Kulits

[Üts’ syna]

Näin vanhankalenterin mukaisena pääsiäisyönä on ihan pakko kirjoittaa pääsiäiseen liittyvästä sanasta. Ja sana on tällä kertaa kulits, kulitš (suomeksi yleisimmin kulitsa) siitä yksinkertaisesta syystä, että vanhankalenterin mukainen pääsiäinen ja vappu sattuvat tällä kertaa samalle ajalle. Ja koska minun ei onnistunut eilen vappuaattona ostaa Tallinnasta tippaleipiä vapun juhlintaani varten, niin ostin täältä Pohjois-Tallinnasta ”venäjänkielisen” kulitšan pääsiäisen viettoani varten.

Virossahan toimii kaksi ortodoksista kirkkoa: Konstantinopolin patriarkaatin alaisuudessa toimiva Viron ortodoksinen kirkko (asema sama kuin Suomen ortodoksisella kirkolla) ja Moskovan patriarkaatin alaisuudessa toimiva Viron ortodoksinen kirkko. Ensiksi mainittu on lähes kokonaan vironkielinen ja siellä on paljon pieniä seurakuntia, jälkimmäinen taasen on lähes 100%-sesti venäjänkielinen ja sillä on seurakuntia vähemmän, mutta uskovaisten lukumäärä on selvästi suurempi. Vironpuoleisen Setomaan ortodoksit kuuluvat Viron omaan Konstantinopolin patriarkaatin alaiseen kirkkoon.

Joitakin vuosia sitten Viron ortodoksit tekivät yhteisen päätöksen, voisi varmaan sanoa, että kädenojennuksen toisilleen ja sopimuksen, jonka mukaisesti kaikki pääsiäiseen (joka lienee ortodoksien keskuudessa vielä suurempi kirkollinen juhla kuin esim. meillä luterilaisilla) liittyvät kirkolliset juhlapäivät ovat kaikilla Virossa asuvilla ortodokseilla samaan aikaan eli vanhan kalenterin mukaan, mutta kaikki jouluun jne. liittyvät juhlapäivät taas vironkielisillä seurakunnilla uuden kalenterin mukaan eli samaan aikaan kuin muillakin Virossa. Venäjänkielisten seurakuntien joulukin on vanhan kalenterin mukaisena ajankohtana.

Tiedän, että venäjänkieliset ortodoksit, vanhauskoiset ja vironkieliset ortodoksit sekä myös setot eivät ehkä enää niin aktiivisesti paastoa ennen pääsiäistä, mutta pääsiäisen viettoon kuuluu kuitenkin perinteisten pääsiäisruokien syönti joko heti pääsiäisyön jumalanpalveluksen jälkeen tai ainakin pääsiäissunnuntaina.

Itse söin Suomesta hankkimaani mämmiä ja Suomessa valmistettua pashaa (meidän luterilaisten laskutavan mukaisena) pääsiäisenä, mutta viime yönä kyllä seurasin pääsiäisyön jumalanpalvelusta Moskovasta television välityksellä ja jo perjataina olin ostanut naapurikadun leipomosta sen kulitsankin.

Koska tämä herkku lienee suurimmalle osalle suomalaisia oudompi, niin alla yksi resepti (ei kylläkään tällä kertaa Setomaalta).

Христос воскресе! Hristos voskrese! Kristus on üles tõusnud! Kristos om ülõs tulnuq!

Kuva: oma kuvani eilen syömästäni pienestä kulitsasta

Kulitsa

Kulitsan pintaan muodostellaan taikinasta kyrilliset kirjaimet ХВ – latinalaisittain HV, sanoista Hristos voskrese, ’Kristus on ylösnoussut’. Kirjainten ympärille painellaan rusinoita, jotka ovat kärsimyksen vertauskuva. Vaihtoehtoisesti XB-kuvio voidaan tehdä myös sokerikuorrutukseen. Kulitsaa syödään pääsiäisenä pashan kanssa.

