Tserbäk

[Üts´ syna]

Üts´ syna -juttujeni viides sana ja pikku tarina jo kuukausia sitten oli savvusann. Mainitsin silloin myös kaakkoisvirolaisten savusaunaperinnteen pääsyn UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon marraskuussa 2014.

On siis korkea aika palata saunaan!

Savusauna on siis savvusann tai myös hieman pohjoisvirolaisemmassa muodossa suidsusann. Ja saunassa tietenkin heitetään löylyä: lõunat hiitmä tai lõunat viskama tai tsiukama tai tserpämä. Ja tästä viimeksimainitusta verbistä saadaan myös tserbäk eli ”löylykauha”. Toinen sana mitä kaakkoisvirolaiet löylykauhasta käyttävät on kopakõnõ.

Ja muistakaa ne toivotukset: saunaan tulija toivottaa saunassa olijoille: Jummal´ sekkä! [”Jumala (tulkoon teidän) joukkoonne/sekaanne”) ja saunassa jo olijoiden vastaus tulijalle: Sekäq eis´ ! [(Tule) joukkoon/sekaan itse!] tai Jummal´ hää miis (”Jumala (on) hyvä mies!”).

Foto: Harri A. Sundell

Ikk

[Üts’ syna]

Vielä yksi setojen perinteisiin häämenoihinkin liittyvä mielenkiintoinen sana: ikk.

Ilosta itketään ja surusta itketään ja myös termi itkuvirsi lienee monille tuttu. Ja lähelle itkuvirttä todellakin tullaan kun puhutaan setohäissä tapahtuvasta laulaen itkemisestä tai itkien laulamisesta – miten päin vaan haluatte asian ilmaista.

Seton ja võron kielen itkemistä merkitsevä verbi on melkein identtinen suomen kielen kanssa: ikma ”itkeä” (-ma-infinitiivimuoto) ja itku on siis võron-seton kielellä ikk. (Viron kirjakielessähän itkeä on nutma ja itku on nutt.)

Perinteisiin häämenoihin liittyy tietenkin sekä ilon että surun ja eron kyyneliä, erityisesti morsiamen tapauksessa, joka siirtyy turvallisesta lapsuuden ja vanhempien kodista uuteen ja outoon ympäristöön eli sulhasen, ts. aviomiehensä, kotiin.

Kuvassa vielä morsian – huom! mitä neidolla on päässä – on yhdessä morsiusneitonen eli podruskien kanssa kutsumassa vieraita hääjuhlaan. Morsian on keskellä ja podruskiq kummallakin puolella. Morsian kutsuu vieraat perinteisellä itkuvirrellä eli laulamalla ja itkemällä samalla kertaa. Suun edessä hän pitää itkulina-a tai itkemise rätt-iä. Ja usein tulee ihan oikea itkukin, kuten kuvan morsian itse tilannetta myöhemmin minulle kuvasi.

Foto: Jüri Külvik

Kaal´

[Üts’ syna]

Yksi hyvin mielenkiintoinen sana on kaal´. Ja taas kerran käy ilmi, kuinka tärkeä ja oikeastaan välttämätön on liudennuksen merkitseminen seton (ja myös võron) kielen ortografiassa.

Nimittäin:

  1. kaal, gen. kaala on ”kaula” (ihmisen, esineen, maa-alueen)
  2. kaal, gen. kaalu on a. ”paino”, b. ”vaaka”

MUTTA

3. kaal´, gen. kaali on a. ”suuri pellavainen huivi”, b. ”lanttu”

Tuolla suurella pellavaisella huivilla on tärkeä rooli setojen häärituaalissa.

Perinteisten setohäiden tapahtumat alkavat morsiamen kotoa. Kyseessä on silloin vielä morsian eikä vielä aviovaimo. Sieltä sulhanen kuljettaa hevoskyydillä nuorikkonsa omaan kotiinsa, missä juhlat jatkuvat ja missä nuorikko puetaan naineen naisen päähineeseen ja hänestä tulee siis vasta silloin ”virallisesti” aviovaimo.

