Anzelika Gomozovan, Setomaan kuningaskunnan ylimmän käskynhaltijan ja Võrumaan kehittämiskeskuksen matkailukoordinaattorin haastattelu, 2. osa

Haastattelija: Tapio Mäkeläinen

Valokuva: Harri A. Sundell

A(nzelika): Jossakin vaiheessa Englannissa tajusin, että olen jo sen ikäinen, että haluan palata takaisin kotiin, Viroon, Setomaalle. Meillä on Luhamaalla suuri talo, kaiken sen kunnostaminen, rakentaminen maksaa ja kestää. Ja kun yhden asian saa kuntoon, pitää heti jo aloittaa toisen kunnostaminen. Sain kyllä avustuksia, aloin rakentaa, mutta pankit eivät halua tukea hankkeita syrjäseudulla, joten raha ei riittänyt ja palasin jossakin vaiheessa takaisin Tallinnaan töihin. Työskentelin suuressa catering-firmassa, joka järjesti tilaisuuksia jopa sadoille vieraille, yksityisille, eri firmoille, järjestöille ja organisaatioille.

Ja sitten tuli korona ja kaikki pysähtyi kuin seinään. Minulla oli juuri alkamassa loma ja olin varannut kolmen viikon matkan Filippiineille. Ymmärsin, etten matkusta sinne, vaan Setomaalle, missä asui äitini. Purin matkalaukustani kesävaatteet ja matkustin Setomaalle kotiin, jota olin vähitellen vuosien ajan rakentanut.

T(apio): Milloin se oli?

A: 17.3.2020, juuri silloin kun korona alkoi. Pakkasin suuremman matkalaukun, sillä olin työskennellyt jo 20 vuotta hotelli-ravintolabisneksessä ja tajusin, ettei pandemia lopu niin nopeasti eikä mikään muutu kovin nopeasti.

Jäinkin maalle. Ensimmäiset kaksi kuukautta oli lunta, mietin, pilkoin puita ja ostin kylpytynnyrin. Kaupungissa ystävät kärsivät kotona neljän seinän sisällä koronapandemian takia, mutta minä lämmitin saunaa ja sain rauhassa miettiä, mitä teen elämäni kanssa. Päätin, että jään maalle. Olin rakentanut uuden 250 m2:n suuruisen hirsitalon, mutta kaikki oli jäänyt kesken. Tiesin, että alakerta pitää saada valmiiksi, jotta voisin tarjota majoitusta. Vanhassa talossa…

T: Kuinka vanha se talo on?

A: 120 vuotta. Sen vanhan jatkoksi, L-kirjan muotoiseksi kokonaisuudeksi rakensinkin sen uuden hirsitalon. Vanhassa osassa asuu äitini ja enoni ja minä, kun olen paikalla ja uudessa osassa tarjoan Airbnb-majoitusta.

 T: Ja äitisi ja enosi ovat asuneet siellä koko ajan?

A: Kyllä äiti veljensä kanssa on asunut siellä koko ajan, myös silloin kun olin Englannissa. Kotitaloon olen sijoittanut kaikki rahani. He ovat pitäneet talon hengissä, yksinään tyhjänä se ei olisi säilynyt niin hyvin.

Jäinkin maalla. Nyt työskentelen Võrumaan kehittämiskeskuksessa matkailukoordinaattorina. Ja myyn myös omia turismipalveluita.

T: Onko luvallista tavallaan toimia tavallaan kummallakin puolella?

A: On. Minun työni koskee koko Võrumaan maakuntaa. Kun teen projekteja, hankin rahoitusta, kun markkinoimme ja kun teemme esitteitä, niin työ koskee koko maakuntaa: Võrun kaupunkia, Rõugen kuntaa, Setomaan kuntaa jne. Pomoni ja kollegani ovat ymmärtäväisiä eikä ristiriitaa ole.

T: Markkinointia Viroon vai ulkomaille?

A: Sekä että. Teemme paljon yhteistyötä: EASin kanssa ja Puhka Eestis kanssa. Kohdealueina Viron lisäksi muu Baltia, Suomi ja muut Pohjoismaat sekä Saksa. Organisatorisesti jatkossa koko Kaakkois-Viro kuuluu yhdessä Tarton kanssa Etelä-Viron alle, mikä on siinä mielessä hyvä, että minä ja kollegani tunnemme oman alueemme paljon paremmin kuin tarttolaiset kollegamme.

T: Ja miltä näyttää tilanne nyt?

A: Nyt tietenkään venäläisiä turisteja ei tule.

T: Entä Suomi? Mitä olette tehneet sen eteen, että suomalaisia tulisi enemmän Kaakkois-Viroon?

A: Ei ole helppoa, sillä koronan tultua suomalaiset eivät matkustaneet ulkomaille. Ja tilanne ei ole vieläkään helppo. Prioriteettimme ovat tällä hetkellä SPA- ja ruokaturistit.

T: Mutta mitään Suomeen suuntautuvaa kampanjaa teillä ei ole?

A: Nyt yhteistyössä EASin kanssa on pian tulossa [TM: Nyt on jo alkanut!].

T: Ja teemana koko Viro? Ja mitkä teemat?

A: Loma ja ruoka. Kävimme juuri Tanskassa tutustumassa, miten he toimivat ja saamassa sieltä oppia, miten toimia paremmin ja yhteistyössä. Onnistua markkinoinnissa paremmin.

T: Niin, mutta mistä tuli se idea omasta bisneksestä, maatilamatkailusta?

A: No talosta on aina kuluja ja siksi pitää tehdä jotain, muuten ei ole tuloja, vain kuluja. Ensimmäiset kaksi kuukautta hioi lattioita, ostin huonekaluja ja tein uuden talon alakerran niin siistiksi ja kauniiksi, jotta saatoin tarjota majoituspalveluita. Ja askel-askeleelta homma eteni, sitten tein jo sisävessat ja peseytymismahdollisuudet jne.