Vinkit onnistuneeseen kulitsaan:

  • taikinan pitää olla erittäin hyvin alustettu eli sen tulee irrota kädestä ja kulhon reunoilta
  • vuoka tulee voidella ja jauhottaa tai korppujauhottaa huolella ennen paistamista
  • vuoka täytetään korkeintaan puolilleen ja sen jälkeen taikinan annetaan kohota lähes vuoan reunoihin saakka
  • kohonnutta kulitsaa on käsiteltävä varoen, ettei se painu kokoon ennen paistamista
  • kannattaa paistaa mieluummin useita pieniä kuin yksi suuri kulitsa – ison kypsyyttä kokemattomamman leipojan vaikea määritellä
  • hyvä paistolämpötila on 180 astetta, paistoaika puolestaan määräytyy vuoan koon mukaan

Kulitsataikinaan käytetään vehnäjauhoja, maitoa, sokeria, suolaa, voita, kananmunia ja hiivaa. Näiden lisäksi taikinaan voi lisätä sahramia, keitettyä ja survottua porkkanaa tai appelsiinimehua. Eräässä reseptissä lisätään taikinaan myös tyrnimehua.

Useissa kulitsaohjeissa kananmunien määrä on huomattava. Tällaista kulitsaa on kuitenkin vaikea käsitellä.

Rusinat, pähkinät, sitruunanmehu ja sitruunankuori ovat hyviä makuaineita, kuten myös vanilja ja suklaa. Kulitsan voi kuorruttaa sokerivesiseoksella tai maito-sokerikuorrutteella.

Kulitsa on yleensä sylinterin muotoinen ja sen yläosa on parhaimmillaan sienen hatun tyyppinen.

Ohjeen kulitsan paistoon käytettiin hyvin pestyä, suurta säilykepersikoiden tölkkiä.

Juuren ainekset

1½ dl maitoa
1 dl pashan lientä
1 rkl sokeria
50 g eli 1 pkt hiivaa
3 ½ dl vehnäjauhoja

Lisäksi

yhden sitruunan kuori
vajaa 2 dl rusinoita
50 g mantelirouhetta tai –lastuja
2 rkl rommia, konjakkia tai viskiä

½ dl sokeria
100 g sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
ripaus suolaa
½ munaa
4 dl vehnäjauhoja

  • Vuokiin: öljyä tai margariinia ja korppujauhoja
  • Voiteluun: kananmuna
  • Kuorrutus: ½ dl maitoa ja 1¼ dl sokeria
  • Koristeluun: manteleita tai pähkinöitä

1. Lämmitä maito ja pashasta valunut liemi reilunkokoisessa kulhossa kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja sokeri, sekoita hyvin ja vielä reilu kolme desiä jauhoja reippaasti vatkaten. Anna juuren kohota lämpimässä paikassa liinan alla reilu puoli tuntia.

2. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta siitä keltainen kuori. Sekoita sen joukkoon rusinat sekä mantelit ja rommi, konjakki tai viski. Anna mehustua.

3. Lisää taikinaan sokeri, muna, sulatettu margariini ja loput jauhot. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa kädestä ja kulhon reunoista. Kohota taikinaa vielä vartin verran liinan alla.

4. Voitele ja korppujauhota 2-3 pienehköä vuokaa tai puhdasta säilyketölkkiä.

5. Sekoita sitruunarusinat ja mantelit liemineen taikinaan nopeasti pöydällä. Jaa taikina vuokiin, sen tulee täyttää noin kolmannes vuoan vetoisuudesta. Paina jokaisen kulitsan keskelle cocktailtikku.

6. Kohota peitettynä kunnes taikina on noussut vuoan yläreunaan. Voitele ja nosta varovaisesti uuniin. Paista reilu 30 minuuttia 180 asteessa kauniin kullanruskeiksi. Kypsä kulitsa irtoaa vuoan reunasta ja sen keskellä oleva tikku irtoaa puhtaana – ilman taikinanmurusia. Hatun pinnalla olevat pienet kuplat kertovat myös oikeanlaisesta taikinasta ja sen kypsyydestä.

