Petserin kaupunki on saanut alkunsa luostarista ja sen ympärille syntyneestä asutuksesta. Petserin luostarin johtaja Kornelius
(1529–1570) keräsi ja merkitsi muistiin paikallisten ihmisten muisteluksia luostarin alkuvuosista. Perinnetiedon mukaan tulevan luostarin seudulla, Kamenetsin puron jyrkillä rannoilla, kasvoi lähes läpipääsemätön tammimetsä. Siellä kävivät metsästämässä vain lähikylien asukkaat. Kerrottiin, että eräs Irboskan kaupungin asukas oli kerran ollut poikansa Selišan kanssa metsällä ja liikkunut pitkin syvällä laakson pohjalla virtaavan puron rantaa, kun hän oli kuullut metsän peittämältä mäeltä, ihmeenkaunista laulua ja tuntenut suitsukkeen tuoksua, muttei ollut nähnyt ketään. Laulua oli pidetty enkelien lauluna ja siksi paikkaa alettiin kutsua Pyhäksi mäeksi. Tämä tapahtui ilmeisesti vuonna 1392.
Jonkin ajan kuluttua, ei kovinkaan kaukana Pyhästä mäestä, oli leveässä laaksossa virtaavan Patškovkan rannat annettu Pihkovan kansankokouksen päätöksellä vapaille talonpojille (semtsvolle) uutta slobodaa eli vapaiden ihmisten asuinpaikkaa varten. Näin syntyi Patškovka-joen varteen samanniminen kylä, joka on säilynyt nykypäiviin saakka, kylläkin nykyisin osana Petserin kaupunkia. Arvatenkin kylää nimitettiin aluksi Patškovkan slobodaksi.
Pitää muistaa, että Patškovkan kylän ympäristö oli ollut asuttu jo muinaisista ajoista lähtien. 1920-luvulla arkeologi Leonid Zouroff löysi Petserin esikaupunkialueelta Patškovka-joen seudulta nykyisen sairaalan luota polttohauta-alueen, joka on ensimmäiseltä vuosituhannelta jKr. Sen tienoilta löydettiin myös muinainen linnavuori.
Maita jaettaessa – se tehtiin arpomalla – sai Pyhän mäen viereisen metsän omistukseensa talonpoika Ivan Dementjev. Kerran Pyhällä mäellä oli kaatunut vanha puu juurineen ja sen alta oli avautunut luola, jonne oli kirjoitettu “Jumalan tekemät luolat”. Siinä hiekkaluolassa oli aikoinaan elänyt erakkomunkki Mark, jota pidetään luostarin ensimmäisenä munkkina.
Kuultuaan luolista ja Pyhästä mäestä tuli 1400-luvun jälkipuoliskolla Pihkovasta Patškovkan kylään pappi Ioann vaimonsa ja poikiensa kanssa. He asettautuivat asumaan Ivan Dementjevin luokse ja aloittivat luolien laajentamisen ja rakensivat myös kirkon. Maan luostaria varten lahjoitti Ivan Dementjev. Luostarin perustamisaikana pidetään vuotta 1473, jolloin siunattiin käyttöön Uspenskin eli Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen luolakirkko. Luolat, kirkkoslaaviksi печера ”luola”, antoivat nimen luostarille ja myöhemmin koko kaupungille.
Alkuvuosinaan, 1400-luvulla, Petserin luostari oli pieni ja huonosti tunnettu, ja siellä eli vain 2–6 munkkia. Tuohon aikaan luostarin maanpäälliset rakennukset ja kirkko eivät olleet laakson pohjalla, kuten nyt vaan Pyhällä mäellä luolien läheisyydessä. Myöhemmin tätä on kutsuttu “vanhaksi luostariksi”. Rajaseudulla sijaitsevaa luotaria on useita kertoja tuhottu ja rakennettu aina uudelleen.
