Krystoslaavitaja

[Üts’ syna]

Hämeessä Urjalassa kasvaneena Oulussa säilynyt tiernapoika-perinne on minulle lähinnä televisiosta tuttu, kerran pikkujouluaikaan olen Helsingissä ravintolassa nähnyt kyllä aidon tiernapoikien esityksen. Joulukauden päättävänä Nuutin päivänä olen sen sijaan siskojeni ja naapuriston lapsien kanssa kyllä kulkenut lapsena nuuttipukuksi pukeutuneena talosta taloon.

Setomaalla ei ole tiernapoikia eikä nuuttipukkeja, mutta joulun aikaa on sielläkin kuljettu talosta taloon. Ja pieni linkki tiernapoikiinkin tuntuu löytyvän!

Setomaalla lapset, yleensä pojat, toisinaan vanhemmatkin miehet kulkivat jouluyönä tai jouluaamuna talosta taloon kuuluttamassa Jeesus-lapsen syntymää. Tällainen henkilö tunnettiin nimellä krystoslaavitaja, krõstoslaavitaja, kristoslaavitaja jne. Suomalaisten ”kollegoidensa” tapaan krystoslaavitajat eivät naamioituneet tai pukeutuneet roolihahmojen pukuihin, mutta tietynlainen samankaltaisuus tiernapoikiin kuitenkin löytyy, sillä tiernapoikien Mänkin tapaan oli krystoslaavitajillakin mukana Betlehemin tähteen viittaava paperista tehty kynttilälyhty tai jopa tähdenmuotoinen lyhty, kuten arkistokuvasta näkyy. Laulamalla joko ulkona ikkunan takana tai sisällä pirtissä kerrottiin Kristuksen syntymästä.

Jo nimi krystoslaavitaja viittaa selvästi Venäjän suuntaan ja kyse on tietenkin ortodoksiseen uskoon liittyvästä tavasta. Jopa suuri osa lauluista, joita krystoslaavitajat lauloivat olivat venäjänkielisiä.

Kaunis tapa on jo vuosikymmeniä ollut täysin häviämässä, mutta sitä on 2010-luvulla ryhdytty herättelemään henkiin mm. Viron ulkomuseon toimesta. Ulkomuseossa Rocca al Maressa on viimevuosina ollut setojen ja vanhauskoisten joulutapahtumia, joiden osana on ollut sekä opastatusta perinteeseen että konkreettista krystoslaavitamista. Ja juhlittu on tietenkin vanhan kalenterin mukaan eli tammikuun alussa.

Seuraavan kerran krystoslaavitamis-perinteeseen ja esitettäviin lauluihin voi perehtyä Viron ulkomuseon setotalossa 10.1.2021 klo 11-15.

Foto: Eesti Rahva Muuseumi fotokogu; sekä Ülo Tedren artikkelissa Eesti maskeerimistavad: Eesti jõuluaja sanditajad

Seto Mihklipäiv Viron ulkomuseossa 3.10.

KALAA, SIPULIA JA SETOKULTTUURIA!

Viron ulkomuseossa Rocca al Maressa Tallinnassa järjestetään lauantaina 3.10. kaksi mielenkiintoista tapahtumaa: setojen Mihklipäivän juhla ja samaan aikaan juhlitaan museossa myös vanhauskoisten Peipsiveeren Sipuli- ja kalapäivä -tapahtumaa. Ja Peipsiveeren vanhauskoisten ja setojen pihapiirihän ovat vierekkäin museossa. Eli lauantaina sinne!

Näin ulkomuseo kertoo tapahtumasta etukäteen viron kielellä (suomeksi raportti kuvien kera sunnuntaina):

Laupäeval, 3. oktoobril peetakse Eesti Vabaõhumuuseumis koos Piiriveere sibula ja kala päevaga Seto mihklipäeva. Seto talu ja vene vanausuliste kalurimaja vahelisel platsil on võimalik osa saada mihklipäeva palvusest ja ehedast seto kirmaskist – kuulata saab leelot ja pillimängu, maitsta oinaruuga, proovida rahvusjooki ehk hans`at. Laadalt saab igaüks midagi talveks oma keldrisse või külmkappi soetada.Seto mihklipäeva kombestikku avab meile peavarahoidja Elvi Nassar. 🔸 Mihklipäevaga lõppes sügisene põllutöö ja loomade karjatamine. Kõik välitööd pidi tehtud saama, et saaks rahus hinge tõmmata. Rehepeksugagi tuli valmis jõuda, sest vastasel juhul oli järgneval aastal karta viljaikaldust või koguni rehehoone põlemist. Õigeusu kombe kohaselt paastuti enne suuremaid pühi. