Yksi Setomaan nähtävyyksistä on Mõla, setojen vanha pakanallinen pyhä paikka, jonne valmistui ortodoksinen munkkiluostari 1400-luvulla. Se suljettiin vuonna 1764. Nykyisin samannimisen järven rannalla on kaunis kellotorni, kirkot, hautausmaat, rauniot ja pyhä lähde kirkon alla. Videon käsikirjoitus ja juonto: Mare Piho. Linkki vironkieliseen elokuvaan tekstin alareunassa!
Dokumenttielokuvasta lyhyesti:
Varsinaisesta luostarista on nähtävissä enää vain rauniot, mutta 1400-luvun lopussa rakennettu kivikirkko ja komea kellotorni ovat säilyneet. Taustalla näkyy usein kaunis Mõlanjärvi.
Kerrotaan, että luostari perustettiin jo 1400-luvulla. Puolan unkarilaissyntyisen kuninkaan István/Stefan Batoryn sotajoukot tuhosivat luostarin 1581, mutta se rakennettiin uudelleen 1600-luvulla. Lopullisesti luostari suljettiin keisarinna Katarinaa II:n mahtikäskyllä vuonna 1764.
Paikallinen mies kertoo sukulaismieheltä kuulemaansa tarinaa, jonka mukaan aikoinaan pääsi munkkien rakentamia tunneleita pitkin kulkemaan järven ali sen toiselle puolelle.
Arkkimandriitta David kertoo luostarin perustajasta, joka oli munkki Onuphrius (Onufrius), joka perinteen mukaan muutti Mõlaan 1400-luvulla asumaan. Hän on paikallinen pyhimys – useissa 1800-luvun ja 1900-luvun ikoneissa on kuvattu pyhä Onufrius.
Mare kertoo, että luostari oli pieni, syrjässä, köyhä ja huonosti tunnettu. Siellä oli aluksi vain 2–3 munkkia, myöhemminkin vain 10–15.
Säilynyt on kaunis kellotorni ja 5-kupolinen Kristuksen syntymän kirkko. Kirkko on vuosisatoja ollut tärkeä alueen setoille, myös heidän tuomisessaan ortodoksisen kirkon helmoihin. Ennen II maailmansotaa jumalanpalveluksia pidettiin Mõlan kirkossa sekä venäjäksi että viroksi, mutta nykyisin vain venäjäksi. Jumalanpalvelukset pidetään pienemmässä 1902 rakennetussa Mõlan pyhän Onuphriuksen apukirkossa, vain joulujumalanpalvelus pidetään vanhassa kirkossa, joka on rakennettu suoraan ikivanhan pyhän lähteen päälle.
Arkkimandriitta David kertoo munkkien työstä ja siitä kuinka ihmisten/maallikkojen on vaikea ymmärtää, että Jumala valitsee, kutsuu ihmiset munkeiksi ja nunniksi.
Mare kertoo:
Mõlan kirkko ja hautausmaa olivat ja ovat yhä erityisesti Setomaan itäosien setoille tärkeitä paikkoja ja siksi yhä vuosittain kymmeniä ja kymmeniä setoja matkustaa Virosta heinäkuun puolivälissä Mõlaan Mõlanpäivänä (ensimmäinen perjantai Pietarin päivän jälkeen, vanhan kalenterin mukaan) osallistumaan juhlalliseen jumalanpalvelukseen ja ristisaattoon, jonka aikana kannetaan Mõlan pyhän Onuphriuksen ikonia ja ruokaillaan (rukoiltiin) myös viroksi. Kirkollisten menojen jälkeen käyvät monet – elokuvassa myös Mare – pesemässä silmänsä kirkon alla olevassa Silmäläte-lähteessä. Lähdettä ja myös kirkon vieritse virtaavaa putoa pidetään pyhänä ja Mare arvelee, että aikoinaan oli pyhä myös Mõlajärvi. Myöhemmin nautitaan sukuhaudoilla suvun vainajien muistoaterioita.
Mõlan päivän juhlat ovat koonneet satoja, jopa tuhansia ihmisä kesällä Mõlaan, mutta vuosi vuodelta on paikallisia ihmisiä aina vain vähemmän ja vähemmän.
Seto Viktor Pähnapuu läheisestä Koselkan kylästä kertoo tarinaa, jonka mukaan silloin, kun luostarin oli valloitettu ajettiin hevoset luostarin toiseen kierrokseen ”talliin”. Hevosten lanta ryvetti luostarin eikä sitä siksi haluttu myöhemmin kunnostaa enää uudelleen.
Mõlan kylä on noin yhden kilometrin päässä entisestä luostarista laakson rinteellä. Se on yli 1000 vuotta vanha kylä, joka oli viikinkien idäntien varrella. Aikoinaan se oli setojen kylä, mutta se venäläistyi jo varhain. Silti yhä vieläkin vanhoista kansallispuvuista näkyy, että mõlalaiset ovat toisenlaisia kuin muiden naapurikylien venäläiset. Talojen ympärillä olevat vahvat ympärysmuurit kivestä tai puusta tekevät asumuksista kuin pieniä linnoituksia.
Viime vuosikymmeninä Mõlaan on kesäisin matkustanut paljon taiteilijoita Moskovasta ja Pietarista.
Foto: Mõlan kirkko/kirkot. Seto Instituut.
Elokuvaa avasi katsojille Tapio Mäkeläinen
arhiiv.err.ee/video/vaata/mola-klooster-setumaal
Vastaa