Ja ensimmäinen vuosi meni hyvin. Näytin matkailijoille, miten maatalossa eletään, miten tehdään töitä. Lypsetään lehmää, miten tehdään setojen sõir-juustoa. Näytin, missä kasvaa perunat, vihannekset, juurekset, mistä tulee ruoka aamiaispöytään. Meillä on omat lehmät, omat lampaat, kanat ja hanhet. 

Ja siitä ihmiset pitivät. Ymmärsin, ettei heti tarvitse tarjota luksusta, vaan puhdas uusi hirsitalo, aitous, ystävällisyys ja vieraanvaraisuus riittää. Päivän lopussa ihmiset tulivat kiittämään ja sain jo vakioasiakkaitakin. Ja seuraavana vuonna sain jo tukea, tein vessan ja kylpyhuoneen. Ja nyt voin lattialämmityksen ansiosta tarjota majoituspalveluita vuoden ympäri, aluksi oli vain kesäisin.

T: Ja bisnes menee hyvin? Kasvaa?

A: Kyllä. Olen hankkinut kaksi uunilla lämmitettävää glämping-luksustelttaa. Aion kirjoittaa projektin, jotta saisin rakentaa toisen kerroksen valmiiksi. Silloin pystyisin majoittamaan 16 henkeä.

T: Ja ruokailut?

A: Aamiaiset, lounaat, päivälliset, riippuen siitä, montako ihmistä on. Minulle ei mahdu paljon ihmisiä, kesäaikana vuodepaikkoja on nyt glämping-telttojen kanssa yhteensä 12. Mutta me tarjoamme myös catering-palveluita: sukukokoukset, teatteriesitykset, sadoillekin henkilöille, useammillekin.

T: Mutta silloin Sinä tarvitset lisätyövoimaa?

A: Kyllä, mutta minulla on Tallinnassa ammattitaitoisia ystäviä: tarjoilijoita, kokkeja jne. ja lisäksi äitini on erinomainen kokki. Vanhat (suku)reseptit; äitini oppi isoäidiltä ja äiti taasen on opettanut minua.

T: Miten jatkossa, äitisi ja enosi ovat varmaan pian jo varsin iäkkäitä… Tarvitsetko kesäisin lisätyövoimaa?

A: Minulla käy kesäisin apuna sukulaiseni, joka asuu Petserissä. Hänellä on sininen passi ja hän pääsee kulkemaan Viroon ja takaisin. Ja lähiseudulla minulla on muitakin apulaisia, Võrumaan kehittämiskeskuksenkin ihmiset käyvät mielellään apuna.

T: Matkailu Viron ja Venäjän välisen rajan yli. Yhteistyö venäläisten matkailualan toimijoiden kanssa?

A: En usko, ei ainakaan lähimmän viiden vuoden aikana. Esimerkiksi Värskan kylpylähotellissa ei enää käy venäläisiä turisteja, vaan kylpylän on pitänyt uudistua ja nyt suurin osa asiakkaista tulee nyt Virosta ja Latviasta. Uusia kohderyhmiä ja kohdemaita pitää löytää, Skandinaviasta, Baltiasta, mutta strategioita täytyy samalla myös uudistaa.

T: Kiitos Anzelika! Jõudu tööle!

Valokuvassa Setomaan kuningaskunnan päivänä 6.8.2022 Luhamaalla ülembsootska Anzelika Gomozova ja nuursootska Katarina Lee Saarekivi

SETOMAAN KUNINGASKUNNAN YLIMMÄN KÄSKYNHALTIJAN ANZELIKA GOMOZOVAn haastattelu, 1. osa

Haastattelija: Tapio Mäkeläinen

Apuna: Mikko Savikko

Valokuva: Harri A. Sundell

T: Mistä olet kotoisin Anzelika?

A: Synnyin Tallinnassa, mutta jo vuotta myöhemmin muutimme takaisin maalle, Setomaalle, Luhamaalle kotitaloomme. Sieltä ovat kotoisin äitini puoleisen sukuni edustajat jo viidennessä sukupolvessa. Äitini oli nuorena muuttanut Tallinnaan ja työskenteli siellä, mutta kun isoisäni Luhamaalla kuoli, niin kotitila olisi jäänyt tyhjäksi, joten muutimme sinne takaisin. Ja asuinkin koko lapsuuteni siellä, koulun jälkeen tulin takaisin Tallinnaan opiskelemaan hotellitaloutta. Sitten olin töissä mm. Olympia-hotellissa, Saku Suurhallissa ja eri ravintoloissa Tallinnassa. Mutta 2000-luvun alussa halusin parantaa englannin kielen taitoani ja nähdä maailmaa ja niinpä muutinkin Englantiin lähes seitsemäksi vuodeksi. Aloitin siellä ravintolassa tavallisena tarjoilijana ja lopulta johdin kahden Michelin tähden huippuravintolaa.

T: Huikea ura!

A: Niin, mutta jossakin vaiheessa tajusin, että olen jo sen ikäinen, että haluan palata takaisin kotiin, Viroon, Setomaalle.

T: Seto-identiteetti? Siis äidin suvun kautta?

A: Kyllä. Äiti ja äidin suku. Isoäiti oli kotoisin Luhamaalta ja isoisä Mõlan seudulta. Nyt en ole valitettavasti sinne päässyt (Mõlan on venäjänpuoleisella Setomaalla). Meillä oli hyvin suuri talo ylhäällä mäen päällä ja sukuhaudat on alhaalla Mõlan hautausmaalla.

T: Tallinnassakin asuneena, kuinka se seto-identiteetti säilyi? Puhuitko, ”mainostitko” silloin muille seto-juuriasi?