Luostarin tunnettuus alkoi kasvaa vuoden 1510 jälkeen, kun Pihkovan ruhtinaskunta liitettiin Moskovan valtakuntaan. Pihkovaan tsaarin käskynhaltijaksi määrätty valtiosihteeri djakk Misjur Munehin kiinnitti erityistä huomiota rajan lähelle rakennettuun luostariin. Luostarin kehitystä tukivat myös tsaarit, lahjoittamalla luostarille maita ja kyliä sen lähiseudulta.
Ajan kuluessa ryhdyttiin Kamenetsin puron jyrkillä rannoilla luolakirkon ympäristössä suuriin maansiirtotöihin: tasoitettiin jyrkät rinteet ja Uspenskin luolakirkon eteen tehtiin ympäristöä korkeampi avara aukio. Tasattiin laakson rinteitä, joille myöhemmin rakennettiin luostarin rakennukset.
Rajanseudun Petserin luostarin merkitys alkoi kasvaa vuoden 1529 jälkeen, kun luostarin johtajaksi oli määrätty Kornelius. Hänen aikanaan rakennettiin luostarin ympärille kivimuuri, joka muutti luostarin vahvaksi linnoitukseksi.
Tulevan Petsеrin kaupungin alkuna voidaan pitää vuotta 1529. Silloin syntyi luostarista “nuolen lentomatkan” päähän ns. luostarinpiha, minne rakennettiin luostarille tarpeelliset talousrakennukset.
Vuonna 1540 rakennettiin luostarinjohtaja Korneliuksen määräyksestä luostarinpihalle ympäröivien kylien asukkaita – setoja – varten suurmarttyyri Barbaralle (Varvaralle) omistettu tsasouna. Luostarinjohtaja Korneliusta pidetään sekä luostarin että setojen perimystiedon mukaan sinä henkilönä, joka toi setot ortodoksisen kirkon piiriin. Vuoden 1540 jälkeen tuotiin luostarista luostarinpihalle 40 marttyyrin kirkko. Luostari rakensi pihalle myös muita rakennuksia: siellä oli 60 keljaa eli pientä asumusta, joissa asuivat luostariin sidoksissa olevat maallikot, varakkaat lahjoittajat, 160 tallimiestä, puusepät ja muut käsityöläiset. Siellä oli myös kaksi suurta hevostallia. Lähellä olivat myös pajat. Luostarinpihalla olleen sairaalan luona asui 140 kerjäläistä.
Hevostallien takana oli suuri aukio, jonne oli syntynyt kauppapaikkoja. Siitä alkoi kehittyä Pihkovan suuntaan vievä tie eli tulevan Pihkovan katu. Kauppapaikkojen viereen syntyi vähitellen suuri toriaukio. Aluksi käytiin kauppaa ruis- ja vehnäjauhoilla sekä leivällä ja vaihtokauppana myös suolalla. Vanhojen tietojen mukaan Petserissä oli suuret suolavarastot, mikä viittaa asukkaiden osallistumiseen kansainväliseen kauppaan, koska tuohon aikaan suola tuotiin Venäjälle ulkomailta.
Luostarin tietojen mukaan olivat asukkaat 1500–1600-luvulla pääosin maattomia luostarista riippuvaisia talonpoikia, käsityöläisiä ja kauppiaita. Tällaista asutuskeskusta kutsuttiin posadiksi eli kaupankäytiin keskittyväksi asutuskeskukseksi. Luostarin vieressä sijainneesta Petserin posadista kehittyi Petserin kaupunki.
Petserin sijainti oli erinomainen: se sijaitsi kauppatien varressa, joka kautta liikkuivat tavarat Pihkovasta Vastseliinan kautta Itämeren rannan satamiin. Myöhemmin kehittyi Petserin kauppiaille myös Tarton ja Ruotsin suuntaista kaupankäyntiä.
