Miiksõn/Miiksen ortodoksinen kirkko
kirkko on avoinna vain erikseen sopimalla
jumalanpalveluksia kerran kuukaudessa
Miiksen eli Miiksõn ortodoksinen Kastaja Johanneksen kirkko on rakennettu kyläläisten toimesta 1952–1953 paikalle, jossa oli aikaisemmin 1–2 tsasounaa. Kuten Obinitsan kirkkokin, on myös Miiksõn kirkko rakennettu Stalinin aikana salaa öisin seurakunnan jäsenten oma-aloitteisena toimena. Arkkitehtuuriltaan pelkistetty puinen kirkko oli aluksi varsin vaatimaton. Virallisesti se siunattiin käyttöön 1956.
Vuonna 2022 entisen Võrumaan maaherran, Miiksõn kirkon lähellä syntyneen Ülo Tulikin (1957–2022) lapset päättivät kunnioittaa edesmenneen isänsä muistoa kunnostamalla kirkon ulko-oven. Pöytätennisturnauksella kerättiin tarvittavat rahat, mutta pian selvisi, että kunnostusta tarvitsisi koko kirkko. Suurella rahankeräyksellä saatiin kokoon 250 000€ ja kun Vanaajamaja-yhdistys, kyläläiset ja muut vapaaehtoiset tekivät jopa tuhansia tunteja talkootyötä, niin kolmessa vuodessa kirkko sai sekä ulkoa että sisältä täysin uuden ilmeen. Kirkko sai uuden katon, kupolin, tornin, ulko-oven ja portaat. Myös ulkoseinät ja sisätilat kunnostettiin. Kunnostus saatiin päätökseen heinäkuussa 2025.
Kunnostuksen suunnitteli arkkitehti Karmo Tõra. Koska rakennus ei ollut suojeltu, päästiin tekemään kirkosta arkkitehdin sanojen mukaan setojen kirkko. Värit ovat setoille tyypilliset punainen, sininen ja lampaanvillan valkoinen. Kirkon ulkoseiniä koristaa setojen pitseistä tutut kuviot, ikkunoiden ala- ja yläpuolella on setojen vöistä saadut koristekuviot.
Miiksõn kirkkojuhla on vanhan kalenterin mukainen juhannus (7. heinäkuuta). Miiksõssa on aikoinaan ollut samaan aikaan jopa kolme tsasounaa, joista ainakin yksi oli ns. Jaanikiven luona. Osa tsasounoista oli pystyssä vielä 1930-luvulla.
Miiksõ Jaanikivi ja Silmaallikas
Miiksen kirkosta mäkeä hieman alaspäin, tien toisella puolella, pienen Miiksõn puron rannalla sijaitsee (Miiksõ) Jaanikivi. Se lienee alun perin pakanallinen uhrikivi, mutta jossakin vaiheessa, kun alueen setot olivat kääntyneet ristinuskoon, syntyi tarina, joka liittää kiven Johannes Kastajaan. Tarinassa kerrotaan, että ennen muinoin kun Jaan (eli Johannes Kastaja) kulki pitkin Setomaata, niin hän istahti kyseille kivelle lepäämään. Kristitytkin alkoivat sen jälkeen pitää kiveä pyhänä.
Paikallinen kartanonherra ei kuitenkaan pitänyt kiveä pyhänä, vaan se murskattiin ja kivenkappaleet muurattiin seinään, kun kartanoon rakennettiin uutta navettaan. Pian kartanossa alkoi tapahtua erilaisia onnettomuuksia: kotieläimet kuolivat tai sairastuivat. Lopulta seinä purettiin ja kivenkappaleet tuotiin takaisin niiden alkuperäiselle paikalle.
Jaanikivi ja Miiksõpuro ovat edelleenkin paikallisille pyhiä. Kiveä vasten hangataan särkevää selkää. Kipeä jalka tai heikot silmät pestään kiven vieressä purossa vedellä ja kivelle jätetään pieni uhrilahja, nykyisin lähinnä rahaa, aikaisemmin yleensä maataloustuotteita, minkä jälkeen noustaan mäen päälle kirkkoon jumalanpalvelukseen. Kansa kutsuu Miiksõpuroa myös nimellä Silmaallikas (”Silmälähde”).
Mielenkiintoisinta on vierailla täällä setojen juhannuksena (7.7.), jolloin paikalliset setot ja heidän sukulaisensa käyvät kirkossa ja sen jälkeen syövät hautausmaalla suvun vainajien haudoilla muistoaterioita, käydään tietysti sitä ennen Jaanikiven luona.
Kuva: Mirjam Mõttus/ERR
Vastaa