Virossa kuulee usein ilmauksia võro kiil, seto kiil, kihnu kiel, hiiu keel, sõrve keel, kodavere keel jne., mutteivat kaikki puhujat suinkaan halua väittää, että esimerkiksi hiidenmaalaisilla tai kihnulaisilla olisi oma itsenäinen kielensä, vaan omaleimainen ja elävä viron kielen paikallinen versio, murre. Kaakkois-Virossa on tilanne kuitenkin toinen.
Kielentukijat ovat nykyisin varsin yksimielisiä siitä, että kun yhtenäinen alku-itämerensuomalainen kielimuoto alkoi hajota, niin ensimmäisinä omaksi porukakseen jäivät nykyisten kaakkois- tai etelävirolaisten esivanhemmat. Etelävirolaisia kielimuodoissa on useita sekä äänteellisiä että kieliopillisia piirteitä, jotka erottavat ne kaikista muista itämerensuomalaisista kielistä. (Niistä tulee puhetta Tapio opettaa seton kieltä -oppitunneilla.)
Jatkossa vain kävi niin, että kun ”etelävirolaiset” elivät vuosisatojen ajan ”pohjoisvirolaisten” naapuruudessa, niin alkoivat kielten erot tasoittua ja varsinkin sillä tavalla että yhä enemmän pohjoisvirolaisuuksia levisi eteläisiin murteisiin. Hyvä todiste tästä on se, että vielä niinkin myöhään kuin 1600–1700-luvun vaihteessa oli tarpeen kääntää Uusi Testamentti sekä pohjoisviroksi eli Tallinnan kirjakielelle (Uus Testament 1715) että eteläviroksi eli Tarton kirjakielelle (Vastne Testament 1686). Kaupungistuminen ja varsinkin Tarton kasvu kaikkien virolaisten yliopisto- ja kulttuurikeskukseksi johtivat siihen, että käytännössä 1800-luvun kuluessa Tarton kielikieli jäi pois käytöstä kirkollisenakin kielenä. Mutta vaikka Tartossa puheenparsi kirjakielestyi, yleiskielestyi, niin kaakkoisimmassa kolkassa maata oma kielimuoto pysyi yhä pitkään kunniassa. Monille heistä vielä vuonna 2020! Virolaisilta kysyttiin vasta vuoden 2011 väestönlaskennassa ensimmäistä kertaa osaavatko he jotakin paikallista kielimuotoa. Tulos yllätti monet: yli 74 000 kertoi osaavansa võron kieltä ja yli 12 500 henkeä osaavansa seton kieltä. Lähes 90 000 ihmistä puhuu siis võron-seton kieltä ja etelävirolaisten kielimuotojen puhujia on yhteensä 1/10 kaikista Viron asukkaista.
Võron-seton kieli
Suomessa me tiedämme, että Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Pohjamaalla puhutaan, mutta savolaiset ja karjalaiset haastavat. Ja vanhat stadilaiset bamlaa ja skrivaa slangii. Pohjois- ja länsivirolaiset käyttävät puhumisesta verbiä rääkida, mutta etälävirolaisten verbi oman kielimuodon puhumisesta on kõnelda/kõnõlda. Kansa itse tietää?
Kieli voidaan todellisuudessa määritellä useallakin eri tavalla. Ehkä tunnetuin keino on ymmärrettävyys eli jos ymmärrät toisen puhetta, niin puhutte samaa kieltä, jollet, niin puhutte eri kieliä. Mutta toisaalta kyse on myös politiikasta, historiasta ja/tai perinteistä. Lähes jokainen meistä tietää, että ympäri maailmaa puhuttu englanti – tai espanja – poikkeaa maailma eri maissa ja osissa todella merkittävästi toisaalla maailmassa puhutusta samasta kielestä. Se että sekä Milanossa että Sisiliassa puhutaan italiaa tai saksaksi kutsutaan sekä sitä kieltä, mitä puhutaan Sveitsin kantoneissa että sitä, mitä vanhukset puhuvat Itämeren rannikon pienissä kylissä Lyypekin ja Hampurin seudulla – näissä tapauksissa ei ole kyse enää täysin lingvistisistä kriteereistä vaan historiasta ja perinteistä. Ruotsalainen, norjalainen ja tanskalainen ymmärtävät toisiaan, pienellä harjaantumisella erinomaisesti sekä kirjoitettuna että puhuttuna, mutta silti jokainen meistä puhuu ruotsin ja tanskan kielestä, osa tietää senkin, että Norjassa on virallisesti kaksi norjan kielimuotoa bokmål ja nynorsk. Se että romania ja moldova ovat eri kieliä, on jo puhtaasti politiikkaa. 2000-luvun alkuun saakka kaikki Jugoslaviassa käyttivät termiä serbokroaatin kieli ja puhuivatkin sitä, mutta jo kaksikymmentä viime vuotta on Bosnia-Hertsegovinassa, Kroatiassa, Montenegrossa ja Serbiassa hajotettu tuota kieltä neljäksi eri kieleksi. Politiikkaa!
Rakenteeltaan võron-seton kieli on ollut suhteellisen yhtenäinen. Kaikki sen eri muodot (Mõnisten seudun ”mehkakieli”, itäseton murre monine venäläisine lainasanoineen, Karulan seudun Tarton ja Mulgin murteiden kaltainen kielimuoto, Räpinan seudun murre itävirolaisine vaikutteineen ym.) muistuttavat enemmän toisiaan kuin ympäristössä puhuttavia viron murteita. Myös ”roomalaisen” võron kielen ja ”bysanttilaisen” seton kielen erottaminen on pikemminkin kulttuuri- kuin puhtaasti lingvistinen kysymys. Todellisuudessa esimerkiksi võron kielen itämurteen ja seton kielen länsimurteen ainoat merkittävät erot ulkopuolinen löytää vain uskontoon ja perinnekulttuurin liittyvästä sanastosta.
Eli kuten joku viisas kaakkoisvirolainen on aikoinaan todennut:
Olõ-i miiq– võrokõsõq ni setokõsõq – määntsegi syrbiq ni hyrvadiq, kink kiil’ um üts, a rahvaq usu perrä väega eräle. Miiq olõ ütesugumadsõq lõunahummogueestläseq.