killõ ja torrõ

Setojen moniääninen lauluperinne eli leelo on yli tuhatvuotisen historiansa takia pääsi vuonna 2009 UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Mutta mikä sitten tekee setojen leelosta ja sen esittämisestä niin ainutlaatuista?

Ensinnäkin tietysti ikä (vrt. edellä). Mutta on muutakin ja sen selittää arvostettu virolainen etnomusikologi Ingrid Rüütel paljon paremmin kuin minä. Eli suora lainaus SKS:n vuonna 2021 julkaisemasta hienosta teoksesta Inkerikot, setot ja vatjalaiset: kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet.

Ingrid Rüütel: ”Itämerensuomalaisen runolaulun rakenteellinen yhtenäisyys on usein johtanut laululajien musikaaliseen samankaltaisuuteen. Setojen laulukulttuurissa eri laululajit kuitenkin eroavat myös musiikin puolesta. Samanlaista musikaalista monipuolisuutta ei löydy muualta. ( – – – ) Kaksi- tai kolmiääninen kuoro kertaa esilaulajan säkeen. Kuoro yhtyy esilaulajаan säkeen lopputavuilla tai kertosäkeessä ja toistaa tai varioi esilaulajan säkeen. ( – – – ) Kuoron koosta riippumatta ylimmäistä ääntä (killõ) laulaa yksi vahva- ja terävä-ääninen laulaja. Suurin osa kuorosta laulaa perusääntä (torrõ). Lisäksi voi olla vielä alin säestävä ääni (alumine torrõ), joka muodostuu perusäänen heterofonisista poikkeamista.”

Foto: Harri A. Sundell. Kuvassa Mokornulgan leelokuoro esiintymässä vuoden 2018 Setomaan kuningaskunnan päivänä Lüübnitsan kylässä

Paasapäiv

Paasapäiv; Ubinapühä – 19. elokuuta

Suomessa: Kirkastussunnuntai; Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen 19.8. (6.8.)

Virossa: Paasapäev, ”Õunapüha”; Issandamuutmise püha

Kirkkopyhä ja kirmas Obinitsassa. Paasapäiv oli myös Obinitsan hävinneen tsässonan, Viron/Palandõn hävinneen tsässonan juhlapäivä.

Paasapäiv on Obinitsa seudun setojen suuri juhlapäivä. Oikeastaan on kyse tyypillisestä elonkorjuuajan juhlasta, aivan erityisesti juhlitaan uuden satokauden omenoita (siitä päivän ”lempinimikin” Ubinapühä) ja hunajaa. Paasapäivään saakka oli omenoiden ja muiden hedelmien syönti kielletty, paasapäivänä taasen piti syödä omenoita oikein kunnolla. Erityisesti nuoret neitoset pitivät kiinni omenansyöntikiellosta. Uskottiin, että omenasatoon vaikuttaa positiivisesti se, jos vieraillekin annetaan omenoita, niitä suorastaan tyrkytetään. Paasapäivänä syötiin omenoita ja omenapiirakkaa sekä hunajakakkuja ja hunajaleipää kylmän maidon kanssa.

Paasapäiv on myös kirkkopyhä ja silloin kirkkoihin tuodaan siunattavaksi omenoita ja hunajaa. Obinitsan kirkossa on iso jumalanpalvelus, johon osallistuu runsaan kirkkokansan ohella myös muualta tulleita ja usein jopa Viron ortodoksisen kirkon johtoa.

Kirkonmenojen jälkeen syödään vainajien muistoateriat haudoilla. Lähtiessä jätetään vainajillekin vielä muutama omena. Illalla käydään sukukunnittain kyläilemässä ja Obinitsassa on suuri kirmas, joka kestää pitkään yöhön.

Sanottiin niin: Paasapääväl lääväq ubinaq puhtas, inne ei tohi ei ubinit süvväq õga pruussa.

HUOM! Seuraavana päivänä eli 20.8. oli ja on yhä Obinitsan naapurikylän eli Lepän kirmas. Osasyynä kirmasjuhlan säilymiseen lienee tutkija ja setoaktivisti Paul Hagu, joka on kotoisin Lepän kylästä.

Foto: Harri A. Sundell: Paasapäivänä Obinitsan hautausmaalla 2021

Puhtõq

”hautajaiset”

Suomalaisilla on hautajaiset, virolaisilla matused, mutta kaakkoisvirolaisilla on myös oma sana eli puhtõq ja sillä vielä rinnakkaismuotokin eli puhtidsõq.

Hautajaisiin liittyvistä sanoista olen jo aikaisemmin käsitellyt sanoja lautsipetäi ja kutja, mutta setojen hautajaistavoissa, erityisesti ennen vanhaan aikaan, oli monia sellaisia seikkoja ja tapoja, jotka meille luterilaisille suomallaisille ovat hyvin eksoottisia. Eli hautajaisiin liittyvään sanastoon palataan vielä myöhemminkin.

Alla vielä sanan puhtõq taivutus.

Sana on siis monikollinen, kuten suomen hautajaiset tai viron kirjakielen matused.