Liivinmaan sotien alkuvuosina, 1558–1565, luostarin ympärille rakennettiin kalkkikivestä 10–12 metriä korkea ja 810 metriä pitkä muuri, mikä muutti luostarin vahvaksi linnoitukseksi. Paikallisen perinnetiedon mukaan Moskovasta lähetettiin linnoituksen suojaksi 200 streletsiä eli palkkasoturia perheineen. Linnoituksen ympärysmuurin valmistumisvuotta 1565 pidetään nykyisin Petserin kaupungin syntyhetkenä. Streletsien saapuminen synnytti luostarin lähelle Kamenetsin puron vartta pitkin aina Patškovkan kylään saakka ulottuvalle alueelle uuden asutuskeskuksen, mitä nimitettiin streletsien slobodaksi eli vapaiden ihmisen asuinpaikaksi.
Linnoitukseksi muuttuneeseen luostariin sijoitettiin varuskunta ja rakennettiin ammusvarastoja. 1500-luvun puolivälissä rajaseudun Petserin linnoituksen sotaväen johtajaksi määrättiin voivodi. Mutta 1500-luvulla luostari-linnoitus ja sen vieressä sijainnut kaupunkia edeltänyt posadi eivät olleet hallinnollisesti itsenäisiä, vaan ne kuuluivat Zavelitskin zassaadin (eli Velikaja-joen takaisen alueen) Tailovan гупа–n eli “päävartion” (keskiaikainen venäläinen hallintoyksikkö) alaisuuteen. Tailova oli vanha hallinnollinen ja kirkollinen keskus – pogosta, vanhempi kuin Petseri.
Luostari-linnoitus ja streletsien sloboda olivat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Luostariin rakennettiin pyhän Nikolaoksen kirkko; paikallisperinteessä pidetään pyhää Nikolaosta linnoitusten ja sotamiesten suojelupyhimyksenä. Luostarissa leivottiin leipää streletsien slobodalle, sillä siellä olivat jauhovarastot. Puron varressa oli mylly ja luostarin sauna, missä saivat ilmaiseksi käydä saunomassa myös streletsit ja heidän perheenjäsenensä. Koska Venäjällä oli aina 1700-luvulle saakka ns. saunamaksu, jota jokaisen saunanomistajan piti maksaa valtiolle, niin maksulliset kaupunki- ja kyläsaunat olivat yleisiä. On mielenkiintoista, että luostarin saunassa, josta myöhemmin tuli kaupungin sauna, kävivät “streletsien ajalta” säilyneen etuoikeuden mukaan monet streletsien jälkeläisiin kuuluneet kaupunkilaiset aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Tämä tapa peruttiin vasta saman vuosisadan puolivälissä.
Luvan käydä kauppaa Ruotsin kanssa olivat petseriläiset kauppiaat saaneet vuonna 1595 ja tätä lupaa pidennettiin myöhemmin vielä toistuvasti. Vaihtokauppaa käytiin myös Tallinnan, Riian ja Narvan kanssa. Petserin tärkeimpiä kauppapaikkoja olivat keskikaupungilla sijainnut kauppatori ja sen ympäristöön jo keskiajalla syntyneet kadut. Vanhan tavan mukaisesti oli eri tuotteiden myyntiä varten tietyt omat paikat – torit. Puutori sijaitsi keskiaikaisten Smolenskin ja Pihkovan katujen risteyksessä sijaitsevalla pikkuaukiolla. Võrun kadun alkupäässä oli vilja- ja kalatori, myöhemmin siihen liitettiin myös elintarvikkeiden tori. Kalatori toimi samassa paikassa vuosisatojen ajan. Vanhan tavan mukaan piti torilla olla myynnissä tuoretta kalaa joka päivä jo aamuvarhaisesta. Kivi-kadulla oli porsastori. Hyvin suureen alueen tarvitsivat hevosmarkkinat, joita pidettiin Pihkovan kadun lopussa sijaitsevalla suuremmalla aukiolla.