Mutta tuon matkan aikana morsiamen kotoa sulhasen kotiin vaanivat kuitenkin monet pahat voimat ja siksi morsian peitetään matkan ajaksi suojaavan pellavaisen puna-valkoisen kaal´-huivin alle. Eli kuten setot sanovat: kabo kaali ala, linnukõnõ linadsõ ala eli ”neitonen huivin alle, lintunen pellavaisen alle”. Tietenkin myös truuska tekee omia taikojaan ja lausuu loitsujaan, jotteivat pahat voimat vahingoittaisi morsianta tämän tärkeän matkan ja samalla ehkä elämän tärkeimmän siirtymäriitin aikana. Erityisesti on pelätty ns. pahaa silmää ja siksi siis morsian tuolla suurella huivilla peitetään, suojellaan kaal´-huivin avulla noilta pahoilta katseilta ja muilta pahoilta voimilta. Morsian on niin piilotettu kaalin alle, että hän ei edes näe, vaan häntä joudutaan taluttamaan.

Foto 1: Jüri Külvik

Foto 2: sama Mari Kaarman 1990-luvun lopussa suunnittelema postimerkki setojen hääparista, jota käytin jo sanan hähäq kuvituksena.

Blinit

Kuten muidenkin suurelle alueelle levinneille resepteille on käynyt, on bliniresepteistäkin olemassa monta versiota. Usein se oma on se ”oikea”. Yhteistä taikinoissa on yleensä tattari ja hiiva. Muista asioista onkin sitten mukava kiistellä, mikä on parempi ja kuinka blinit pitää tehdä ja onko nimi edes oikea.

Suomessa ja Ruotsissakin blinit ovat olleet ravintoloissa alkuvuoden ruokaa. Silloin on saatavilla myös mielestäni ehkä parasta lisuketta eli mateenmätiä. Virossa tuota herkkua ei käytännössä tunneta ollenkaan.

Minun blininteko-oppini ovat peräisin 70-luvun alusta ravintola Bellevuesta, jossa ei ollut käytössä kirjoitettua reseptiä. Ehkä jo ravintolan perustajan Reko Paulon ajasta peräisin ollut taikinajuuri muhi kylmähuoneen nurkassa ja siihen lisättiin tarvittaessa maitoa ja jauhoja. Ennen blinien paistamista taikinaa saatettiin hieman joko ohentaa tai lisätä jauhoja, mutta oleellista oli, että silloin lisättiin siihen kovaksi vatkattu valkuainen. Paistamiseen käytettiin runsaasti voisulaa.

Visit Setomaa julkaisi Facebook-sivustollaan laskiaisviikon blinien teosta opetusvideon, joka näkyy tästä: https://www.facebook.com/TaarkaTaroOu/videos/1142717219503932

Videon lopussa on myös resepti, josta puuttuu edellä mainittu tattarijauho.

Blinipannut ovat halkaisijaltaan noin 12-14 senttimetriä. Nykyään on myynnissä vain kahvallisia pannuja, mutta aikaisemmin valurautaiset blinipannut olivat suorareunaisia ja ilman kahvaa. Blinin lämpimänä pysyminen varmistettiin viemällä se asiakkaalle pannulla. Kuuman pannun alla oli pyöreä vati ja sen päällä kakkupaperi, joskus jopa kangasservetti.

Mutta nyt reseptiiin. Taikina pitää tehdä hyvissä ajoin.

Käytin itse nesteenä rasvatonta kirnupiimää, jota ohensin hieman vedellä. Noin puolen litran nestemäärään lisäsin 1,5 dl vehnäjauhoja, kolmanneksen kuivahiivapaketista ja pari teelusikallista sokeria. Sekoitin hyvin, annoin seistä tunnin verran huoneenlämmössä ja laitoin taikinan jääkaappiin suljetussa astiassa (Huom. kohoaminen ja käyminen!). Vuorokauden kuluttua hiiva oli käyttänyt kaiken sokerin. Tuoksu oli tuttu vuosien takaa. Lisäsin noin 2 dl tattarijauhoa ja kaksi kananmunan keltuaista sekä hieman suolaa. Ohensin taikinan sopivaksi lisäämällä piimää. Valmis taikina oli selvästi paksumpaa kuin tavallinen ohukaistaikina. Annoin taikinan seistä vähän aikaa huoneen lämmössä niin, että hiiva aloitti taas toimintansa. Juuri ennen paistamista lisäsin kovaksi vatkatut kaksi kananmunan valkuaista joukkoon. Lopputulos oli silloin kuin pehmeää vispipuuroa.

