Suomenruotsalainen kirjailija Tito Colliander syntyi Pietarissa 1904. Venäjän 1900-luvun alun temmellyksissä perhe jakautui: isä, joka opetti kadettikoulussa, joutui eroamaan samana vuonna kuin Tito syntyi. Äiti muutti lasten kanssa kymmeneksi vuodeksi Suomeen. Venäjän vallankumouksen jälkeen Tito Colliander jäi Suomeen, opiskeli Ateneumissa ja työskenteli piirustuksenopettajana. Vuosina 1936–1939 Tito, hänen kuvataitelijavaimonsa Ina ja ja pieni Maria-tyttärensä (muuten tunnetun TV-hahmon Baba Lybeckin äiti) asuivat silloin Viroon kuuluneessa Petserin kaupungin vieressä sijainneesessa pikkukylässä.
Petserissä Tito Colliander koki uskonnollisen herätyksen ja kääntyi ortodoksiksi. Myöhemmin Suomessa Tito kävi ortodoksisen pappisseminaarin 1949–1953 ja toimi kirjailijan uransa ohella myös ikonimaalarina.
Petserissä Colliander kirkoitti varsinaisen läpimurtoteoksensa Korståget (1937), joka ilmestyi Kyllikki Härkäpään suomentamana nimellä Ristosaatto vasta 1978. Seitsenosaisen omaelämänkerallisen teossarjan kuudes nide Nära (Härkäpään suomentamana Lähellä) ilmestyi sekä ruotsiksi että suomeksi vuonna 1971.
Tito Colliander kuoli Helsingissä 1989.
Ohessa muutamia suomennoksista poimimiani Petseriin ja Petserimaahan liittyviä pätkiä Tito Collianderin em. kahdesta teoksesta.
Tito Colliander: Ristisaatto (1978, Korståget 1937):
”Edessä vierivät peltoaukeat alaspäin kohti avaraa laaksoa, ja laakson poikki kulki tien valkea nauha. Pohjalla se ylitti vihreyden sylissä polveilevan joen, sillan kahta puolen olivat rivissä kylän harmaat talot. Kylä oli pieni, kukkivat omenapuut kietoivat sen valkoisiin ja punertaviin harsoihinsa, syreenit kylvivät smaragdinvihreitten, sammaleisten kattojen lomaan tummanvioletteja läikkiä. Rehevän vaahteran katveessa kyyhötti harmaana ja huomaamattomana kylän pieni tsasouna: lato, jossa olin ulkoneva kuisti ja risti katolla.”
Tito Colliander: Lähellä (1971, Nära 1971):
”Ristisaattoja on erilaisia. Lyhemmät, kuten Johannes Kastajan päivän saatto, kiersivät vain kerran tai kolmasti luostarinmuurien ympäri, mäkeä ylös ja toista alas, melkein kaikki kirkkoliput ja ikonit mukana, taukoamattoman kellonsoiton ja laulun kaikuessa. Kulku väljässä luonnossa luostarinmuurien ympäri oli kuin avartunut ja ilontäyteinen rukoustoimitus: rukous rikkoi kirkkohuoneen rajat ja levittäytyi kaikkialle, yli kenttien ja vainioiden, yli teiden ja puutarhojen ja viljapeltojen, yli kukkien ja hyönteisten surinan – se laajeni rajattomiin: rukouksen todellinen luonne.
Toiset ristisaatot lähtivät luostarista monisatavuotisen perinteen mukaisesti tiettyinä juhlapäivinä. Niiden matka ulottui laajana kierroksena kauas ympäröivälle maaseudulle, sen kirkolta toiselle.
Suurin ja varhaisimmalta ajalta periytyvä saatto, joka yli kolmesataa vuotta oli aloitettu helatorstaita seuraavana päivänä ja joka ennen [- – -] oli ulottanut kulkunsa Pihkovaan asti.”
Tito Colliander: Lähellä (1971, Nära 1971):
”Luostarin jyhkeässä puolustusmuurissa oli kaksi porttia, alempi ja ylempi. Ylemmän portin takaa erkani oikealle leveä tie kohti myöhemmin rakennettua, klassisten valkeiden pylväiden koristamaa suurta Mikaelinkirkkoa, vasemmalle menevä tie kulki ensin vielä toisesta porttiholvista pyhän Nikolaoksen kirkon alitse. Siitä se vietti jyrkästi alaspäin notkoon, jossa oli varsinainen luostaripiha kaikkine kirkkoineen ja talousrakennuksineen. Ja ennen matalaan holviin astumistaan näki senkin tien, jota sanottiin veriseksi – tien jota pitkin tsaari Iivana kulki kantaessaan igumeeni Kornilin veristä ruumista alas Uspenien kirkkoon. Tuore veri tahri tsaarin vaatteet, ja tiellekin valui sitä. Niin kerrottiin, niin kerrotaan yhä.”
Tito Colliander: Lähellä (1971, Nära 1971):
”Nyt alkavat luostarinkirkkojen kellot soida taas. Se sama sokea munkki seisoo vaaleanpunertaviksi, vaaleansinertäviksi ja vihertäviksi rapattujen muurien alla ja nykii eri kellojen vetonuorista. Nyt läppäilee helein kello nopeassa tahdissa, nyt yhtyy mukaan kumeaääninen … että, että voikin olla. Ja että kaikki on niin huimaavaa, niin käsittämätöntä. Onnekkain kaikkien mahdollisten onnien joukossa. Että elää.”
Foto: Tapio Mäkeläinen
Vastaa