Seto kostipäiv

Lauantaina 15.8. (ja myös sunnuntaina 16.8.) vietetään Setomaalla kostipäivää eli odotetaan vieraita nauttimaan Setomaan herkkuja ja muitakin setokulttuurin helmiä, ravintolat, kahvilat ja yhden päivän pop-up-ravintolat/kahvilat odottavat silloin vieraita. Tervemenoa herkuttelemaan!

visitsetomaa.ee/et/seto-kostipaiv

Foto: Harri A. Sundell

Avattiin Värskan promenaadi

Yhdessä kunnostetun ja uudistetun Värskan järvisataman kanssa avattiin 17. heinäkuuta myös promenaadi Värskanlahden rannalla.

189 834 euroa maksanut promenaadi palvelee jatkossa sekä paikallisia että Värskan kunnan toivomia kasvavia matkailijajoukkoja.

Paitsi että Värskan promenaadi kulkee pitkin kauniita Värskanlahden rantoja, niin sitä pitkin pääsee myöskin upouuteen Värskan järvisatamaan ja myöskin Värskan kuuluisalle lähteelle.

Kuvassa Värskan Pyhän Yrjön kirkon pappi Andreas Põld apulaisineen siunaa pyhällä vedellä sekä sataman että promenaadin.

Foto: Indrek Sarapuu

Värskan satama avattiin 30 vuoden tauon jälkeen

17. heinäkuuta avattiin juhlallisesti täysin uudistettu ja modernisoitu Värskan satama. Lähes 700 000 euroa maksanut järvisatama oli värskalaisten pitkäaikainen unelma, sillä Värska on ollut tärkeä satamapaikka jo vuosisatojen ajan, mutta viimeisen 30 aikana ei Värskassa ollut kunnon satamaa ja laituria alusten rantautumiseen.

Jatkossa Värskan satamaa käyttää ainakin säännöllisesti Seto Linen matkustaja-alus Maar´a, mutta sitä voivat käyttää kaikki Peipsijärvellä seilaavat alukset, sillä Värskan satama on Viron eteläisin satama. Toistaiseksi Värskan satamasta pääsee huviristeilyille Värskanlahdelle, Lämmijärvelle sekä Lüübnitsan kylään.

Kaunissa säässä järjestetty avajaisjuhla päättyi runsaan yleisön iloksi Lauri Saatpalun ja Peeter Rebasen konserttiin uudella satamalaiturilla.

Foto: Indrek Sarapuu

Värskassa avattiin Viron Vapaussodan muistomerkki

20. heinäkuuta klo 14.00 avattiin Petserin Viron Vapaussodan muistomerkki Värskassa.

Paikalla tilaisuudessa oli runsaasti yleisöä ja arvovieraita, mm. presidentti Kersti Kaljulaid, pääministeri Jüri Ratas, Viron puolustusvoimien komentaja Martin Herem ja Riigikogun Setomaan tukiryhmön puheenjohtaja Priit Sibul.

Vuonna 1938 järjestettiin suunnittelukilpailu Viron Vapaussodan Petserin muistomerkkiä varten ja kilpailun voitti kuvanveistäjä Roman Haavamäen ehdotus. Roman Haavamäen suunnittelema muistomerkki Petserin keskustassa Vapaudenaukiolla oli tarkoitus avata kesällä 1940, mutta jo alkanut ensimmäinen neuvostomiehitys esti hankkeen. Toisen kerran oli tarkoitus järjestää avajaiset 1944, mutta silloin sota sotki suunnitelmat. Tunnetun setoaktivistin Aare Hõrnin ansiosta asia nostettiin vuosikymmeniä myöhemmin uudelleen esille, ja täsmälleen 80 vuotta alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin avattiin nykyisen Setomaan kunnan keskustaajamassa Värskassa Roman Haavamäen suunnitelman mukaan tehty (Petserin) Viron Vapaussodan muistomerkki.

