Värskan ja Verhuulitsan kylän rajalla seisoo Setomaan tunnetuin lautsipetäi. Mutta se ei ole suinkaan ainoa säilynyt vastaavanlainen puu Setomaalla, vaan niitä on useita ja aikaisemmin niitä oli vieläkin enemmän. Komea ja helposti löydettävä on Lindsin kylän lautsipetäi. Eli kun lähdet Lindsin kylästä esim. pylvästsasounan luota kohti Obinitsaa (eli lähintä kirkkoa ja hautausmaata), niin tie varressa mutkassa vasemmalla (muutkin laudsipuut tuntuvat oman havaintoni mukaan olevan tien vasemmalla puolella kun kuljetaan kohti kirkkoa ja kalmisto) tien varressa on vanha yksinäinen ja näyttävä mänty siellä missä Lindsin kylän on perinteisesti tiedetty päättyvän.
Entäs itse termi lautsipetäi ?
Yhdyssanan jälkiosan suomalainen tunnistaa petäjä-sanamme vastineeksi, yhdeksi kolmesta suomen kielen mäntyä merkitseväksi sanaksi. Mänty-sanamme vastine on viron kirjakielen sana mänd, mutta kaakossa käytetään siis sanaa petäi: pedäjä: pedäjät. Vaikka näkee myös kirjoitusasua pettäi, niin võro-seton kielen oikeinkirjoituksen mukainen oikea muoto on petäi (lausutaan kyllä suomalaisen mielestä pettäi).
Yhdyssanan ensimmäinen osa lautsi merkitsee kevyttä muutamasta laudasta rakennettua suorakaiteen muotoista alustaa, jonka päälle vainaja arkussa asetetaan sen jälkeen kun hänet on pesty ja puettu. Setomaalla aluksi vainaja sijoitettiin penkin päälle asetutulle lautsille niin, että pää oli ikonikaapin eli pühäsenulkin suuntaan. Jos hautajaisia ei voitu järjestää heti, niin lautsin, jonka päälle oli ensin laitettu olkia ja lakanoita ja sitten vainaja arkussa, alle laitettiin hiekkaa, kiviä jne. jotta vainaja säilyi hyvässä kunnossa hautajaisiin saakka.
Hautajaissaattueessa, joka lähti liikkeelle aikaisin aamulla, vainajaa kannettiin lautsin päällä kotikylän rajalle saakka, vrt. esim. kuuljaikugaq kanti kirst kuuljagaq lautsipedäjäniq kässi pääl surnuitku saatel kanti kirst surnuga käte peal lautsimännini. Kulkueen edessä kannettiin ristiä, joka hautajaisten yhdessä pystytettiin poisnukkuneen haudalle. Kylän rajalla pysähdyttiin, vainaja arkussaan nostettiin lautsin päältä rekeen tai rattaille, mutta kantoraamimainen lautsi nostettiin pystyyn kylänrajalla tien vierellä seisovan puun tai joskus kiven varaan vähitellen lahoamaan. Joissakin kylissä se poltettiin. Tällaista pyhänäkin pidettyä puuta on sitten puulajista riippuen kutsuttu nimellä lautsipetäi, lautsikatai tai lautsikõiv. Täältä kylän rajalta osa seurueesta (yleensä vain perhe ja lähisukulaiset) jatkoi kirkkoon ja hautausmaalle, osa palasi kotiin.
Foto: Tapio Mäkeläinen, 11.5.2024.
Vastaa