Nom. puhtõq

Gen. puhtidõ

Part. puhtit

Foto: Harri A. Sundell

Mastõra

Mastõra tarkoittaa luostaria ja useimmiten sillä tarkoitetaan Petserin ortodoksista munkkiluostaria.

Sana kuuluu selvästi seton kielen ortodoksiseen uskontoon liittyvään sanastoon, joka on saatu venäjästä tai muinaisvenäjästä ja josta osa on alun perin lainattu itäslaavilaisiin kieliin kreikasta. Võrolaiset eivät yleensä tätä sanaa käytä tai edes tunne. 

Nykyvenäjän sana on монастырь [monastyr´] ja setot ovat siis sekä lyhentäneet sanaa että liittäneet loppuun vokaalin. ”Setolaistettu” sana sopiikin hyvin melkein suomalaiseenkin suuhun tai ainakin virolaiseen.

Petserin luostarin pidempi nimi on setoksi: Petseri Jumalaimä Magamajäämisõ mastõra eli ts. luostarin pääkirkko on Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko.

Foto: Vanha postikortti Petserin luostarista

Moro – tahr

”Tarõ ja aitu vaihõlõ jäi moro (puhas huuv), elomaja ja lautu vaihõl oll´ tahr (eläjidõ huuv)…”

Eli moro on ns. puhdas piha, se osa setotalon pihaa, jonne eivät pääse kotieläimet (koiria ja kissoja lukunottamatta), tahr taas ns. karjapiha tai likainen piha eli alue missä liikkuvat lehmät, lampaat, vuohet ja hevoset. Eri pihat tai pihan eri alueet olivat setojen maatiloilla aidoin toisistaan selvästi erotetut.

Foto: Värskan eli Setomaan ulkomuseon moro. Lähde: VisitSetomaa

Talsipühiq 2

Tänään on 7.1. eli Talsipühiq

Tuttu laskutapa, kun verrataan uuden kalenterin ja vanhan kalenterin päivämääriä on lisätä 13 päivää eli 25.12. + 13 = 7.1. Eli toisin sanoen tänään on vanhan kalenterin mukaan joulupäivä. Vaikka Setomaalla joulua ja lähes kaikkia muita kirkkopyhiä nykyään vietetään uuden kalenterin mukaan – vain pääsiäinen ja siihen liittyvät pyhät tekevät poikkeuksen – niin Setomaan kirkoissa vietetään joulua oikeastaan kahteen kertaa, niin tässäkin vuodenvaihteessa. Eilen 6. tammikuuta oli talsipühiq-jumalanpalvelus Värskassa ja sieltä on Harrin kuvakin, tänään samanlainen jumalanpalvelus oli Onibitsan ortodoksikirkossa.

Talsipühiä juhlittiin kolme päivää. Joulun aikaan ennustettiin tulevaisuutta, toki myös vuodenvaihteessakin; sekä yhdelle henkilölle että koko perheelle. Terveyteen liittyvistä tunnettu oli silmien peseminen ”hopeavedellä”: silmienpesuastian pohjalle oli pantu hopearahoista tehty kaulaketju ja muita hopeakoruja.

Joulukuusi on Setomaalla varsin uusi ilmiö. Vanha tapa tuoda jouluksi oljet tupaan hävisi jo aikaisemmin yhdessä maalattioiden katoamisen kanssa.

Vanhempi väki kävi jouluöisin kirkossa. Neuvostoaikana hävisi vanha krõstoslaavittamisen/kristoslaavistamisen tapa, mutta nyt on vanha joulutapa taas otettu uudelleen käyttöön: lapset, erityisesti pojat kulkevat talosta taloon yhdessä kynttilälyhdyn kanssa ilmoittamassa Kristuksen syntymästä.

Suomen joulu-sana on selvästi saatu skandinaaveilta, mutta missä vaiheessa, milloin – se onkin sitten jo hankalampi juttu eikä siihen tänään mennä. Suomen, viron, vatjan ja isurin kielessä tunnetaan joulu, jõulu jne. -sana, samaten saamelaiskielissä, mutta karjalan, vepsän ja jopa ersän kielessä on käytössä toinen sana eli venäjästä saatu, esim. karjalan roštuo ~ roštua ~ roštuva jne. Ja samantapainen sana löytyy vatjastakin.

Mutta kaakkoisvirolaiset ja myös liiviläiset käyttävät ihan eri sanaa. Liiviksi joulu on taļžipivād tai talšpivād.

Ja setot ja võrokeset siis: talsipühiq. Rinnakkaismuoto talvistõpühiq kertoo selvästi, että kyse on talvisista pyhistä eli talvipyhistä. Ja siis monikossa. Kun valitettavasti nykyisin monikon nominatiivin tunnus q tuppaa jostain aivan käsittämättömästä syystä useimmilta unohtumaan, niin sanan hahmottaminen monikolliseksi ei aina kieltä huonommin taitavalle ole niin itsestään selvää. Ja hyvin useinhan ko. sanaan törmää (monikon) partitiivimuodossa: Häid talsipühi! Suomalainen toivottaa tietenkin yksikössä: Hyvää joulua, mutta itse asiassa pohjoisvirolainenkin monikossa: Häid jõule!