Kauppapaikkojen ja suuren kauppatorin ympärille rakennettiin seuraavien vuosisatojen aikana kaksi suurta pienten kauppapuotien rivistöä. Toista rivistöä (vir. kaubarida), jossa kävivät kauppaa paikalliset kauppiaat, kutsuttiin nimellä Suur Kaubarida. Toisessa myyjinä olivat muualta tulleet kauppiaat. Heitä nimitettiin vieraiksi ja heidän pikkupuotien ketjuaan kutsuttiin joko Vieraiden tai Pieneksi puotirivistöksi.
Tuon ajan Petserissä oli pieniä ja mutkaisia katuja ja pyöröhirsistä rakennettuja pieniä taloja, joihin ei kuulunut suurempia talousrakennuksia. Kaikki rakennukset olivat lähellä toisiaan, korkeiden porttien päällä oli leveät pärekatot. Porttien pihanpuoleisella sivustalla oli tavallisesti ikoni. Talojen vieressä oli suuret vihannesmaat. 1500- ja 1600-luvulla petseriläisillä oli monenlaisia eri ammatteja eli oli paikallisia leipureita, erikseen pullapaakari, teurastaja, kolme räätäliä, kivenhakkaaja, puuseppä, kutoja, satulaseppä, seppä, saunamies, vossikka, kirjuri ja 12 virallisesti rekisteröitynyttä kauppiasta. Kaikki alueella valmistetut tuotteet olivat paikallisia asiakkaita varten. Tuolloin Petserin asukkaiden pääelinkeino oli vaihtokauppa.
Linnoituksen streletseillä oli hyvin monenlaisia velvollisuuksia: linnoituksen puolustaminen, osallistuminen sotaretkiin, verojen kerääminen, osallistuminen perinteisesti Vastseliinan linnoituksen luona pidettyihin Euroopan eri valtioiden lähettiläiden kunniaksi järjestettyihin vastaanottoseremonioihin ja Petserin kautta Moskovaan matkustavien lähettiläiden ja muiden ulkomaalaisten suojelu. Streletsit suojelivat myös ulkomaisten kauppiaiden tavarakuljetuksia, toimivat lähetteinä ja kuljettivat postia. Streletseillä, kaikkein aktiivisimmalla ja ilmeisesti myös kaikkein varakkaimmalla osalla alueen asukkaista, oli paljon etuoikeuksia, joista kaikkein tärkeimpänä on pidetty ulkomaankaupan etuuksia.
Oli aikoja, jolloin etuoikeuksien takia ihmiset halusivat joukoittain liittyä streletseihin. Valitettavasti streletsien arkistot eivät ole säilyneet, koska kaikki heitä koskeneet materiaalit lähetettiin Moskovassa sijainneeseen arkistoon, mikä tuhoutui tulipalossa Moskovan streletsien kapinan aikana. Mutta yhä tänäänkin Petserissä on perheitä, jotka ovat ylpeitä streletsiesi-isistään.
Etuoikeudet ja streletsien vapaudet ovat todennäköisesti aiheuttaneet ristiriitoja luostarinviereisen posadin (tulevan kaupungin) ja streletsien slobodan asukkaiden välille: näihin ristiriitoihin viittaa haukkumasana pasatski, joka tarkoitti sivistymätöntä, väkivaltaisesti ja ylipäätään huonosti käyttäytyvää ihmistä. Tätä sanaa käytetään Petserissä vielä tänäänkin.
