Tekijä: Mikko Savikko
-
Setomaan ruokia ja juomia: Blinit (1)
Kuten muidenkin suurelle alueelle levinneille resepteille on käynyt, on bliniresepteistäkin olemassa monta versiota. Usein se oma on se ”oikea”. Yhteistä taikinoissa on yleensä tattari ja hiiva. Muista asioista onkin sitten mukava kiistellä, mikä on parempi ja kuinka blinit pitää tehdä ja onko nimi edes oikea. Suomessa ja Ruotsissakin blinit ovat olleet ravintoloissa alkuvuoden ruokaa. Silloin…
-
Moderni cross kitchen – suomalais-setolainen yhdistelykeittiö
Itseään arvostava ruokablogija kirjoittaa fuusio- ja cross kitchen -keittiöistä, aivan kuin ne olisivat ulkomailta tuotuja ylihienoja ja ihmeellisiä asioita. Kyse ei ole kuitenkaan muusta kuin yhdistelystä tai lainoista muista kulttuureista. On vain harvoja päivittäisiä ruokia, jotka olisivat ehdottomasti vain esim. suomalaista perinneruokaa. Lokakuun alussa järjestettiin Viron ulkomuseossa Piiriveere sibula ja kala päev, Siellä oli myynnissä…
-
Terveellinen tattari
Suomalaisille vähän tunnettu tattari ei ole varsinaisesti viljakasvi, mutta sitä voi käyttää monipuolisesti korvaamaan esimerkiksi tuntemiamme ohraa, riisiä ja vehnää. Tattari on etäistä sukua muun muassa raparperille. Tattaria myydään jauhona ja siitä tehdään blinejä eli hiivalla kohotetusta taikinasta paistettuja ohukaisia. Lisäksi kaupoissa on tattarisuurimoita ja -hiutaleita. Suurimot eli viroksi yksinkertaisesti tatar on useimmiten kuumakäsiteltyä säilivyyden…
-
Sibula-kikkaseene piirak – Kantarellipiirakka
Tänä vuonna sieniä on metsissä tavallista enemmän, joillakin lähes ikkunan takana. Setomaalta kerätään muulloinkin runsaasti sieniä ja Tallinnan toreilla on usein niitä tarjolla. Kantarellista tehdään usein keittoa, jota kutsutaan myös nimellä kikkaseene roog. Siihen tulee sienien lisäksi sipulia, perunoita ja lopuksi lisätään hapankermaa. Jotkut käyttävät keittoon myös sulatejuustoa, esimerkiksi Merevaik kukeseenega, jossa on kantarellipaloja. Löysin…
-
Suulliim – kesäinen kylmä keitto
Settokeittiön kesäruoka on suulliim, jonka suomeksi on suola-liemi tai suolainen liemi. Kuten kansanomaisissa keitoissa on tapana, niin jokaisella perheellä on oma resepti. Yhteistä on tuoreet vihannekset ja juurekset. Pääosaa esittää suulliimissä tuore keräkaali. Muissa osissa ovat tuore- ja suolakurkku, tavallinen ja ruohosipuli, tomaatti, porkkana. Liemenä käytetään maitoa ja hapankermaa. Kaikki edellä mainitut raaka-aineet leikataan raastemaisiksi,…