päästä sitä kiehumaan! Kaada massa siivilään valumaan ja laita hera talteen. 

Hera on kirkasta, mutta hyvin proteiinipitoista ja siksi sitä ei kannata kaataa viemäriin. Sen voi käyttää vaikkapa leipä- tai ohukaistaikinaan. 

Kattilassa sulatetaan 100 grammaa voita ja lisää siihen siivilässä ollut massa, mausta se suolalla (n. 1 tl) ja sekoita niin kauan, että seos on tasainen. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää kaksi rikki vatkattua munaa (joihin voi lisätä haluamasi mausteet, esim. 1 tl kuminoita, puristettua valkosipulia, basilikaa). Kuumenna juustoa jatkuvasti sekoittaen vielä muutama minuutti niin, että se on tasaista. Huom! Seos ei saa kiehua. Ja juusto onkin valmis laitettavaksi vedellä kostutettuun juustokehään tai sideharson sisään siivilään. 

Painon avulla sõirasta saa säilyvämmän ja kiinteämmän. Sen voi myös kuivattaa miedossa lämmössä, jolloin juuston voi ennen kuivattamista voidella voilla ja päälle voi ripotella suolaa.

(Ilmestynyt Setomaa.fi 26.2.2022)

Tapio Mäkeläinen: Kallio, Kati; Grünthal, Riho; Saressalo, Lassi (toim.): Inkerikot, setot ja vatjalaiset. Kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet. SKS 2021.

Kyseessä on opus, jota meistä monet ovat odottaneet jo melkein 20 vuotta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura nimittäin julkaisi 1990-luvulla ja vuosituhannen ensimmäisinä vuosina noin viidessätoista vuodessa komean kirjasarjan alaotsikolla Maa, kansa, kulttuuri(t)/historia: Inkeri (1991), Viro (1995), Suomenlahden ulkosaaret: Lavansaari, Seiskari, Suursaari, Tytärsaari (1996), Karjala (1998), Suomi (1999), Lappi (2003), Unkari (2004) ja Vepsä (2005) sekä hieman ”ulkojäsenä” teoksen Muinainen Kalanti ja sen naapurit (2003). Kaikki komeita, isoja artikkelikokoelmia, joiden tekijöiksi oli haalittu eri alojen parhaita asiantuntijoita. Kirjat muistuttavat myös rakenteeltaan, taitoltaan ja jopa ulkoisilta mitoiltaankin – paksuutta lukuun ottamatta – suuresti toisiaan. 

Mutta joulun 2021 alla ilmestyi vihdoinkin pitkän odotuksen jälkeen myös sarjan kymmenes nide Inkerikot, setot ja vatjalaiset, jonka alaotsikkona on Kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet.– Artikkelikokoelmassa on 19 artikkelia ja johdantoartikkeli, tekijöinä 16 eri asiantuntijaa kahdesta maasta eli Suomesta ja Virosta. Ja kaikkiaan komeat 504 sivua.

Teos jakaantuu viiteen eri kokonaisuuteen, joissa kussakin on 3–5 eri artikkelia: Inkerinmaa, Inkerikot, Vatjalaiset, Setot ja Ortodoksinen kansanusko. Ja lisäksi kaksi johdantoartikkelia: Lukijalle ja kirjan kahden toimittajan ja sinne lisäksi vielä 1–2 artikkelia kirjoittaneiden Riho Grünthalin ja Kati Kallion johdanto/tausta-artikkeli Inkerinmaan ja Setomaan historialliset kulttuurit.

Apulaisprofessori Heinike Heinsoo kirjoittaa vatjan kielestä ja monille seuramme jäsenille tutut professori Riho Grünthal (Helsingin yliopisto) kirjoittaa inkeroisen kielestä ja Tarton yliopiston professori Karl Pajusalu seton kielestä. 

