Kategoria: Blogit
-

Talsipühiq 2
Tänään on 7.1. eli Talsipühiq Tuttu laskutapa, kun verrataan uuden kalenterin ja vanhan kalenterin päivämääriä on lisätä 13 päivää eli 25.12. + 13 = 7.1. Eli toisin sanoen tänään on vanhan kalenterin mukaan joulupäivä. Vaikka Setomaalla joulua ja lähes kaikkia muita kirkkopyhiä nykyään vietetään uuden kalenterin mukaan – vain pääsiäinen ja siihen liittyvät pyhät tekevät…
-

Ulaskovan tsasounan kunnostus valmistui
20. joulukuuta pyhitettiin virallisesti käyttöön täysin kunnostettu Ulaskovan kylän tsasouna. Melko yksinkertainen suorakaiteen muotoinen rakennus edustaa Setomaalle tyypillisintä tsasounatyyppiä. Ulaskova tsässon on ilmeisesti rakennettu 1920-luvulla vanhan tsasounan paikalle, toisaalta on arveltu myös, että rakennus olisi jo 1800-luvun lopusta. Toivottavasti ikään saatiin täsmennystä korjaustöiden yhteydessä. Tsasounan ”kirkkopyhä” on midrosk eli Pyhän suurmartyyri Demetrios Tessalonikalaisen muistopäivä 26.10.…
-

Värskassa avattiin ensimmäinen setonkielinen päiväkotiryhmä
15. marraskuuta avattiin Värskassa virallisesti ja juhlallisesti ensimmäinen setonkielinen päiväkotiryhmä. Aloite ryhmän perustamiseen tuli pikkulasten vanhemmilta ja kun myös kunta ja viranomaiset suhtautuivat ideaan myönteisesti, siis syksyllä voitiin Värskassa perustaa 13 lapselle oma setonkielinen päiväkotiryhmä. Maanantaina 15. marraskuuta aloitettiin toiminta virallisesti ja hyvin juhlallisesti, sillä lasten, vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan lisäksi oli paikalla myös median…
-

Piiriveere sipuli- ja kalapäivä Viron ulkomuseossa
Lokakuun 2. vietetään perinteisen markkinatapahtuman yhteydessä myös Seto mihkllipäeva (Mikkelinpäivää), jota aikaisemmin on vietetty kahdesti: lokakuun 12. lokakuuta oli maamihklipäev ja 14.10. venäläinen mihklipäev. Samoin kuin Suomessakin oli tapana, niin Mikkelinpäivää vietettiin satokauden lopussa ja siihen liittyi monia tapoja sekä uskomuksia. Setot varmistivat karjan hyvinvoinnin ja seuraavan vuoden sadon myös pitämällä jumalanpalveluksia. Ja kuten Viron…
-

Terveellinen aamiaisruoka
Ne, jotka ovat kesällä liikkuneet Viron maaseudun eteläosissa, ovat nähneet vaaleanpunaisen sävyisenä kukkivia peltoja. Tattari kukkii heinäkuusta alkaen kuukaudesta puoleentoista. Se on hyvä hunajakasvi. Yhden hehtaarin alalta mehiläiset keräävät noin 70–90 kiloa hunajaa. Tattarihunaja on ruskehtava ja sen kerrotaan sisältävän vaaleaan hunajaan verrattuna enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita. Pelloille viedään kukkimisaikoihin mehiläispesiä, noin kolme hehtaarille. Tattarihunaja…
-

KESÄTEATTERIESITYS: PETSERIMAA IGATSUS
Taarka pärimusteater tuo tänä kesänä yleisön eteen kirjailija-toimittaja Ilmar Vananurmen tekstiin perustavan, Urmas Lennukin dramatisoiman ja Helena Kesosen ohjaaman näytelmän Petserimaa igatsus eli ”Petserinmaan ikävä”. Lavalla näyttelijät Siim Angerpikk, Jekaterina Moskalenko, Lauli Otsar ja Agur Seim. Muut tekijät Triinu Pungits, Mari Kalkun ja Enor Niinemägi. Näytelmää esitetään näytelmän teeman mukaisesti melkein Viron ja Venäjän rajalla…
-

Päiv
On aika ottaa esittelyyn muutama ihan keskeisimmän sanaston sana. ELI: Päiv: päävä: päivä 1. ”päivä”; 2. ”aurinko” Üü: üü: üüd ”yö” Hummok: hummogu; hummogut/hummokut ”aamu, huomen” Õtak/Õdak: õdagu; õdakut 1. ”ilta, ehtoo”; 2. ”länsi” Kuva: Harri A. Sundell: Kesäpäivä
-

Setomaan kuningaskunnan päivä lähestyy
Kutsu on jo tullut! Olethan valmis?!
-

Piitrepäiv 12.7.
Suomessa: Pietari, Pekka; Pietarin/Pekan päivä; Apostolien Pietarin ja Paavalin yhteinen juhla (29.6.) Virossa: Peetripäev; Suvine peetripäev; Pühade apostlite Peetruse ja Pauluse mälestus, Apostlite Peetruse ja Pauluse sündimine (29.6.) Aikaisemmin Piitrepäivän kirmas oli Kitsõn kylässä, mutta nykyisin sitä juhlitaan naapurikylässä Uusvadassa. Uusvadan tsasounapyhä on kylläkin nahtsipäiv. Entisinä aikoina oli Kesäinen Pietarin päivä juhlapäivä Etelä-, Itä- ja…
-

Undsõh
[Üts’ syna] Tällä kertaa sana valikoitui ystäväni, valokuvaajan ja Setomaan asukkaan Harrin hienojen valokuvien perusteella. Kun Harri julkaisi naamakirjassaan eilen hienoja kuvia sumuisista Setomaan maisemista, aloin heti miettiä, että mikähän se sumua tarkoittava sana setoksi olikaan. Kirjaviroksi sumua tarkoittava sana on udu ja kyllähän suomeksikin puhutaan utuisesta säästä. Jotain samantapaista, muttei ihan? Ja vielä jotain…