A: No Tallinnassa olin melko lyhyen ajan, vain 4–5 vuotta ja sitten lähdin Englantiin, mutta en silloinkaan hävennyt sukujuuriani. Ja minusta minun oli helpompi oppia suomea, kun jo osasin setoa. En ole koskaan hävennyt kertoa, että olen seto. Niin on ollut aina, koko ajan.

T: Ja uskonto, oletko ortodoksi, onko Sinut kastettu?

A: Kyllä, minut on kastettu Petserin luostarissa. Tottakai meillä on kotona oma ikoninurkkaus, käymme kirkossa. Ja meillä on aina ollut kahdet pyhät (sekä vanhan että uuden kalenterin mukaan pääsiäinen, joulu jne.).

T: Harjoitteletko tietoisesti setoa?

A: Kyllä. Olemme päättäneet, että kotikieli on seto, kotona puhumme vain setoa. Pitää oppia, puhua ja täydentää sanavarastoa. Mutta pikemminkin oli niin, että kun olin seitsemän vuotta pois Virosta, niin silloin seton kielen taitoni heikkeni. Englannissa oli koko ajan ympärilläni englannin kieli. Mutta nyt kun olen kaksi vuotta ollut takaisin Setomaalla, niin kieli on parantunut.

T: Seto kuningriik? Onko se vain show, Disneyland vai tosissaan otettava asia? Onko siitä hyötyä?

A: Siitä on ilman muuta hyötyä! Minä olen vuodesta 1994 alkaen käynyt kuningaskunnan päivillä, muutama vuosi jäi väliin, kun asuin ulkomailla. Aluksi Setomaan kuningaskunnan päivä oli pienempi tapahtuma, enemmän paikallisille, mutta nyt se on kasvanut, paljon kasvanut.

Onko se show? Siihen voi jokainen vastata itse. Setoille, paikallisille on tapahtuma tärkeä. Meidän omiakin sukulaisia tulee tapahtumaan ympäri maailmaa, erityisesti silloin kun kuningaskunnan päivää vietetään Luhamaalla. Pari päivää sitten juttelin asiasta EASin ihmisten kanssa, jotka ovat käyneet tapahtumassa vuosien ajan. Paikalliset, setot nauttivat, heillä on mukavaa, mutta entäs ulkopuoliset…, jäävätkö he vähän ulkopuolisiksi?

Se ei ole show, mutta jos haluamme saada mukaan lapset ja nuoret, tulevat sukupolvet, niin… Meillä on musiikkia, kuorot, kilpailut erilaisille mestareille. Minulle tapahtuma ei ole show, mutta kritiikkiä on. Nyt kun on tulossa Setomaan kuningaskunnan päivien juhlavuosi, niin varmaankin pitäisi saada lisää käsityöpuolta ja muuta sellaista.

T: Kuinka tärkeää on se, että kuningaskunnan päivillä käyvät presidentit, pääministerit, ministerit, kansanedustajat? Että he näkevät omin silmin ja että heidän kanssaan voi siellä keskustella tärkeistä asioista?

A: Se on ilman muuta tärkeää! Kun nyt kävin elokuussa presidentin juhlissa Kadriorgissa oli hienoa nähdä, miten hyvin kaikki päättäjät tuntevat Setomaan ja setojen asiat. Meillä Luhamaan kylätalon avajaisissa, suurimpina juhlapäivinä Setomaalla ovat käyneet presidentit ja ministerit ja he tietävät yllättävän hyvin Setomaan ja jopa kaukaisimman nurkkamme eli Luhamaan asioista. He tuntevat myös meidän ihmisiä ja se on kaikki oikein hyvä. Minä sanoisin, että me olemme toimineet oikein hyvin.

T: Kuinka suuri oli se päätös, että toisin kuin alussa, niin nyt Setomaan kuningaskunnan päiviä järjestetään vuorovuosina eripuolilla koko Setomaata?

A: Se on hyvin tärkeä. Tänäkin vuonna meillä oli monta ehdokasta ja joka kylä, joka seutukunta yrittää parhaansa, panostaa siihen, että saada kuningaskunnanpäivän juhla omalle seudulle.

T: Ylimmälle käskynhaltijalle ei makseta työstä mitään palkkaa. Olen aikaisemmin keskustellut asiasta mm. kahden edellisen ylimmän käskynhaltijan kanssa ja se tuntuu olevan ongelma.

A: Mitään ratkaisua ei ole. Korvaus on aivan minimaalinen eli kyse on todellisuudessa palkattomasta työstä. Olemme sitä kroonikogussa (kaikki entiset ylimmät käskynhaltijat) pohtineet ja miettineet, mutta vielä ratkaisua ei ole olemassa. Minua on hieman avustanut taloudellistikin viljandilainen liikemies Aivar Berzin, joka on seto ja kotoisin samasta kylästä kuin minä. Mutta kuluja on, matkustamista on paljon jne. Olemme pohtineet erilaisia ratkaisuja, rahan anomista, projektien kirjoittamista jne., jotta jatkossa olisi tilanne helpompi. Mutta valmista ratkaisua ei vielä ole.

T: Kuinka tärkeä ylimmälle käskynhaltijalle on se, että on olemassa entisistä käskynhaltijoista koostuva neuvosto, kroonikogu?

A: Se on tärkeää. Õie Sarv, Annela Laaneots, Aare Hõrn… Minä olen kaikkein nuorin, olen välillä ollut poissa Setomaalta. Mutta nyt opin, tutustun asioihin. On hyvä, että on ihmisiä, jotka tuntevat homman, tietävät, miten on tehty aikaisemmin. Olen paljon saanut tukea ja apua. Oli hyvä, että heti kuningaskunnan päivän jälkeen kokoustimme kroonikogun kanssa, keskustelimme, pohdimme ja mm. päätimme, missä seuraavana vuonna järjestetään kuningaskunnan päivän juhlat. Ja pian tapaamme taas.

T: Miten se ülembsootskan työ muodostuu? Kuka päättää, minne pitää mennä, missä esiintyä? Antaako kroonikogu määräyksiä?