Koska blinit ovat kaksi-kolme kertaa paksumpia kuin ohukaiset, lieden lämpötila pitää olla selvästi alempi. Levy pitää olla noin puolella teholla, koska muutoin blinit joko palavat tai jäävät keskeltä raa’aksi. Voita tai halutessa öljyä kuluu paistamiseen runsaasti. Kun lämpötila on valittu oikein, on blini kääntämisen hetkellä kypsynyt niin kiinteäksi, että taikina ei ole enää valuvaa.

Blinien oheen sopivat voisula, hapankermatuotteet, hakattu sipuli ja maustekurkku sekä kaikki suolaiset kalatuotteet. Jos mätiä ei ole, niin esimerkiksi savukalasta, sillistä tai graavilohesta voi tehdä esim. ”kaviaaria” lisäämällä pieneksi paloiteltuun kalaan hakattua sipulia, tilliä ja keitettyä kananmunaa sekä majoneesia tai hapankermaa.

Kuvassa on myös niksi blinien paistamiseksi erikoispannua käyttämättä eli tavalliselle pannulle on laitettu silikonista tehdyt kananmunien paistorenkaat. Muistutan vielä tässäkin, että blinin pitää kypsyä tarpeeksi kauan ennen kääntämistä. Tuolla menetelmällä lämpötilan säätö onnistuu helposti seuraamalla voisulan väriä paiston aikana.

Podrusk´

[Üts’ syna]

Lisää häihin liittyviä sanoja: podrusk´. Podrusk´ on ”morsiusneito”, joita Setomaalla on häissä usein neljä kappaletta, kuten artikkelikuvassakin, viides henkilö keskellä on itse morsian. Yleensä podruskiq ovat morsiamen parhaita ystävättäriä ja myös ikätovereita.

En ole koskaan ollut Setomaalla häissä, mutta olen ollut mukana ”avustajana” häälaulujen esityksessä. Anni Lahe sai aikoinaan koottua Meremäelle hienon nuorten neitojen ja nuorukaisten ryhmän, joka kävi myös Suomessa esiintymässä Kaustisten kansanmusiikkijuhlia myöten.

Meremäen nuorten ryhmän ohjelmaan kuului myös laulu, jonka morsiusneidot eli podruskiq yhdessä morsiamen kanssa esittivät kutsuttaessa vieraita häihin. Ja minä olin noissa esityksissä Suomessa se kutsuttava vieras. Podruskiq ja morsian esittävät kutsulaulunsa kumartaen yhtenä joukkona hyvin syvään eli lähes maahan asti ja lähes maagiseksi tuon kutsulaulun esitystilanteen tekee se, että samassa tahdissa kumartaminen jatkuu vielä pitkään senkin jälkeen kun laulu on jo loppunut. Huikea kokemus, voin vakuuttaa.

Foto: Jüri Külvik

Truuska

[Üts’ syna]

Yksi setojen häihin liittyvistä ”rooleista” on truuska. Truuska olisi suomeksi kai ”häämenojen ohjaaja” tms. Oikeastaan truuska huolehtii, että häämenojen, häänäytelmän eri ”näytökset” viedään läpi oikeassa järjestyksessä, perinteisellä tavalla ja ennen kaikkea hän huolehtii siitä, ettei morsiusparia uhkaa mikään vaara hääjuhlien aikana. Truuskalla on kädessään vahva keppi, mutta ennen kaikkea hän tuntee tarvittavat taiat, loitsut ja tietenkin uhkaavat vaarat. Aivan erityisesti morsianta uhkaa häiden aikaan monenlaisia vaaroja. Tietenkin morsian voidaan yrittää ryöstää, mutta pikemminkin kyse on itse hääriittiin sisältyvistä vaaroista. Morsianhan siirtyy nuoren naisen roolista vaativaan aviovaimon rooliin ja toisaalta hän fyysisesti siirtyy turvallisesta vanhempiensa kodista uuteen ja outoon aviomiehensä kotiin asumaan.