Muuten Häid talsipühi –muodon rinnalla näkee myös: Hääd talsipühi!

Ja monikkohan ei ole mitenkään kummallinen, sillä Suomessakin joulua juhlittiin neljä päivää ja ainakin tietyin paikoin Hämeessä – eli minun kotiseudullani – jopa viisi päivää.

Foto: Harri A. Sundell, Värskan kirkko 6.1.2022

PÄIV

On aika ottaa esittelyyn muutama ihan keskeisimmän sanaston sana.

ELI:

Päiv: päävä: päivä 1. ”päivä”; 2. ”aurinko”

Üü: üü: üüd ”yö”

Hummok: hummogu; hummogut/hummokut ”aamu, huomen”

Õtak/Õdak: õdagu; õdakut 1. ”ilta, ehtoo”; 2. ”länsi”

Kuva: Harri A. Sundell: Kesäpäivä

Undsõh

[Üts’ syna]

Tällä kertaa sana valikoitui ystäväni, valokuvaajan ja Setomaan asukkaan Harrin hienojen valokuvien perusteella. Kun Harri julkaisi naamakirjassaan eilen hienoja kuvia sumuisista Setomaan maisemista, aloin heti miettiä, että mikähän se sumua tarkoittava sana setoksi olikaan. Kirjaviroksi sumua tarkoittava sana on udu ja kyllähän suomeksikin puhutaan utuisesta säästä. Jotain samantapaista, muttei ihan? Ja vielä jotain kummallista, näin muistelin. Ja lähes oikeassa olinkin…

Kaakkois-Virossa on käytössä kolmekin sumua tarkoittavaa sanaa eli:

udsu (gen. udsu, part. utsu)

undsõq: undsõ: undsõt

undsõh: undsõ: undsõht

Ensimmäinen sana vastaa suomen ja (pohjois)viron vastaavia sanoja, klusiilia vain vastaa kaakkoisvirolaisissa kielimuodoissa vastaava afrikaatta.

Toinen sana on tietenkin võronkielinen ja kolmas seton- ja itävõronkielinen eli muistakaa että usein võron q-tä vastaa setossa h, esim. tuttu tervehdys: võrolainen tervehtii: Tereq! mutta seto: Tereh!

Mutta toivotaan, ettei undsõh, undsõq, udsu, udu ja sumu liikaa kiusaa meitä alkavana kesänä.

Foto. Harri A. Sundell

Kevväi

[Üts´ syna]

Setomaalle on saapunut kevät eli kevväi. (Taipuu muuten näin: nom. kevväi, gen. keväjä, part. keväjät.)

Setomaan vuodenaikojen nimet ovat ongelmitta ymmärrettäviä suomalaisellekin, onhan kyse hyvin vanhasta perussanastosta. Ihan suomalais-ugrilaista sanastoa tosin seton kevväi ja suomen kevät eivät ole, sillä esim. unkarin kielen kevättä tarkoittavan tavasz-sanan etymologinen vastine suomen kielessä on touko, mutta kantasuomalaiseen sanastoon kevät/kevväi-sana toki kuuluu, joten sillä on vastineensa jokaisessa itämerensuomalaisessa kielessä.

Eli nautitaan keväästä kaikilla lähisukukielillämme!

Foto: Harri A. Sundell

PS! Ensimmäisen Üts´ syna -juttuni kirjoitin 27. toukokuuta viime vuonna, joten seuraavalla sanalla aloitan jo tarinointini toisen vuoden…

Pudsunudsija

[Üts´ syna]

Üts´ syna -juttujeni aihepiiri on ollut kovin menneisyyteen katsovaa, joten on aika kertoa võro-seton kielen uudissanoista. On järjestetty jopa kilpailuja jne., joilla on yritetty luoda kieleen uudissanoja, jotta kielellä voitaisiin kertoa myös nykymaailman ilmiöistä ja asioista. Ilmeisesti yksi onnistuneimpia uudissanoja on pudsunudsija. Pölyimuria tarkoittava sana kuulostaa hauskalta ja yhdyssanan kahden osan alkusointurimmauksen takia se jää helposti mieleen myös virolaisille, jopa suomalaisillekin. Toisaalta sana on aivan looginen ja võroa tai setoa taitavalle yhdyssanan kummankin osan merkitysten avulla helposti avautuva ja ymmärrettävä.

Kun sana pudsu tarkoittaa esimerkiksi pölypalloa, hahtuvaa ja verbi nudsima ”imeä”, niin yhdyssana pudsunudsija todellakin tarkoittaa konkreettisesti pölynimuria.

Eli võronkielisen wikipedian mukaan:

Pudsunudsija om puhastusmassin, minka nudsitas põrmandidõ, põrmandurõividõ ja müübli päält, autist jm. purrõ, putsõ, tolmu jm. mustust ja peenembät prahti. Tüütämise aigu tege pudsunudsija kõvva hellü, miä sekäs muid tegemiisi, näütüses televiisori kaemist.

Hieno ja kaunis sana!

Foto: võronkielinen wikipedia