A: Kutsut tulevat meilitse suoraan minulle. Itse teen ”kotitehtävät”, selvitän minne mennä. Tähän asti olen vastannut kaikkiin kutsuihin myöntävästi. Olen saanut Janelta (Jane Vabarna, edellinen ylin käskynhaltija) paljon hyviä neuvoja, ohjeita. Pitäisi mennä kaikkialle, edustaa, kertoa setoista, Setomaasta ja setokulttuurista. Olla lähellä ihmisiä.

T: Mitä pitäisi tehdä, että elämä jatkuisi Setomaalla, ihmisillä olisi töitä, nuoret tahtoisivat ja voisivat jäädä Setomaalle? Mitä voisi tehdä? Mistä voisi unelmoida?

A: Hyvä on se, että korona laittoi ihmiset ajattelemaan uudella tavalla. Paljon ihmisiä tuli Setomaalle, minä mukaan lukien. Meiltä Setomaalta ei enää helposti löydä taloja, jotka seisoivat tyhjinä, joissa ei asuta. Etätyöt, kotikonttorit… meidänkin kylässä on Tallinnasta muuttaneita uusia perheitä. On tullut startup-yrittäjiä, pankkivirkailijoita jne. kaikkialle ympäri Setomaata. Tulevat perheensä kanssa ja verorahatkin jäävät Setomaan kuntaan.

T: Miten voisi vielä tukea lasten, nuorten seton kielen opiskelua?

A: Meel Valkin (muusikko, yrittäjä, netikaupan perustaja) kanssa puhuimme äskettäin UNESCOn Gruusian matkan aikana, että kaikissa Setomaan kouluissa ja lasten päiväkodeissa pitäisi olla enemmän seton kieltä. Musiikkikoulussa jne.

Minusta pitäisi järjestää lisää kielileirejä, laululeirejä. Niitä on jo, mutta vielä selvästi enemmän tarvittaisiin. Lisää kesäisin. Sellaisia, missä nuoret ovat yhdessä. Vanhemmat ja lapset yhdessä. Setonkielinen ympäristö, seton kieli koko ajan läsnä. Mutta minusta nykyiset nuoret, jotka jo ovat oppineet ja kuulleet kieltä eivät häpeä sen käyttämistä, mutta seuraava sukupolvi…

Minä itse en ole koskaan hävennyt käyttää seton kieltä. Mutta kun palasin Viroon, niin en muistanut, kuinka puhua. Ehkä nykyiset setonuoretkin häpeävät, pelkäävät tehdä virheitä ja siksi eivät puhu setoa julkisesti.

T: Pitäisikö Setomaan kouluissa olla erikseen seton kielen ja setokulttuurin tunnit?

A: Ehdottomasti pitäisi olla! Se on meidän kulttuurimme oma erikoispiirre, se minkä puolesta eroamme muista. Vain niin me pysymme ja säilymme.

T: Kysymys: Mikä on Suomen suurin saamelaiskylä? Oikea vastaus on Helsinki. Toiseksi suurin on Oulu jne. Myös suurin osa Viron setoista asuu samalla tavalla Setomaan ulkopuolella, suurissa kaupungeissa Tallinnassa, Tartossa jne.

A: En osaa antaa tähän mitään valmista parasta vastausta. Onkin vaikeaa. Ymmärrän, että esimerkiksi Tallinnan setot itse järjestävät omia tilaisuuksia, organisoivat kaikenlaista. Varmasti tilaisuuksia pitäisi olla lisää, sellaisia, että Tallinnan setot tulevat Setomaalle ja Setomaalta tullaan tänne ja järjestetään, tehdään asioita, tilaisuuksia yhdessä.

Mikko Savikko: verrattuna siihen, mikä oli tilanne esim. 15 vuotta sitten ja miten silloin suhtauduttiin setoihin, niin on tilanne nyt aivan toinen. Nyt setokulttuuri tuntuu Virossakin kiinnostavan hyvin monia ja monet etsivät itse omia setojuuriaan. Ja kaikki haluavat tutustua setokulttuuriin. Mitä on tapahtunut, mikä on muuttunut?

A: Kaikki yhteensä. Uskon, että yksi selitys on jatkuva, säännöllinen työ, mitä on Virossa tehty Setomaan ja setojen kulttuurin eteen ja esittelyksi. Runsaasti nuorempia setoja – 30- ja 30+-vuotiaita – on tullut Setomaalle takaisin ja he työskentelevät ja toimivat siellä. Ja ovat muille esikuviksi. Nuoremmat toimivat yhdessä vanhempien sukupolvien kanssa ja se näkyy Setomaata kauemmaksikin. Ja todellakin ne, joilla on setojuuret, etsivät nyt omia juuriaan ja haluavat itsekin osallistua kaikkeen.

T: Kuinka tärkeää on se, että Setomaalle muuttaa ihmisiä ja alkaa toimia siellä aktiivisesti alueen kehittämiseksi, viittaan esimerkiksi laulajatar Lenna Kuurmaan ja hänen näyttelijä-aviomieheensä Lauri Mäeseppiin, jotka ovat tekemässä Obinitsassa vanhasta koulu-kirkkorakennuksesta majoituspaikkaa ja tapahtumatilaa.

A: Meidänkin kyläämme on muuttanut kaksi perhettä, joilla ei ole setojuuria, mutta he ovat siitä huolimatta hyvin aktiivisia ja osallistuvat kaikkeen toimintaan Luhamaan seudulla. Eli jos on tällaisia ihmisiä, jotka osallistuvat aktiivisesti ja itse toimivat, se on vain hyvä asia. Niin kauan kun me kaikki toimimme seton kielen säilymisen ja setokulttuurin kukoistamisen eteen, niin minulla ei ole mitään eikä ketäkään vastaan.