Ja setojen häissä on kaksi truuskaa eli siis sekä sulhasella että morsiamella on oma truuskansa. Truuskat tunnistaa oheisista valokuvista siitä, että heillä kummallakin on laukku, mistä löytyy hansaa eli pontikkaa, mitä on tarpeen tarjota rituaalin eri vaiheissa. Ja tietenkin pieni lasi, pikari, sillä viinaanhan tarjoillaan kohteliaasti, ei sitä ryypätä rahvaanomaisesti pullon suusta. Pikarin on tietenkin myös laukussa.

Morsianta suojelevalla truuskalla Ahtolla on kuvissa kirjailtu setovyö tai -nauha vinottain toiselta olkapäältä toiselle puolelle alas merkkinä hänen roolistaan. Ja samoin jo aiemmin mainittu puinen kävelykeppi.

Ensimmäisessä kuvassa truuskat neuvottelevat, sopivat jostakin tärkeästä asiasta, sulhasen truuskan Aaren kädessä on hansapullo, morsiamen truuskan Ahton kädessä on pikari, johon Aare on kaatanut setojen pontikkaa. Foto: Jüri Külvik.

Toisessa kuvassa truuska seisoo valppaana ”vartiossa” hääparin edessä. Foto: Jüri Külvik.

Jaagõr´

[Üts’ syna]

Yksi teema, mitä ja samalla mihin liittyvää sanastoa olen jo kuukausia halunnut esitellä, on vesillä liikkuminen. Ei vain kalastus Lämmijärvellä ja koko suurella Peipsillä, vaan myös tavaraliikenne ja matkustajaliikenne vesillä. Erityisesti Värska on ollut jo hyvin pitkään merkittävä Viron sisävesiliikenteen satamapaikkakunta ja kun nyt suureksi ilokseni on Värskan satamaa viime vuosina vihdoinkin kunnostettu, niin toivon hartaasti, että vesiliikenne Värskaan ja Värskasta kasvaa tulevaisuudessa merkittäväksi. Haavailen jo itse laivamatkasta Vasknarvasta tai Lohusuusta Värskaan!

Mutta jo sitä ennen yksi keskeinen vesillä liikkumiseen kuuluva apuväline: ankkuri. Ankkuri on setoksi jaagõr´, genetiivissä jaagõri ja partitiivissa jaagõrit.

Seto omapäraste sõnade -sanakirjasta löytyy esimerkkilause: Laiv on jaagõrih eli ”Laiva on ankkurissa”.

Valokuva:

Viron museoiden Muis.ee-tietokannnasta Setomaan museoiden kuvista ei löydy yhtään kuvaa ankkurista ja siksi olin jo täysin luopunut ideasta kirjoittaa tästä aiheesta (kuten olen joutunut luopumaan monista muistakin ”hyvistä ideoista”), kunnes löysin netistä kuvan ankkurista Peipsijärveltä. Ankkuri oli myynnissä jonkin aikaa sitten, mutta sen tarkemmmin en tiedä, mistä valokuva on peräisin tai kuka sen ottanut. Anteeksi!

Kossalinaq

[Üts’ syna]

Yksi häihin liittyvistä ikivanhoista rituaaleista on morsiamen pukeminen aviovaimoksi.

Setoilla eri ikäisten naisten vaatteet ja pukeutuminen ovat perinteisesti poikenneet merkittävästi toisistaan mm. sekä korujen että hiusten ja päähineiden suhteen. Samalla tavalla kuin suurella setosoljella on aikoinaan ollut hyvin tärkeä osansa hääseremoniassa, oli myös juuri vihityn nuoren aviovaimon pukeminen morsiamen puvun sijaan aviovaimon pukuun hyvin tärkeä tapahtuma häiden kestäessä ja osa ikivanhaa siirtymärituaalia.