Muistomerkin ja sen pystytyksen maksoivat pääosin Viron valtio ja Setomaan kunta, merkittävä osa lähes 300 000 euron kokonaissummasta saatiin myös lähes 300 lahjoittajan panoksena. Lahjoittajien joukossa oli myös suomalaisia Setomaan ystäviä.

Lähes 350 soturia kuoli Vapaussodan taisteluissa Petserin rintamalla, heidän joukossaan myös useita suomalaisia Pohjan Poika.

Viroksi tapahtumasta Setomaan Postimees -lehdessä: setomaa.postimees.ee/7020365/president-ja-peaminister-avavad-esmaspaeval-setomaal-petserimaa-vabadussoja-monumendi

Foto: Indrek Sarapuu

Lampaanvillasta pakkausmateriaalia – Setomaalle rekisteröity startup-yritys kilpailun voittajaksi

Euroopan suurimman säästävän teknologian kilpailun PowerUp voitti virolainen startup-yritys Woola. Se sai pääpalkinnon 50 000 euroa ja vuoden startup-yrityksen tittelin. Kilpailuun osallistujia oli yli 360 Keski- ja Itä-Euroopan maista. Yritys on perustettu tämän vuoden maaliskuussa ja se päätettiin silloin rekisteröidä yhden hallituksen jäsenen, Anna-Liisa Palatun kotikuntaan eli entiseen Värskaan ja nykyiseen Setomaan kuntaan. Palatun mukaan ”se tuntui yksinkertaisesti loogiselta, että näin tuetaan verotuloilla Värskan yhteisöä.” Hän totesi, että on ”paberite järgi seto”. Lampaanvillasta valmistettavien pakkausten valmistusta varten käynnistetään tehdas syksyllä Pohjois-Viron alueella.

Woolan tuote on ympäristöystävällinen, joka valmistetaan lampaanvillasta ja korvaa kuplamuovin pakkausmateriaalina. Lampaanvillasta noin 90 % ei kelpaa langan tuottamiseksi ja pelkästään Virossa jätteeksi joutuu vuosittain 153 tonnia lampaanvillaa, joka saadaan nyt käyttöön. Koska villa sietää kosteutta ja eri lämpötiloja, se on ideaalinen pakkausmateriaali.
LõunaLeht otsikoi Woolasta kertovan uutisen: Nokkela seto pelastaa maailman ympäristölle vaarallisesta kuplamuovista. www.lounaleht.ee/index.php?page=1&id=28908
Woolaan voi tutustua viroksi ja englanniksi heidän kotisivullaan: et.woola.xyz

Uutisen välitti Mikko Savikko

Viron Vapaussodan muistomerkki Värskaan

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Setomaalla avataan Viron Vapaussodan muistomerkki, tosin 80 vuotta myöhässä

Petserin kaupunkiin haluttiin pystyttää Viron Vapaussodan muistomerkki jo 1931, mutta silloin hankkeesta ei tullut mitään. Vuonna 1938 järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti kuvanveistäjä Roman Haavamäen ehdotus. Roman Haavamäen suunnittelema muistomerkki Petserin keskustassa Vapaudenaukiolla oli tarkoitus avata kesällä 1940, mutta jo alkanut ensimmäinen neuvostomiehitys esti hankkeen. Toisen kerran oli tarkoitus järjestää avajaiset 1944, mutta silloin sota sotki suunnitelmat.

Vuonna 2004 nosti historiantutkija Hannes Walter Petserinmaan Vapaussodan muistomerkin pystyttämisidean uudelleen esille. 2019 aloitettiin hanke Roman Haavamäen suunnitelman mukaisen Petserinmaan Viron Vapaussodan muistomerkin pystyttämiseksi Värskaan. Muistomerkki avataan Värskassa tänä kesänä 20.7.2020 klo 14.00 eli täsmälleen 80 vuotta alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin.

Yli 300 soturia kuoli Vapaussodan taisteluissa Petserin rintamalla, heidän joukossaan myös useita suomalaisia Pohjan Poika.