Lauluperinne, runolaulu, itkut, kertomusperinne ja perinteiset soittimet esitellään kaikkien kolmen kansan osalta ja tälläkin kertaa kirjoittajina ovat tunnetut asiantuntijat: Anneli Asplund, Kati Kallio, Aili Nenola ja Senni Timonen. Setojen itkuista, lauluperinteestä ja soittimista kirjoittaa Ingrid Rüütel ja kertomusperinteestä Kristi Salve.

Historiaakaan ei unohdeta: Taisto Raudalainen kirjoittaa Inkerinmaan historiasta ja Marjukka Patrakka Soikkolan inkerikkojen 1900-luvun synkästä historiasta. Kansanomainen uskonto, elävä kansanusko vatjalaisten ja inkerikkojen osalta tulee myös käsiteltyä, kuten myös Ernst Ernitsin toimesta vatjalaisten aineellinen kulttuuri.

Koko teoksen laajin ja varmaan myös eniten uutta tietoa sisältävä artikkeli on Mare Pihon kirjoitus setojen aineellisesta kulttuurista. Suurikokoisen kirjan sivuista se täyttää lähes 70 sivua eli tekstistä olisi voinut tehdä kokonaisen oman kirjankin, mikä ehkä olisikin ainakin viroksi, miksei englanniksi ja venäjäksikin paikallaan.

Inkerikkoja, vatjalaisia ja setoja yhdistää monta eri seikkaa: kaikki ovat pieniä ortodoksia itämerensuomalaisia kansoja, joilla ei koskaan ole ollut omaa valtioita ja jotka ovat aina olleet idän ja lännen rajalla, jääden usein heidän yli marssivien sotajoukkojen jalkoihin. 

Ja lopuksi vielä pieni toivomus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle kustantajana: sarja huutaa täydennyksekseen ainakin vielä yhtä teosta. Itämerensuomalaisista kansoista puuttuu nimittäin vielä se eteläisin ja monessa mielessä kaikkein eksoottisin eli liiviläiset. Setoista ja Setomaasta on Setukaisten ystävät ry:n toimesta tällainen artikkelikokoelma jo tekeillä.

Jäsenkirjeet sähköpostilla

Jos haluat jatkossa jäsenkirjeen suoraan sähköpostiin, niin lähetäthän tiedon sähköpostiosoitteestasi yhdistyksen sihteerille Anna-Liisa Esalalle sähköpostitse: anna-liisa.esala@luukku.com

Setukaisten ystävät ry

Puheenjohtaja Tapio Mäkeläinen

Sitsi 1–5, 10313 Tallinna, Viro 

(+358) 40 593 5633

tapio@tuglas.fi

Sõir – perinteinen rahkajuusto

Koska tätä juustoa ei löydy suomalaisista kaupoista, niin etenkin etelävirolaiseen ruokakulttuuriin kuuluvan juuston voi tehdä kotona. Samanlaista juustoa valmistetaan myös Latviassa. Seillä kuminalla maustettu Jāņusiers on perinteinen latvialainen juhannusherkku.

Kotijuustoja voi valmistaa esimerkiksi happaman piimän tai sitten juustonjuoksuttimen avulla. Sõir valmistetaan käyttämällä rahkaa.

Jos jollakin on jäänyt talteen esivanhempien puinen juustokehä, niin sitä voi käyttää, mutta siiviläkin riittää sõiran valmistukseen. Todennäköisesti jokainen perheenemäntä tekee sen omalla tavallaan, esimerkiksi suvun perinteitä noudattaen. Resepti antaa mahdollisuuden muokata lopputulosta.

Juustoa voi tehdä ilman mausteita, joista käytetyimmät ovat kumina, yrtit, sienet ja valkosipuli. Rusinoitakin voi siihen lisätä.

Tässä siis ohje:


Laita 500 g maustamatonta rahkaa ja 1 litra maitoa kattilaan, sekoita hyvin ja kuumenna miedolla lämmöllä hyvin sekoittaen niin kauan, että hera erottuu. Älä päästä sitä kiehumaan! Kaada massa siivilään valumaan ja laita hera talteen.