Hyvin keskeinen osa tässä pukemisessa oli ns. ”pään tekeminen”. Kukaan ulkopuolinen ei enää häiden jälkeen nähnyt setonaisen hiuksia vapaana, vaan ne olivat aina linik-nimisen liinan alla piilossa. Entisinä aikoina eivät setonaiset leikanneet hiuksiaan, joten avioituessaan naisella oli pitkät hiukset, jotka sidottiin kahdelle palmikoille. Setonkielinen palmikkoa tarkoittava sana on koss. Palmikot kiedottiin pään ympärille ja sitten pää ja hiukset peitettiin kokonaan linik-liinalla ja kiristettiin yhteen pääliinalla. Jotta koko komistus olisi ollut vielä korkeampi ja komeampi naisen omien hiuspalmikoiden joukkoon ja avuksi punottiin vielä pellavasäikeitä. Myöhemmin näitä pitkiä pellavasäikeitä ei enää sekoitettu omiin hiuksiin, vaan tehtiin omien hiuspalmikoiden ”avuksi” erillisiä pellavapalmikoita, joita kutsuttiin nimellä kossalinaq eli kossak eli kossalinad.

Kun setonaisten hiukset eivät nykyisin enää ole yhtä pitkiä kuin isoäitien ja isoisoäitien aikaan, niin kossalinaq-tekohiukset ja muut vastaavat apuvälineet ovat nykyisinkin tarpeellisia setovaimojen pukeutuessa juhlatamineisiinsa.

Foto: Toomas Tuul / Setomaa Muuseumid

Ilmestyi Mercan ensimmäinen setonkielinen proosakokoelma

Tähän asti lyyrikkona ja näyttelijänä tunnettu Merle Jääger alias Merca julkaisi setonkielisen novellikokoelmansa. Merca lienee Viron tunnetuimpia henkilöitä, jolla on setojuuret ja setoidentiteetti. Runoilijana ja näyttelijänä sekä teatterissa että elokuvissa tunnetuksi tullut kirjailija-Merca on julkaissut tähän mennessä pääosin lyriikkaa sekä viron että seton kielellä, mutta nyt on ilmestynyt siis hänen ensimmäinen täysin setonkielinen proosakokoelmansa.

Ollipanõhõpõpääle-niminen 136-sivuinen teos sisältää Mercan varsin monentyyppisiä tarinoita ja novelleja. Niissä liikutaan menneisyydessä, nykyhetkessä ja myös tulevaisuudessa.

Ollipanõhõpõpääle-kokoelmaa elävöittävät taiteilija Toomas Kuusingin graafiiset työt, jotka on tehty juuri Mercan teosta varten. Kirjan taittaja on Evelin Urm, kielitoimittaja Silvi Palm ja julkaisija Seto Kiri -kustantamo.

8.2.2021 ilmestynyttä teosta saa tällä hetkellä nopeimmin ja edullisimmin tilattua Seto Kaubamajan kautta. Tallinnan kirjakauppoihin teos ei ole vielä ehtinyt.

Räbik

[Üts’ syna]

Palaan tänään taas naisten käsitöitä ja vaatetusta käsittelevään sanastoon, vaikka tunnenkin käveleväni ohuella jäällä. Kyse on kuitenkin setokulttuurin niin keskeisestä osasta, ettei sitä voi jättää käsittelemättä.

Räbik tai myös muodossa räpik -sanan merkitys on Seto eripäraste sõnade sõnaraamat -sanakirjan mukaan: ”puolivillainen naisten kesäinen päällystakki”. Räbik on hyvin pitkä ja perinteisesti sitä käytettiin vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä, esimerkiksi kirkkoon mennessä. Talvella tutkija Elvi Nassarin mukaan käytettiin samantapaista, mutta täysvillaista pitkää valkoista ns. ”villapaitaa” (eli setoksi villasärk, villahamõh) ja sen päällä pitkää lampaannahkaista turkkia. Sekä turkki että räbik ja villahamõh kiristettiin aikaisemmin aina kiinni vyöllä. Nykyisin räbik tuntuu monesti olevan lähes pakollinen osa setonaisten juhlallisempaa pukeutumista, kuten kuvan tanssijoilla. Ja nykyisin sitä ei siis yleensä kiristetä vyöllä kiinni, kuten kuva myöskin havainnollisesti kertoo.

Räbik on selästä, hihansuista ja etupuolen helmasta koristeltu punaisin-vihrein koristenauhoin. Räbik on lisäksi valmistettu niin, että kylkien ja selän väliin tehdyt laskokset tai poimut vielä kaunistavat sitä.

Foto: Heiko Kruusi / VisitSetomaa