Liivinmaan sotien aikaan Petserin linnoituksen luona oli suuria taisteluita. Puolan kuningas Stefan Batory (István Báthory) piiritti silloin joukkoineen Pihkovan kaupunkia. Suurempia taisteluita käytiin Petserin linnoituksenkin vieressä, mutta puolalaiset eivät onnistuneet linnoituksen valloituksessa. Tulevan Petserin kaupungin historia oli myös 1600-luvulla hyvin sekavaa. Petserin linnoituksen luona kahakoitiin jatkuvasti ja koko asutus hävisi tulipaloissa. Suurempi taistelu oli vuonna 1611, jolloin poltettiin kaikki linnoituksen ulkopuolelle jääneet rakennukset. Posadia hävittivät sekä puolalaisen suurmarsalkka Holdkieviczin että Aleksander Lissovskin joukot. Vuonna 1630 Petserissä teki tuhojaan rutto, johon kuoli 1 700 henkeä. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä luku on liioiteltu, mutta paikallisia oloja hyvin tunteneet ihmiset eivät todennäköisesti siltikään olleet väärässä. Tarinan mukaa henkiin oli jäänyt vain yksi ihminen: kun Pihkovasta tultiin hautaamaan kuolleita, niin eräästä talosta löydettiin elossa pikkuvauva. Munkit antoivat hänelle nimeksi Denis. Tästä pojasta on saanut alkunsa nykyäänkin Petserissä elävä Denisovien suku.
Epidemian jälkeen posad rakennettiin pian uudestaan, mutta se poltettiin taas seuraavan hyökkäyksen aikana vuonna 1634. Mutta jo 1657 oli Petseri taas uudelleen rakennettu ja tsaari antoi Tarton kaupungille luvan käydä kauppaa Petserin ja Pihkovan kanssa. Tuona aikana Petserin luostari kasvoi melko nopeasti ja vuodesta 1601 alkaen järjestettiin Petseristä suuria pyhiinvaelluksia Pihkovan kirkkoihin.
Petserin luostari on ollut kaikkein suurin ja rikkain kaikista Pihkovanmaan luostareista. Tsaarit kiinnittivät luostariin erityistä huomiota, koska kyse oli raja-alueella toimivasta luostarista mutta myös luostarin henkisen perinteen takia. Kaksi kertaa luostarissa vieraili tsaari Iivana Julma, kolme kertaa Pietari Suuri, 1730-luvun puolivälissä Anna Ivanovna ja vuosina 1819 ja 1822 Aleksanteri I.
Tsaari Nikolai II yhdessä vaimonsa Aleksandran kanssa vieraili Petserin luostarissa 18.8.1903. He vierailivat luostarin hiekkaluolahaudoissa, kirkoissa, aarrekammiossa, kirjastossa ja luostarinjohtajan asunnossa. Heidän vastaanottoaan varten oli luostariin tuotu setoneitoja, joilla oli yllään kansallispuvut ja runsaasti hopeakoruja. Vierailun lopussa Nikolai II vaimoineen pysähtyi neitojen luona ja keskusteli heidän kanssaan. Tsaarin vierailusta kertonut toimittaja kuvasi tapaamista näin: ”Sisäänkäynnin viereen, minkä kautta Hänen Korkea-arvoisuutensa piti kulkea, oli sijoitettu setoneitoja, ja täytyy mainita, että he arvostavat erityisesti puhtautta, pukeutuvat valkoiseen: valkoiset huivit, valkoisesta verasta tehdyt päällysvaatteet, naisten vaatteet on valmistettu itsetehdystä valkoisesta kankaasta, heillä on vaaleat hiukset, vaaleat kasvot, punaiset posket ja siniset silmät: naisilla on rinnuksilla vaaleat kumerat kilvet (Mare Piho: soljet), kaulassa hopearahat…

(KUVATEKSTEISTÄ:)
Porttitorni
Petserin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen eli Uspenskin luostariin pääsee 1500-luvulla rakennetun torniportin kautta. Pääsisäänkäynnin yläpuolelle on sijoitettu Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen ikoni. Pietari Suuren hallintokaudella torni nimettiin Pietarin torniksi, linnoitus muuttui valtakunnallisesti merkittäväksi linnoitukseksi ja tornin huipulle sijoitettiin Venäjän lippu – kaksipäinen kotka. Vuonna 1913 torniin laitettiin kello. Portin lähellä on vankitorni, missä vangittuna olleet sotavangit vaihettiin vangiksijääneisiin Petserin linnoituksen sotamiehiin.
Tailovan torni
Tailovan torni on saanut nimensä luostarin lähellä olevan Tailovan pogostan ja Tailovan kylän mukaan, joka oli olemassa jo ennen luostarin syntyä.