Minultakin ovat ihmiset kysyneet aiemminkin, että miten me suhtaudumme tällaisiin muualta muuttaneisiin ihmisiin Setomaalla. Mitä en ole edes nähnyt siinä mitään ongelmaa, me emme ajattele sitä, kaikki ovat tervetulleita.

T: Minkälaisena näet Setomaan tulevaisuuden, esimerkiksi 30 vuoden kuluttua?

A: Jos me pystyisimme – nyt kun on aivan viimeinen hetki tämän hetken lapsille, tuleville sukupolville – antamaan ns. äidinmaidossa sen, että kieli, kulttuuri ja perinteet säilyisivät, niin silloin voisi tulevaisuus olla hyvä, mutta jos yritämme saada nuoremmat sukupolvet lähes pakolla mukaan, niin silloin ei. Heidän pitäisi meidän esimerkistä ymmärtää, että se onkin elämää. Ja jos se onnistuu, niin silloin 30 vuoden kuluttua ei ole seton kieli ja kulttuuri kadonnut, vaan nykyisten lasten sukupolvi säilyttäisi ne ja olisi niistä ylpeä.

T: Kun Sinun sukujuuresi ovat osittain venäjänpuoleisella Setomaalla, niin on pakko kysyä myös, että miten näet sikäläisten setojen tilanteen, sukuhaudat siellä puolen ja matkustamisen jne?

A: Minulla on sukulaisia Petserissä, mutta heillä on sininen passi eli he pääsevät matkustamaan rajan yli Viroon ja takaisin. Ja he käyvät myös hoitamassa sukuhautojamme Mõlassa. Surullista on se, ettei itse pääse matkustamaan. Ja monilla on samanlainen tilanne.

Mutta miten jatkossa? Olen itsekin tutkinut, voisiko jollakin turistiviisumilla matkustaa Venäjälle. Mutta tilanne ei varmaankaan muutu vielä lähivuosinakaan.

killõ ja torrõ

Setojen moniääninen lauluperinne eli leelo on yli tuhatvuotisen historiansa takia pääsi vuonna 2009 UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Mutta mikä sitten tekee setojen leelosta ja sen esittämisestä niin ainutlaatuista?

Ensinnäkin tietysti ikä (vrt. edellä). Mutta on muutakin ja sen selittää arvostettu virolainen etnomusikologi Ingrid Rüütel paljon paremmin kuin minä. Eli suora lainaus SKS:n vuonna 2021 julkaisemasta hienosta teoksesta Inkerikot, setot ja vatjalaiset: kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet.

Ingrid Rüütel: ”Itämerensuomalaisen runolaulun rakenteellinen yhtenäisyys on usein johtanut laululajien musikaaliseen samankaltaisuuteen. Setojen laulukulttuurissa eri laululajit kuitenkin eroavat myös musiikin puolesta. Samanlaista musikaalista monipuolisuutta ei löydy muualta. ( – – – ) Kaksi- tai kolmiääninen kuoro kertaa esilaulajan säkeen. Kuoro yhtyy esilaulajаan säkeen lopputavuilla tai kertosäkeessä ja toistaa tai varioi esilaulajan säkeen. ( – – – ) Kuoron koosta riippumatta ylimmäistä ääntä (killõ) laulaa yksi vahva- ja terävä-ääninen laulaja. Suurin osa kuorosta laulaa perusääntä (torrõ). Lisäksi voi olla vielä alin säestävä ääni (alumine torrõ), joka muodostuu perusäänen heterofonisista poikkeamista.”

Foto: Harri A. Sundell. Kuvassa Mokornulgan leelokuoro esiintymässä vuoden 2018 Setomaan kuningaskunnan päivänä Lüübnitsan kylässä

kõnõlõ

Huomasin, että olen tähän saakka käytännössä koko ajan kirjoittanut vain substantiiveistä, mutta ehkä on aika vihdoinkin ryhtyä tekoihin eli otetaanpas käsittelyyn ainakin yksi (tai kaksikin) keskeistä verbiä.

Meidän ja muiden, meikäläisten ja muiden ihmisten, eri murteiden, eri kielienkin erottaminen toisistaan, eron tekeminen ei aina ole kovin helppoa. Suoraan sanoen: se on toisinaan – ja entistä useammin – hyvin vaikeaa. Yksi kätevä ja ikivanha keino on tarkastella puhumista merkitseviä verbejä. Meikäläisten puhumista merkitsee yksi verbi, mutta kun viitataan muiden ihmisten puhumiseen, niin käyttöön tuleekin toinen verbi ja päinvastoin. Meillä Suomessa esim. hämäläiset ja varsinaissuomalaiset puhuvat, mutta savolaiset ja karjalaiset haastavat. Ja stadin slangissa stadilainen bamlaa stadii. Ja luetteloa voisi helposti jatkaakin, mutta mennään Viron puolelle ja sieltähän löytyy kaksi verbiä, joiden merkitys on puhua: rääkida – kõnelda.

Kun liikutaan Tartosta etelään päin, niin usein kuulee kyllä molempia verbejä käytettävän, mutta ei enää synonyymeina vaan: Ära räägi, kõnõlõ mukka võro kiilt! Eli rääkima-verbi tarkoittaakin viron kirjakielen, yleiskielen puhumista, mutta kun kommunikoidaan omalla eteläisellä äidinkielellä, niin sekä setot että võrokõset käyttävätkin verbiä kõnõlõma. Ja kyllä ne mulgitkin eron tekevät: Nüid kõneldes sedä kiilt iki kah viil, aga sii kõnelemine ei ole enämb siande, nagu ta olli sõs, ku mede vanavanembe tedä kõnelive.

rääkima-sanan vastineita löytyy kaikista itämerensuomalsisista kielistä, vrt. esim. suomen rääkkyä. Virossa verbin merkityksen kehittymiseen tiettyyn suuntaan on voinut aikoinaan vaikuttaa alasaksan kielen puhumista merkitsevä verbi spreken. Myös kõnõlõma-sanalle tai sen kantasanalle löytyy vastineita eri itämerensuomalaisista kielistä eli karjalan koneh ”noituus, taika” ja inkeroisen konu ”erityinen tapa” ja ehkä suomenkin kone-sana.