7. Jäähdytä kulitsaa hetki vuoassaan ja irrota sitten varovaisesti.

8. Kuorrutusta varten kiehauta maito pinnoitetussa kattilassa ja lisää siihen sokeri pieninä annoksina hyvin sekoittaen. Keitä sekoitellen noin 10 minuuttia. Kaada kuorrutus sitten kulitsan päälle. Koristele manteleilla tai pähkinöillä.

Resepti: Helsingin Suomalais-venäläisen koulun kotitalousopettaja Kirsi Viljaala

Värmiq

[Üts´ syna]

Üts´ syna -juttujeni aihepiiriä piti mielestäni laajentaa ja siksi valitsin sanan värmiq eli ”värit” Ja värejä tuleekin tänään ihan kunnolla!

Mutta ensin sana värm, monikon nominatiivissa värmiq. Vertaa suomen väri:värit ja vieron kirjakielen värv:värvid. Latasin Seto instituutin kotisivulla olevan koulusanaston ja nimenomaan sen version, mistä sanat löytyvät teemoittain. Suosittelen kaikille muillekin seton kielestä kiinnostuneille: www.setoinstituut.ee/download/vaike-eesti-seto-koolisonastik-teemavaldkondade-kaupa/

Mutta ne värit:

valkoinen: valgõ

sysimusta: hüdsimust

harmaa: hahk (gen. haha)

vihreä: hal´as

keltainen: kõllanõ; vahanõ

violetti, lila: tsirelikarva

ruskea: pruum

sinapinkeltainen: kanapasakõllanõ

punainen: verrev (gen. verevä)

punertava: verpjäs

vaaleanpunainen, roosa: roosanõ; mar´anäolinõ

tummanpunainen: vanaverrev

sininen: sinine (gen. sinidse)

syvänsininen: potisinine

taivaansininen: taivakarva

tummansininen: tummõsinine

vaaleansininen: hellesinine

Kuva: Võron kielen lasten sanaston kansi

Kipp´

[Üts´ syna]

Viime viikolla pääsimme vihdoinkin taas saunaan ja koska tänään on lauantai, niin on siis aika palata saunaan!

Viimeksi heitimme löylyä eli lõunat löylykauhalla, -kipolla eli setoksi tserbäk tai kopakõnõ. Mutta mistäs se vesi otetaan siihen kippoon tai kauhaan? Se on kipp´ tai deminutiivimuodossa kipikene. Suomeksi (ainakin saunatuotemyymälöiden mukaan) saunakiulu tai viroksi saunakibu. Tietenkin kipp´ on (ollut) monikäyttöinen, siinä on voinut olla monenlaista nestettä monissa eri tilanteissa: juomavettä, maitoa, piimää, pontikkaa, kaljaa jne.

Muuten sekä viime viikon että tämän viikon sanojen kuvista – kiitokset taas Harrille ja Evarille – näkyy, että nykyisin tuotteet ovat kovin samantapaisia ja jopa samannäköisiä sekä Suomessa että Virossa ja siis jopa Setomaalla. Suomalaisille tiedoksi, että suuri osa kummankin viikon tuotteista myydään kyllä merkinnällä Made in Finland, mutta tehdään nykyisin kuitenkin alihankintatyönä Virossa, ei kuitenkaan Setomaalla, vaan Peipsin rannoilla Avinurmessa – toivottavasti ei vielä sentään Kiinassa, kuten jo tietävämmät pelottelevat…

Kuva: Harri A. Sundell

Tserbäk

[Üts´ syna]

Üts´ syna -juttujeni viides sana ja pikku tarina jo kuukausia sitten oli savvusann. Mainitsin silloin myös kaakkoisvirolaisten savusaunaperinnteen pääsyn UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon marraskuussa 2014.

On siis korkea aika palata saunaan!

Savusauna on siis savvusann tai myös hieman pohjoisvirolaisemmassa muodossa suidsusann. Ja saunassa tietenkin heitetään löylyä: lõunat hiitmä tai lõunat viskama tai tsiukama tai tserpämä. Ja tästä viimeksimainitusta verbistä saadaan myös tserbäk eli ”löylykauha”. Toinen sana mitä kaakkoisvirolaiet löylykauhasta käyttävät on kopakõnõ.