Mihailin kirkko
Klassiseen tyyliin rakennettu Mihailin kirkko on omistettu venäläisten joukkojen Isänmaallisessa sodassa saamalle voitolle Napoleonista 1812 ja erikseen vielä kenraali, kreivi Peter Wittgensteinin johtamien ensimmäisen armeijakunnan kaatuneille kyseisessä taistelussa. Rahat kirkon rakentamiseen lahjoittivat kenraali Wittgenstein itse ja hänen joukkojensa sotilaat.
Mihailin kirkko on luostarin kirkoista ainoa, jonka yhdestä ovesta pääsee suoraan ulos luostarista. Tämä ovi avataan vain suurina kirkollisina juhlapäivinä. Mihailin kirkko rakennettiin 1825–1827 tornin tilalle, joka oli tuhoutunut Suuren Pohjansodan aikana. Kirkon suunnitteli pietarilainen arkkitehti A. Ruska. Kirkossa on kaksi muistotaulua ensimmäisen armeijakunnan joukoille.

Suora tie Mihailin kirkkoon
Pyhän Nikolaoksen (Nikolain) kirkko
Nikolain kirkko rakennettiin pihkovalaisen kirkkorakennustyylin mukaisesti 1565. Kellotornissa on Liivinmaan sodissa sotasaaliiksi saadut kirkonkellot.
Luostarin Pyhä portti
Aikaisemmin oli pääsisäänkäynti luostariin Nikolskin tornin kautta. Se oli suljettavissa kolmella rautaportilla. Ammoisina aikoina on luostarin portilla otettu vastaan tsaareja ja muita arvovieraita. Tuon portin kautta pääsi luostariin vain jalkaisin, ei hevoskyydillä. Nykyisin on pääsisäänkäynti Pietarin I:n tornin (Porttitornin) kautta.
Veritie
Nimitys Veritie liittyy sekä luostarinjohtaja Korneliukseen että tsaari Iivana Julmaan (Iivana IV). Epäillen raja-alueen luostarin johtaja Korneliusta petoksesta saapui tsaari vuonna 1570 Petseriin. Sukupolvesta toiseen kerrotun tarinan mukaan tulivat munkit Pyhän portin luokse tervehtimään tsaaria. Nähdessään Korneliuksen tempasi tsaari vihoissaan miekkansa ja katkaisi yhdellä iskulla Korneliukselta pään. Mutta tsaari katui heti tekoaan ja otti Korneliuksen ruumiin syliinsä ja kantoi sen alas luostarin hautaluoliin. Tuosta hetkestä alkaen on reittiä Pyhältä portilta luoliin nimitetty Veritieksi. Synnintekonsa katumuksen merkiksi antoi Iivana Julma luostarille runsaita lahjoja. 120 vuotta myöhemmin vuonna 1690 julistettiin Kornelius pyhimykseksi ja hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin hautaluolista Uspenskin kirkkoon. Vuonna 1872 ne siirrettiin hopeoituun rauta-arkkuun.
Uspenskin kirkko
Uspenskin eli Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kirkko sijaitsee korkeammalla terassilla, jota nimitetään Uspenskin aukioksi. Kirkko valmistui vuonna 1473. Kirkon arkkitehtuuri on ainutlaatuinen: se on koverrettu (TM: toiselta puoleltaan) suoraan hiekkakivikallioon ja siksi se tunnetaan luolakirkkona. Kirkon ovi avautuu Uspenskin aukiolle.
Myöhempien remonttien aikana kirkolle rakennettiin toinen kerros, jonne rakennettiin Sretenskin kirkko, joka vihittiin käyttöön 1756. Rakennustöiden yhteydessä muuttui myös kirkon katto. Nykyisin katolla on ukrainalaisen barokin tyylin mukaiset kupolit, joiden takaa näkyy Pyhä mäki.
