Noin puolitoista vuotta sitten kirjoitin näin: ”Setomaalle on saapunut kevät eli kevväi. (Taipuu muuten näin: nom. kevväi, gen. keväjä, part. keväjät.)”
No nyt on Setomaalle ja tänne Tallinnaankin saapunut syys eli syksy. Setoksi: süküs (gen. sügüse, part. süküst).
Voisin taas jatkaa samaan tapaan kuin toukokuussa 2021: ”Setomaan vuodenaikojen nimet ovat ongelmitta ymmärrettäviä suomalaisellekin, onhan kyse hyvin vanhasta perussanastosta.”
MUTTA: Toisin kun kevät, on syksy todistettavasti vanha suomalais-ugrilainen sana, jolle löytyy vastineet kaikista sukukielistä aina unkariin saakka: ősz.
Minä pidän kaikesta huolimatta syksystä ja aivan erityisesti pidän syksyn väriloistosta, jota Harrin keltainen koivukin Setomaalta hyvin kuvaa. Lapsuuskodissani Urjalan Jokikulmalla oma huoneeni oli omakotitalomme ullakkokerroksessa ja ikkunastani näkyi pelkästään pihamaamme koivuja: niiden latvoja ja runkoja. Ja syksyllä siis paljon keltaisia koivunlehtiä…
Foto: Harri A. Sundell
