
[Üts’ syna]
Näin uuden vuoden aluksi voi ottaa riskejä, mutta toivottavasti tämän viikon sanani (itse asiassa kaksi eri sanaa) mene täysin pieleen, sillä kyse on asioista, joita en todellakaan tunne tarpeeksi. Mutta kyse on setokulttuurin niin keskeisestä osasta, ettei sitä voi jättää käsittelemättä. Eli kyseessä ovat naisten käsityöt.
Wikipedian artikkelin ensimmäinen lause: ”Rauman pitsi tai raumanpitsi on Raumalla perinteisesti nyplättävä pitsityyppi.” Raumalla olen käynyt ja raumanpitsiä olen nähnyt, olenpa vierestä katsonut sen valmistamistakin. Mutta kun ensimmäistä kertaa joskus 1980-luvun puolivälissä näin setojen pitsejä, niin olin kyllä hyvin hämmästynyt: onko tämä pitsiä laisinkaan?!
Seto pits´ on virkattua.
Seto pits´ on värillistä, käytetään hyvin vahvoja, voimakkaita värejä, tärkeimmät värit ovat punainen ja valkoinen, mutta sininen, musta, vihreä jne. ovat myös usein käytössä.
Seto pits´ tehdään hienosta villalangasta.
Seto pits´ on kaksipuolista eli lopputuloksen pitää olla sellainen, että sitä voi ihailla samalla tavalla kummaltakin puolelta.
Seto pits´ on ainutlaatuista, samanlaista, samalla tavalla tehtyä pitsiä ei ole missään muualla Euroopassa – näin ainakin setot itse väittävät eikä minulla ole tarvetta osoittaa, että he ovat väärässä.
Perinteisen käsityön arvostus on Setomaallakin kovassa nousussa ja suuri ansio siitä kuuluu Seto Käsitüü Kogolle. Järjestetään näyttelyitä, kursseja, työpajoja, kilpailuita jne.
Foto: Tämänkertaiset kuvat värillisestä setopitsistä ovat Seto Käsitüü Kogon järjestemästä vuoden 2020 pitsikilpailusta. Facebookin kautta on suuri yleisö voinut valita mielestään parhaat, hienoimmat pitsit. Eivätkä äänestäjät siis tienneet, ketkä olivat tekijöitä. Eli minäkään en tiedä, kuka on tekijä, kuka on kuvien ottaja ja kuka voitti – mutta upeita pitsit ovat, se on varmaa!