Hera on kirkasta, mutta hyvin proteiinipitoista ja siksi sitä ei kannata kaataa viemäriin. Sen voi käyttää vaikkapa leipä- tai ohukaistaikinaan.

Kattilassa sulatetaan 100 grammaa voita ja lisää siihen siivilässä ollut massa, mausta se suolalla (n. 1 tl) ja sekoita niin kauan, että seos on tasainen. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää kaksi rikki vatkattua munaa (joihin voi lisätä haluamasi mausteet, esim. 1 tl kuminoita, puristettua valkosipulia, basilikaa). Kuumenna juustoa jatkuvasti sekoittaen vielä muutama minuutti niin, että se on tasaista. Huom! Seos ei saa kiehua. Ja juusto onkin valmis laitettavaksi vedellä kostutettuun juustokehään tai sideharson sisään siivilään.

Painon avulla sõirasta saa säilyvämmän ja kiinteämmän. Sen voi myös kuivattaa miedossa lämmössä, jolloin juuston voi ennen kuivattamista voidella voilla ja päälle voi ripotella suolaa.

Kuva: Harri A. Sundell

Puhtõq

”hautajaiset”

Suomalaisilla on hautajaiset, virolaisilla matused, mutta kaakkoisvirolaisilla on myös oma sana eli puhtõq ja sillä vielä rinnakkaismuotokin eli puhtidsõq.

Hautajaisiin liittyvistä sanoista olen jo aikaisemmin käsitellyt sanoja lautsipetäi ja kutja, mutta setojen hautajaistavoissa, erityisesti ennen vanhaan aikaan, oli monia sellaisia seikkoja ja tapoja, jotka meille luterilaisille suomallaisille ovat hyvin eksoottisia. Eli hautajaisiin liittyvään sanastoon palataan vielä myöhemminkin.

Alla vielä sanan puhtõq taivutus.

Sana on siis monikollinen, kuten suomen hautajaiset tai viron kirjakielen matused.

Nom. puhtõq

Gen. puhtidõ

Part. puhtit

Foto: Harri A. Sundell

Mastõra

Mastõra tarkoittaa luostaria ja useimmiten sillä tarkoitetaan Petserin ortodoksista munkkiluostaria.

Sana kuuluu selvästi seton kielen ortodoksiseen uskontoon liittyvään sanastoon, joka on saatu venäjästä tai muinaisvenäjästä ja josta osa on alun perin lainattu itäslaavilaisiin kieliin kreikasta. Võrolaiset eivät yleensä tätä sanaa käytä tai edes tunne. 

Nykyvenäjän sana on монастырь [monastyr´] ja setot ovat siis sekä lyhentäneet sanaa että liittäneet loppuun vokaalin. ”Setolaistettu” sana sopiikin hyvin melkein suomalaiseenkin suuhun tai ainakin virolaiseen.

Petserin luostarin pidempi nimi on setoksi: Petseri Jumalaimä Magamajäämisõ mastõra eli ts. luostarin pääkirkko on Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko.

Foto: Vanha postikortti Petserin luostarista

Moro – tahr

”Tarõ ja aitu vaihõlõ jäi moro (puhas huuv), elomaja ja lautu vaihõl oll´ tahr (eläjidõ huuv)…”

Eli moro on ns. puhdas piha, se osa setotalon pihaa, jonne eivät pääse kotieläimet (koiria ja kissoja lukunottamatta), tahr taas ns. karjapiha tai likainen piha eli alue missä liikkuvat lehmät, lampaat, vuohet ja hevoset. Eri pihat tai pihan eri alueet olivat setojen maatiloilla aidoin toisistaan selvästi erotetut.

Foto: Värskan eli Setomaan ulkomuseon moro. Lähde: VisitSetomaa

Petserimaa

Setomaa on tietenkin setojen maa, heidän oma asuinalueensa – tosin nykyisin enemmistö setoista asuu muualla kuin Setomaan kunnassa, maailman suurimmat ”setokylät” ovat Tallinna ja Tartto, runsaasti setoja asuu myös esim. Põlvassa ja Võrussa: Jonkin verran setoja asuu myös Setomaan kunnan naapurikunnissa ja tietenkin muuallakin Virossa, Venäjällä ja maailman muissakin maissa, myös Suomessa.