Eli kun seton kieli alkaa sujua tai haluat muiden puhuvan Sinulle setoa, niin sano vain näin: Kõnõlõ mukka seto kiilt!

Ja asiahan on nyt hyvin ajankohtainen, sillä 7.–13.11. on võron kielen käyttämiseen rohkaiseva tai kielen aktiivista käyttöä tukeva viikko: võro keele nätäl 7.–13. märdikuul

Tämän vuoden Setomaan kuningaskunnan nuoren käskynhaltijan Katarina-Lee Saarekivin haastattelu

Kysymykset ja suomennos Tapio Mäkeläinen

Valokuva Harri A. Sundell

1. Esittely

Nimi, ikä, kotipaikka, koulu, perhe ja harrastukset?

Minä olen Setomaan (kuningaskunnan) noorsootska eli nuori käskynhaltija Katarina-Lee Saarekivi. Olen 13-vuotias ja elän Matsurin kylässä, Setomaan kunnassa. Koulua käyn Värskassa. Minulla on tietenkin äiti ja isä sekä myös kolme siskoa. Vietän mielelläni aikaa puhelimella, kuten enemmistö minun ikäisistäni. Lisäksi pidän käsitöistä, musiikista, lautapeleistä, laulamisesta ja tanssimisesta. Olen opiskellut musiikkikoulussa viisi vuotta viulunsoittoa. Välillä soitin pientä setokannelta, mutta se jäi kesken. Tänä vuonna aloitin akustisen kitaran soiton opiskelun.

2. Mitä Setomaa merkitsee Sinulle?

Setomaa on minun kotimaani. Elän täällä, tunnen täällä oloni turvalliseksi ja kotoisaksi. Setomaan rajat ylittäessäni tulee tunne, kuin jäisi aivan kuin ilman suojaa ja turvaa, vaikkei se aivan niin olekaan. Setomaalle palatessa on taas aina huojentunut ja kevyt tunne.

3. Setomaan kuningaskunta?

Setomaan kuningaskunnan päivä on vuoden kaikkein kaunein päivä ja myös minun suosikkipäiväni. Äitini sanoo aina, että meidän kaikkien silmät loistavat sinä päivänä. Kuningaskunnan päivä on ollut meidän perheellemme juhlapäivä jo useiden vuosien ajan. Silloin emme tee töitä, emme myy mitään. Me tanssimme, laulamme leeloja ja tuntuu oikein hyvältä.

4. Oletko identiteetiltäsi seto vain Setomaalla ja vain tietyissä tilaisuuksissa? Mitä Sinulle merkitsee olla seto?

Olen sydämessäni seto koko ajan. Meidän perheessä meillä on tapana aina silloin tällöin pukeutua setopukuihin ja mennä jonnekin. Pukeudumme setojen kansallispukuihin myös silloin kun se ei ole välttämätöntä. Minulle ne vaatteet symbolisoivat esivanhempien henkeä ja voimaa. Juureni ovat syvällä tässä maassa ja tunnen oloni varmaksi täällä.

5. Nuoret ja Setomaa?

Setona oleminen on vielä tabu, valitettavasti yhä vielä. On nuoria, jotka haluaisivat avoimesti olla setoja, mutta eivät kuitenkaan jostain syystä toimi niin. Salaa nuoret välillä puhuvat seton kieltä, mutta muuten jäävät syrjään. Ehkä myöhemmin halutaan avoimemmin näyttää omaa setoidentiteettiä ja nyt vain opiskellaan sitä varten. Varmasti paljon auttaa se, jos omat vanhemmat pitävät kiinni perinteistä ja toimivat niiden mukaisesti.

6. Millaista on elää nuorena Setomaalla? Plussat ja miinukset?

Nuorena on Setomaalla hyvä olla. On paljon tapahtumia, kilpailuita, asioita, joihin voi itse osallistua. Niitä on paljon enemmän kuin muualla Virossa. Juuri nyt on kyllä vaikeat ajat, ensin koronan takia oli kaikki suljettu ja nyt on sitten sota.

7. Millainen on lasten ja nuorten suhtautuminen Setomaahan? Haluavatko kaikki pois sieltä vai unelmoidaanko palaamisesta kotiseudulle opiskelujen jälkeen?

Jokaisella on kyllä oma mielipiteensä Setomaasta. Monet haluavat pois, toiset taas palata takaisin. Siskoni halusi mennä kauemmas opiskelemaan, mutta palaa takaisin Setomaalle, kun saanut opintonsa valmiiksi. Samanlainen suunnitelma on myös minulla. Yleinen suhtautuminen Setomaahan on nuorilla ja lapsilla enimmäkseen positiivinen.

8. Onko seto olla uhke ja hää eli upeaa ja hienoa? Miksi tai miksei?

Ehdottomasti uhke ja hää eli upeaa ja hienoa. Kun olemme pukeutuneet setopukuihin, niin ihmiset hymyilevät ja sanovat, kuinka kaunista on meitä katsella. Monet haluavat ottaa valokuvan kanssamme. Jos ihmiset hymyilevät, on minullakin hyvä olla siksi, että ihmisille tulee hyvä mieli. Omat tuntemukseni ovat täysin erilaiset, kun olen pukeutunut setopukuun. Olo on kotoinen.

9. Sinun työsi, velvollisuutesi Setomaan kuningaskunnan nuorena käskynhaltijana?

Nuoren käskynhaltijan tärkein tehtävä on olla läsnä erilaisissa tilaisuuksissa, niiden avajaisissa. Se ei tunnu minusta velvollisuudelta. Olen äitini kanssa käynyt jo vuosien ajan erilaisissa setotilaisuuksissa ja useimmiten omasta vapaasta tahdostani. Minusta äitini on antanut minun itseni valita, haluanko tulla hänen mukaansa vai en. Yleensä tahdon, mutta välillä olen ollut toistakin mieltä.