Ja muistakaa ne toivotukset: saunaan tulija toivottaa saunassa olijoille: Jummal´ sekkä! [”Jumala (tulkoon teidän) joukkoonne/sekaanne”) ja saunassa jo olijoiden vastaus tulijalle: Sekäq eis´ ! [(Tule) joukkoon/sekaan itse!] tai Jummal´ hää miis (”Jumala (on) hyvä mies!”).

Foto: Harri A. Sundell

Ikk

[Üts’ syna]

Vielä yksi setojen perinteisiin häämenoihinkin liittyvä mielenkiintoinen sana: ikk.

Ilosta itketään ja surusta itketään ja myös termi itkuvirsi lienee monille tuttu. Ja lähelle itkuvirttä todellakin tullaan kun puhutaan setohäissä tapahtuvasta laulaen itkemisestä tai itkien laulamisesta – miten päin vaan haluatte asian ilmaista.

Seton ja võron kielen itkemistä merkitsevä verbi on melkein identtinen suomen kielen kanssa: ikma ”itkeä” (-ma-infinitiivimuoto) ja itku on siis võron-seton kielellä ikk. (Viron kirjakielessähän itkeä on nutma ja itku on nutt.)

Perinteisiin häämenoihin liittyy tietenkin sekä ilon että surun ja eron kyyneliä, erityisesti morsiamen tapauksessa, joka siirtyy turvallisesta lapsuuden ja vanhempien kodista uuteen ja outoon ympäristöön eli sulhasen, ts. aviomiehensä, kotiin.

Kuvassa vielä morsian – huom! mitä neidolla on päässä – on yhdessä morsiusneitonen eli podruskien kanssa kutsumassa vieraita hääjuhlaan. Morsian on keskellä ja podruskiq kummallakin puolella. Morsian kutsuu vieraat perinteisellä itkuvirrellä eli laulamalla ja itkemällä samalla kertaa. Suun edessä hän pitää itkulina-a tai itkemise rätt-iä. Ja usein tulee ihan oikea itkukin, kuten kuvan morsian itse tilannetta myöhemmin minulle kuvasi.

Foto: Jüri Külvik

Kaal´

[Üts’ syna]

Yksi hyvin mielenkiintoinen sana on kaal´. Ja taas kerran käy ilmi, kuinka tärkeä ja oikeastaan välttämätön on liudennuksen merkitseminen seton (ja myös võron) kielen ortografiassa.

Nimittäin:

  1. kaal, gen. kaala on ”kaula” (ihmisen, esineen, maa-alueen)
  2. kaal, gen. kaalu on a. ”paino”, b. ”vaaka”

MUTTA

3. kaal´, gen. kaali on a. ”suuri pellavainen huivi”, b. ”lanttu”

Tuolla suurella pellavaisella huivilla on tärkeä rooli setojen häärituaalissa.

Perinteisten setohäiden tapahtumat alkavat morsiamen kotoa. Kyseessä on silloin vielä morsian eikä vielä aviovaimo. Sieltä sulhanen kuljettaa hevoskyydillä nuorikkonsa omaan kotiinsa, missä juhlat jatkuvat ja missä nuorikko puetaan naineen naisen päähineeseen ja hänestä tulee siis vasta silloin ”virallisesti” aviovaimo.

Mutta tuon matkan aikana morsiamen kotoa sulhasen kotiin vaanivat kuitenkin monet pahat voimat ja siksi morsian peitetään matkan ajaksi suojaavan pellavaisen puna-valkoisen kaal´-huivin alle. Eli kuten setot sanovat: kabo kaali ala, linnukõnõ linadsõ ala eli ”neitonen huivin alle, lintunen pellavaisen alle”. Tietenkin myös truuska tekee omia taikojaan ja lausuu loitsujaan, jotteivat pahat voimat vahingoittaisi morsianta tämän tärkeän matkan ja samalla ehkä elämän tärkeimmän siirtymäriitin aikana. Erityisesti on pelätty ns. pahaa silmää ja siksi siis morsian tuolla suurella huivilla peitetään, suojellaan kaal´-huivin avulla noilta pahoilta katseilta ja muilta pahoilta voimilta. Morsian on niin piilotettu kaalin alle, että hän ei edes näe, vaan häntä joudutaan taluttamaan.