Viro 100 -juhlavuosi päättyi vasta 2.2.2020, sillä vasta Tartossa 2. helmikuuta 1920 solmitussa Viron ja Neuvosto-Venäjän (Neuvostoliittoa ei vielä ollut perustettu!) välisessä rauhansopimuksessa varmistettiin itsenäisen Viron tasavallan rajat Venäjän suuntaan. 2.2. onkin setoille suuri juhla, sillä silloin Setomaasta, jonka hallintoyksikkönä tunnettiin virallisesti nimellä Petserinmaan (viroksi ja setoksi Petserimaa) maakunta, tuli virallisesti osa Viron tasavaltaa.

Petserinmaan maakunnan, jonka pääkaupunki oli tietenkin kauppa- ja luostarikaupunki Petseri, pinta-ala oli 1582 km². Ikivanhojen setojen asuinalueiden lisäksi maakuntaan kuului käytännössä myös lähes täysin venäjänkielisiä osia (itäiset osat maakuntaa). Vuoden 1934 virallisen väestölaskennan mukaan Petserinmaan maakunnassa oli 64 712 asukasta, joista setoja ja muita virolaisia oli vähemmistö eli 32,36%, venäläisiä 65,06% ja latvialaisia 2,29%.

Puhtaasti venäjänkielisten alueiden liittämistä Viroon perusteltiin voitokkaalla Vapaussodalla, varsinkin puolustuksellisilla syillä (raja tykinampuman päähän), mutta viitattiin myös siihen, että aikaisemmin todistettavasti setojen asuinalue oli ollut laajempi ja venäläistyminen oli tietyillä alueilla ollut voimakasta. Ja historioitsijat ja kielitieteilijäthän pystyivät jo silloin osoittamaan, että itäslaavilainen asutus oli noilla alueilla entistä Venäjän valtakuntaa verraten myöhäistä ja suomalais-ugrilainen/itämerensuomalainen asutus paljon vanhempaa. Samoja perusteita kaivetaan yhä esiin, kun perustellaan sitä, että Viron raja Venäjän suuntaan pitäisi saada takaisin Tarton rauhan mukaiselle linjalle. Mitään muuta virallista sopimustahan Virolla ja Venäjällä rajasta ei vieläkään ole kuin tuo 2.2.1920 solmittu Tarton rauha. Tosin käytännössähän raja on jo pitkään ollut ihan muualla…

15.8.1944 Viron SNT ”luovutti” n. 75% entisestä Petserinmaan maakunnasta Venäjän SNT:lle, Viron osaksi jäi vain nykyinen Setomaan kunnan alue. Virolaiset ja setot olivat alkaneet muuttaa meneteyiltä alueilta muualle Viroon jo sodan aikana. Neuvostoliiton aikana ei kahden neuvostotasavallan välisellä rajalla ollut suurta merkitystä, mutta opiskelun, työpaikkojen ja avioliittojen solmimisen takia ja johdosta Venäjän puoleinen Setomaan alue pikkuhiljaa lähes kokonaan tyhjeni setoista, toisin kesäisin ja kirkollisina juhlapäivinä käytiin entisillä asuinpaikoilla ja sukuhaudoilla.

Setomaalla voidaan siis käytännössä tarkoittaa kolmea eri asiaa:

1. Entistä Petserinmaan maakuntaa

2. Nykyistä Setomaa kuntaa

3. Täysin teoreettisesti myös: sitä aluetta entisestä Petserinmaan maakunnasta, missä 1920–1940-luvulla oli setokyliä eli siis Petserinmaan maakuntaa ilman sen täysin venäjänkielisiä osia.

Kuvitus: Petseri(n)maan vaakuna