Vaikka suunnitelmat ovat siis loppusuoralla, niin aivan kaikki rahat muistomerkkiin ja viheralueeseen sen ympärillä eivät ole ihan vielä koossa ja aikaakin on vielä 1,5 kuukautta, joten kaikki kiinnostuneet ehtivät vielä tukemaan hanketta.

5, 10, 20 euroa tai suurempiakin summia voi lahjoittaa SA Setu Kultuuri Fond -säätiön tilille numero EE722200221041933698. Selitykseksi Vabadussõja monument. Kaikkien ennen 10.7. lahjoituksensa tehneiden nimet julkistetaan avajaistilaisuuden dokumenteissa.

HUOM! ulkomailta, esim. Suomesta, maksettaesta kysytään säätiön juridista osoitetta, se on: Kesktänav 20, Obinitsa küla, Setomaa vald, Võru maakond 65301

Reegi maja eli Värskan vierailukeskus avattiin

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Värskassa avattiin 2. kesäkuuta 2020 Reegi maja eli upouusi vierailukeskuksen ja museon yhdistelmä sekä kotimaisille että ulkomaisille matkailijoille. Viralliset avajaiset pienelle kutsuvierasjoukolle sekä muillekin Facebookin Setomaa Muuseumid -sivulle striimattuna olivat jo maanantaina 1.6.2020.

Reegi maja Värskassa. Kuva: Sergei Vertepov / Setomaa Muuseumid

Viron valtio perusti 1926 Värskaan Õrsava-järven rannalle ns. Petserin pohjoisleirin, harjoituskeskuksen, missä sekä Viron ratsuväki että tykistö harjoittelivat kesäisin. Koko harjoituskeskuksen eli ”leirin” rakensivat sotilaat itse: sotilaiden barakit, upseerien asuintalot, ruokalan, komean kasinon ja hevostallit. Valitettavasti suuri osa rakennuksista on myöhemmin hävinnyt tai päässyt varsin huonoon kuntoon.

Kesäkuun alussa avautui vihdoinkin perusteellisesti ja hienosti kunnostettu ns. Reekin talo eli Reegi maja. Kenraali Nikolai Reek (1890–1942) oli Petserin Pohjoisleirin perustaja, joka toimii useissa merkittävissä tehtävissä, mm. Viron puolustusministerinä (silloinen termi oli sõjaminister) kahdessa eri hallituksessa. Jugendtyylinen vihreä Reegi maja oli aikoinaan koko koulutuskeskuksen komeimpia rakennuksia.

Reekin talossa toimii Värskan vierailukeskus, missä esitellään sekä Värskan seudun historiaa (sotilaiden harjoituskeskus, lomakeskus jne.) että luonnonvaroja (järvimuta, kivennäisvesi jne.). Kesäkaudella on avoinna myös kesäkahvila. Vierailukeskuksen piha-alue sopii erinomaisesti piknikpaikaksi ja lapset voivat siellä leikkiä. Keskuksesta voi vuokrata veneitä, polkupyöriä, vesipolkupyöriä ja talvisin luistimia. Aivan Reegi majan vieressä on Õrsavan järvi, Värskan laululava ja Värskan ulkomuseo.

Asfaltti Värska–Saatse-maantielle

Kirjoittanut: Tapio Mäkeläinen

Perjantaina 29.5.2020 avattiin vihdoinkin liikenteelle täysin asfaltoitu tie Värskasta Saatseen. Ns. Saatsen saappaan kautta kulkevan tien kunnostamisen teki hankalaksi se, että tie kulkee välillä Venäjän puolella ja nimenomaan raja-alueella.

Asfalttia levitetään Värska-Saatse-maantielle. Kuva: Argo Ingver / Maaleht

Tien kunnostamisessa olikin kyse yhteishankkeesta, Viron valtion osuus oli 2,5 miljoonaa euroa. Useista pyynnöistä huolimatta Venäjän (raja)viranomaiset eivät kertaakaan vastanneet konkreettisiin tienrakentamiseen liittyviin lupa-anomuksiin, mutta silti tie saatiin valmiiksi.