Foto 1: Jüri Külvik

Foto 2: sama Mari Kaarman 1990-luvun lopussa suunnittelema postimerkki setojen hääparista, jota käytin jo sanan hähäq kuvituksena.

Podrusk´

[Üts’ syna]

Lisää häihin liittyviä sanoja: podrusk´. Podrusk´ on ”morsiusneito”, joita Setomaalla on häissä usein neljä kappaletta, kuten artikkelikuvassakin, viides henkilö keskellä on itse morsian. Yleensä podruskiq ovat morsiamen parhaita ystävättäriä ja myös ikätovereita.

En ole koskaan ollut Setomaalla häissä, mutta olen ollut mukana ”avustajana” häälaulujen esityksessä. Anni Lahe sai aikoinaan koottua Meremäelle hienon nuorten neitojen ja nuorukaisten ryhmän, joka kävi myös Suomessa esiintymässä Kaustisten kansanmusiikkijuhlia myöten.

Meremäen nuorten ryhmän ohjelmaan kuului myös laulu, jonka morsiusneidot eli podruskiq yhdessä morsiamen kanssa esittivät kutsuttaessa vieraita häihin. Ja minä olin noissa esityksissä Suomessa se kutsuttava vieras. Podruskiq ja morsian esittävät kutsulaulunsa kumartaen yhtenä joukkona hyvin syvään eli lähes maahan asti ja lähes maagiseksi tuon kutsulaulun esitystilanteen tekee se, että samassa tahdissa kumartaminen jatkuu vielä pitkään senkin jälkeen kun laulu on jo loppunut. Huikea kokemus, voin vakuuttaa.

Foto: Jüri Külvik

Truuska

[Üts’ syna]

Yksi setojen häihin liittyvistä ”rooleista” on truuska. Truuska olisi suomeksi kai ”häämenojen ohjaaja” tms. Oikeastaan truuska huolehtii, että häämenojen, häänäytelmän eri ”näytökset” viedään läpi oikeassa järjestyksessä, perinteisellä tavalla ja ennen kaikkea hän huolehtii siitä, ettei morsiusparia uhkaa mikään vaara hääjuhlien aikana. Truuskalla on kädessään vahva keppi, mutta ennen kaikkea hän tuntee tarvittavat taiat, loitsut ja tietenkin uhkaavat vaarat. Aivan erityisesti morsianta uhkaa häiden aikaan monenlaisia vaaroja. Tietenkin morsian voidaan yrittää ryöstää, mutta pikemminkin kyse on itse hääriittiin sisältyvistä vaaroista. Morsianhan siirtyy nuoren naisen roolista vaativaan aviovaimon rooliin ja toisaalta hän fyysisesti siirtyy turvallisesta vanhempiensa kodista uuteen ja outoon aviomiehensä kotiin asumaan.

Ja setojen häissä on kaksi truuskaa eli siis sekä sulhasella että morsiamella on oma truuskansa. Truuskat tunnistaa oheisista valokuvista siitä, että heillä kummallakin on laukku, mistä löytyy hansaa eli pontikkaa, mitä on tarpeen tarjota rituaalin eri vaiheissa. Ja tietenkin pieni lasi, pikari, sillä viinaanhan tarjoillaan kohteliaasti, ei sitä ryypätä rahvaanomaisesti pullon suusta. Pikarin on tietenkin myös laukussa.

Morsianta suojelevalla truuskalla Ahtolla on kuvissa kirjailtu setovyö tai -nauha vinottain toiselta olkapäältä toiselle puolelle alas merkkinä hänen roolistaan. Ja samoin jo aiemmin mainittu puinen kävelykeppi.

Ensimmäisessä kuvassa truuskat neuvottelevat, sopivat jostakin tärkeästä asiasta, sulhasen truuskan Aaren kädessä on hansapullo, morsiamen truuskan Ahton kädessä on pikari, johon Aare on kaatanut setojen pontikkaa. Foto: Jüri Külvik.

Toisessa kuvassa truuska seisoo valppaana ”vartiossa” hääparin edessä. Foto: Jüri Külvik.