Maanalainen hautausmaa
Luolissa on myös maanalainen hautausmaa, jonne on haudattu luostarin perustajat, ensimmäiset Setomaan pyhimykset, munkit, linnoituksen varuskunnan streletsit. Luostarin luolissa on kaksi munkkien yhteishautaa, joita nimitetään vanhaksi ja uudeksi hautausmaaksi. Ne molemmat ovat itse asiassa suuria, luolien seiniin kaivettuja hautakammiota. Vanha hautausmaa, jonne haudattiin 1400-luvulta alkaen, suljettiin vuonna 1700. Samana vuonna avatulle uudelle hautausmaalle haudataan vielä nykyäänkin.
Luolastoon on haudattu myös kaupunkilaisia ja paikallisia talonpoikia, mutta vain vähäisessä määrässä. Luolissa on myös Liivinmaan sodissa ja Suuressa Pohjan sodassa kaatuneiden sotilaiden yhteishaudat. Vuosisatojen kuluessa on sinne haudattu myös omana aikanaan tunnettuja henkilöitä eri puolilta Venäjää, sellaisia joiden elämä ja toiminta liittyi Pihkovanmaahan. Heidän joukossaan on sotilaita, kauppiaita, kartanonomistajia ja heidän perheenjäseniään sekä valtion virkamiehiä ja diplomaatteja.
Hautausmaan käytäviin eli katuihin (ven. ja vir. uulitsa) on kaivettu yksittäishautoja, joiden oviaukkoja peittävät keraamiset tai kalkkikivilevyt, jotka on peitetty tummanvihreällä lasitteella. Kaikkein vanhin keraaminen hautalaatta on vuodelta 1530 ja vanhin kalkkikivinen hautalaatta vuodelta 1591. Historiallisesti ja/tai taiteellisesti arvokkaita hautalaattoja on luolastossa säilynyt yli 250 kpl. Osa näistä laatoista valmistettiin Petserissä, myöhemmin muualla. Niiden valmistaminen muuttui 1700-luvun alussa.
Luolaston pituus on 217 m ja siellä on seitsemän käytävää eli uulitsaa. Vuoden ympäri vallitsee siellä +5°C-asteen lämpötila.
Luostarin kellotorni
Luostarin kellotorni rakennettiin pihkovalaiseen tyyliin vuonna 1565. Kirkonkellot on asetettu torniin kahdelle eri tasolle. Osa kelloista on valettu eri tsaarien hallitsemisaikoina ja ne on nimetty kyseisten tsaarien mukaan: Iivana Julman kello ja Pietari I:n kello. Tsaari Boris Godunov lahjoitti luostarille ns. suuren paaston kellon, joka painaa kaksituhatta kiloa.
Luostarin kellojen erilaiset soitot ovat hyvin vanhoja, eri melodioita soitetaan eri aikoina ja eri kirkkopyhinä. Kaikki luostarin vanhat kirkonkellot ovat säilyneet nykypäivään saakka. Kellotornin oikeanpuoleisessa lisärakennuksessa oleva kello on 1600-luvulta. Kellotornin oikealla puolella alhaalla on sisäänpääsy maanlaisiin luoliin.
Tsaaritar Anna Ivanovnan rattaat
Väitetään, että tsaaritar Anna Ivanovna oli matkalla Kuurinmaalle eikä aikonut pysähtyä Petserin luostarissa. Tarinan mukaan luostarin Pyhän portin luona rattaat kuitenkin pysähtyivät yhtäkkiä eivätkä hevoset päässeet eteenpäin. Tsaaritar astui rattailta ja vieraili luostarissa. Muistoksi tästä ihmeestä tsaaritar Anna lahjoitti luostarille omat rattaansa.
Tekstit Mare Pihon teoksesta Petseri – 20. saj väike Euroopa linn (Tänapäev, 2013)
Suomennos Tapio Mäkeläinen
Fotot: Toomas Tuul
Suuri kuva: Luostarin pääportti ja sen torni
Vastaa