10. Mitä Setomaan kunnan, Viron valtion, setojen, muiden ihmisten pitäisi tehdä Setomaan ja aivan erityisesti Setomaan nuorten hyväksi?

Ehkä seton kielen pitäisi olla paremmin esillä. Katujen nimet voisivat olla setoksi, kaupoilla setonkieliset nimet. Eikä pakottaa nuoria kerran vuodessa pukeutumaan setopukuun ja puhumaan seton kieltä, vaan antaa meidän olla setoja joka päivä.

11. Sinun tulevaisuuden suunnitelmasi?

Minulla on selvä suunnitelma lopettaa peruskoulu ja jatkaa opintoja sen jälkeen lukiossa. Myöhemmin aion mennä yliopistoon ja hankkia sieltä opettajan koulutuksen. Ja muualla tapahtuneen opiskelun jälkeen haluan palata takaisin Setomaalle ja ehkä voisin opettaa täällä jossakin koulussa.

12. Millainen on Sinun seton kielen taitosi? Ja mistä kielitaitosi on peräisin? Isovanhemmilta, äidiltä, isältä, koulusta, kuorosta, kirjoista jne?

Puhun setoa vielä vähän kodin ulkopuolella, sillä pelkään puhua väärin. Kotona puhun enemmän, monet sanat tulevat jo kuin itsestään. Äiti puhuu kotona paljon setoa, koska hän opiskelee ja kun hän palaa kotiin opiskelun jälkeen, niin hän on vielä pitkään samalla aaltopituudella ja puhuu seton kieltä.

Olen opiskellut setoa Õie Sarvin johdolla ja samoin Maret Vabarnan tunneilla koulussa. Koronan aikaan Piret Torm piti zoomissa etänä seton kielen tunteja laulaen leeloja ja lukien setonkielisiä runoja. Me harjoittelemme kotona setoa joka päivä aina enemmän ja enemmän. Tarvitsen vielä varmuutta puhuakseni, mutta seton kielellä kirjoittaminen sujuu on varsin hyvin.

Süküs

Noin puolitoista vuotta sitten kirjoitin näin: ”Setomaalle on saapunut kevät eli kevväi. (Taipuu muuten näin: nom. kevväi, gen. keväjä, part. keväjät.)”

No nyt on Setomaalle ja tänne Tallinnaankin saapunut syys eli syksy. Setoksi: süküs (gen. sügüse, part. süküst).

Voisin taas jatkaa samaan tapaan kuin toukokuussa 2021: ”Setomaan vuodenaikojen nimet ovat ongelmitta ymmärrettäviä suomalaisellekin, onhan kyse hyvin vanhasta perussanastosta.”

MUTTA: Toisin kun kevät, on syksy todistettavasti vanha suomalais-ugrilainen sana, jolle löytyy vastineet kaikista sukukielistä aina unkariin saakka: ősz.

Minä pidän kaikesta huolimatta syksystä ja aivan erityisesti pidän syksyn väriloistosta, jota Harrin keltainen koivukin Setomaalta hyvin kuvaa. Lapsuuskodissani Urjalan Jokikulmalla oma huoneeni oli omakotitalomme ullakkokerroksessa ja ikkunastani näkyi pelkästään pihamaamme koivuja: niiden latvoja ja runkoja. Ja syksyllä siis paljon keltaisia koivunlehtiä…

Foto: Harri A. Sundell

Lindora

Lindora on kiinnostava sekä sanana että muutenkin.

Kyseessähän on selvästi yhdyssana eli lind + ora. Ensimmäisen osan lind tuntuisi ensinäkemältä selvästi olevan suomen lintu-sana etymologinen vastine, mutta sitten tuleekin mieleen, että võro-setoksi lintu onkin tsirk! Toki myös sana lind tunnetaan. Tässä tapauksessa nimen selitys voi liittyä läheisen Lindsin kylän nimeen, mutta sen alkuperä taasen…

Ja jälkiosa? Sanaa ora on käytetty myös puron merkityksessä ja siitä tässä tapauksessa onkin kyse, sillä Lindora oli aikoinaan puron nimi, jonka yli tie täällä kulki. Ja tämän tien varteen rakennettiin ilmeisesti joskus 1700-luvulla krouvi, joka sai nimekseen Lindora (kõrts). 1800-luvun alussa krouvin viereen kasvoi myös pieni kylä, joka sekin sai nimekseen Lindora. Tosin tuo pieni puro tunnetaan nykyisin nimellä Raadsioja.

Lindoran nyt jo kadonneen krouvin luona, käytännössä Setomaan ja Võromaan rajalla, alettiin järjestää markkinoita jo ainakin 130 vuotta sitten, sillä ensimmäinen kirjallinen tieto niistä on vuodelta 1893. Jossakin vaiheessa myöhemmin vakiintui markkinapäiväksi Simunan päivä eli 28. lokakuuta.

Kyseessä ovat Viron ilman muuta legendaarisimpiin kuuluvat markkinat. Myynnissä kotieläimiä (erityisesti lampaita), maataloustuotteita ja muita elintarvikkeita, käsitöitä mutta paljon muutakin. Lindoran markkinat ovat paikallisille ja kauempaakin tulleille olleet tapahtuma, missä tavataan tuttuja ja sukulaisia, sovitaan keskeneräisistä asioistakin. Runsaasti on myös kulttuuriohjelmaa. Legendaarinen ja elinvoimainen markkinatapahtuma!

Lindoran markkinat 28.10. klo 8–15

Foto: Wõrumaan Teataja 2021

Paasapäiv

Paasapäiv; Ubinapühä – 19. elokuuta

Suomessa: Kirkastussunnuntai; Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen 19.8. (6.8.)