Jaagõr´

[Üts’ syna]

Yksi teema, mitä ja samalla mihin liittyvää sanastoa olen jo kuukausia halunnut esitellä, on vesillä liikkuminen. Ei vain kalastus Lämmijärvellä ja koko suurella Peipsillä, vaan myös tavaraliikenne ja matkustajaliikenne vesillä. Erityisesti Värska on ollut jo hyvin pitkään merkittävä Viron sisävesiliikenteen satamapaikkakunta ja kun nyt suureksi ilokseni on Värskan satamaa viime vuosina vihdoinkin kunnostettu, niin toivon hartaasti, että vesiliikenne Värskaan ja Värskasta kasvaa tulevaisuudessa merkittäväksi. Haavailen jo itse laivamatkasta Vasknarvasta tai Lohusuusta Värskaan!

Mutta jo sitä ennen yksi keskeinen vesillä liikkumiseen kuuluva apuväline: ankkuri. Ankkuri on setoksi jaagõr´, genetiivissä jaagõri ja partitiivissa jaagõrit.

Seto omapäraste sõnade -sanakirjasta löytyy esimerkkilause: Laiv on jaagõrih eli ”Laiva on ankkurissa”.

Valokuva:

Viron museoiden Muis.ee-tietokannnasta Setomaan museoiden kuvista ei löydy yhtään kuvaa ankkurista ja siksi olin jo täysin luopunut ideasta kirjoittaa tästä aiheesta (kuten olen joutunut luopumaan monista muistakin ”hyvistä ideoista”), kunnes löysin netistä kuvan ankkurista Peipsijärveltä. Ankkuri oli myynnissä jonkin aikaa sitten, mutta sen tarkemmmin en tiedä, mistä valokuva on peräisin tai kuka sen ottanut. Anteeksi!

Kossalinaq

[Üts’ syna]

Yksi häihin liittyvistä ikivanhoista rituaaleista on morsiamen pukeminen aviovaimoksi.

Setoilla eri ikäisten naisten vaatteet ja pukeutuminen ovat perinteisesti poikenneet merkittävästi toisistaan mm. sekä korujen että hiusten ja päähineiden suhteen. Samalla tavalla kuin suurella setosoljella on aikoinaan ollut hyvin tärkeä osansa hääseremoniassa, oli myös juuri vihityn nuoren aviovaimon pukeminen morsiamen puvun sijaan aviovaimon pukuun hyvin tärkeä tapahtuma häiden kestäessä ja osa ikivanhaa siirtymärituaalia.

Hyvin keskeinen osa tässä pukemisessa oli ns. ”pään tekeminen”. Kukaan ulkopuolinen ei enää häiden jälkeen nähnyt setonaisen hiuksia vapaana, vaan ne olivat aina linik-nimisen liinan alla piilossa. Entisinä aikoina eivät setonaiset leikanneet hiuksiaan, joten avioituessaan naisella oli pitkät hiukset, jotka sidottiin kahdelle palmikoille. Setonkielinen palmikkoa tarkoittava sana on koss. Palmikot kiedottiin pään ympärille ja sitten pää ja hiukset peitettiin kokonaan linik-liinalla ja kiristettiin yhteen pääliinalla. Jotta koko komistus olisi ollut vielä korkeampi ja komeampi naisen omien hiuspalmikoiden joukkoon ja avuksi punottiin vielä pellavasäikeitä. Myöhemmin näitä pitkiä pellavasäikeitä ei enää sekoitettu omiin hiuksiin, vaan tehtiin omien hiuspalmikoiden ”avuksi” erillisiä pellavapalmikoita, joita kutsuttiin nimellä kossalinaq eli kossak eli kossalinad.

Kun setonaisten hiukset eivät nykyisin enää ole yhtä pitkiä kuin isoäitien ja isoisoäitien aikaan, niin kossalinaq-tekohiukset ja muut vastaavat apuvälineet ovat nykyisinkin tarpeellisia setovaimojen pukeutuessa juhlatamineisiinsa.

Foto: Toomas Tuul / Setomaa Muuseumid