Virossa: Paasapäev, ”Õunapüha”; Issandamuutmise püha

Kirkkopyhä ja kirmas Obinitsassa. Paasapäiv oli myös Obinitsan hävinneen tsässonan, Viron/Palandõn hävinneen tsässonan juhlapäivä.

Paasapäiv on Obinitsa seudun setojen suuri juhlapäivä. Oikeastaan on kyse tyypillisestä elonkorjuuajan juhlasta, aivan erityisesti juhlitaan uuden satokauden omenoita (siitä päivän ”lempinimikin” Ubinapühä) ja hunajaa. Paasapäivään saakka oli omenoiden ja muiden hedelmien syönti kielletty, paasapäivänä taasen piti syödä omenoita oikein kunnolla. Erityisesti nuoret neitoset pitivät kiinni omenansyöntikiellosta. Uskottiin, että omenasatoon vaikuttaa positiivisesti se, jos vieraillekin annetaan omenoita, niitä suorastaan tyrkytetään. Paasapäivänä syötiin omenoita ja omenapiirakkaa sekä hunajakakkuja ja hunajaleipää kylmän maidon kanssa.

Paasapäiv on myös kirkkopyhä ja silloin kirkkoihin tuodaan siunattavaksi omenoita ja hunajaa. Obinitsan kirkossa on iso jumalanpalvelus, johon osallistuu runsaan kirkkokansan ohella myös muualta tulleita ja usein jopa Viron ortodoksisen kirkon johtoa.

Kirkonmenojen jälkeen syödään vainajien muistoateriat haudoilla. Lähtiessä jätetään vainajillekin vielä muutama omena. Illalla käydään sukukunnittain kyläilemässä ja Obinitsassa on suuri kirmas, joka kestää pitkään yöhön.

Sanottiin niin: Paasapääväl lääväq ubinaq puhtas, inne ei tohi ei ubinit süvväq õga pruussa.

HUOM! Seuraavana päivänä eli 20.8. oli ja on yhä Obinitsan naapurikylän eli Lepän kirmas. Osasyynä kirmasjuhlan säilymiseen lienee tutkija ja setoaktivisti Paul Hagu, joka on kotoisin Lepän kylästä.

Foto: Harri A. Sundell: Paasapäivänä Obinitsan hautausmaalla 2021

Suvistõpühi eli Suvistõpühä eli Troitsa

Suomessa: Helluntai; Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Hengen juhla

Virossa tavallisesti: Nelipühi

Helluntaita vietetään kristillisissä maissa Pyhän Hengen vuodattamisen kunniaksi.

Nykyisin Virossa – Setomaan mukaan lukien – kaikki Viron oman ortodoksisen kirkon seurakunnat viettävät kaikkia jouluun liittyviä pyhiä uuden kalenterin mukaan ja pääsiäiseen liittyviä pyhät (pääsiäinen, helluntai, Suuren paaston alku jne.) sen sijaan vanhan kalenterin mukaan!

Helluntai on liikkuva juhlapyhä, 7. sunnuntai pääsäissunnuntain jälkeen eli aikavälillä 10.5.–14.6. uuden kalenterin mukaan. Se on kirkkovuoden neljänneksi tärkein juhla joulun, pääsiäisen ja juhannuksen jälkeen. Kansa on kutsunut sitä myös koivujuhlaksi.

Ennen helluntaita pestään huolellisesti lattiat, pyyhitään piha jopa polutkin. Helluntai on kesän alkujuhla ja silloin tuodaan tuoreita nuoria koivuja sekä sisälle taloon että huoneeseen. Sisälle huoneisiin on koivujen sijasta voitu tuoda myös tuomenoksia ja kukkia.


Setomaalla juhlii helluntaita koko kylä, se on kirmaspäivä. Erikoinen perinteinen tapa on ns. kergotamine. Siihen liittyvät vastaavat laulutkin.

Kergotamine on kuin penkillä ratsastamista: ratsastaja istuu hajareisin penkille, ottaa käsillään kiinni penkistä, nostaa penkin toisen pään ylös ja lyö sen vasten maata samalla loitsien ja laulaen. Sen jälkeen hän hyppää pystyyn, kääntyy ympäri ja aloittaa uudelleen. Kergotajia olivat naiset, sitten kun karja oli laskettu laitumelle.

Suvistõpühään liittyi pääsiäisen tapaan tärkeänä osana esivanhempien muiston kunnioittaminen. Hautausmaalla kunnioitettiin vainajien muistoa laulamalla itkuvirsiä ja syömällä haudoilla muistoaterioita. Sanottiin, että helluntai on elävien ja kuolleiden yhteinen juhla.

Syötiin keltaiseksi värjättyjä munia, rahkajuustoa, kinkkua, pullaa, kakkuja, piirakoita ja pannukakkuja. Keitettiin hapanta kaurakiisseliä, jota otettiin mukaan kun mentiin kylään. Ennen-ennen vanhaan asetettiin myös kynttilä kiisselin sisään ja sytytettiin palamaan.

Jos helluntaiaattona nuori tyttö kirjoitti rakkaansa nimen pihan koivupuun kuoreen, niin silloin nuorukainen rupesi rakastamaan tyttöä.

Tänä vuonna me Suomessa juhlimme helluntaita 5. kesäkuuta, samoin mm. Viron luterilaiset. Kaikki Viron ortodoksiset seurakunnat juhlivat helluntaita kuitenkin vasta 12.6.

Setomaalla helluntai on Luhanmaan kirkossa suuri juhlapäivä. Tsasounapyhä se on perinteisesti ollut myös Kuigõn, Podmotsan ja Võmmorskin tsasounissa ja kylissä.

Valokuvat: Harri A. Sundell: Helluntaipalvelus Võmmõrskin tsasounassa 12.6.2022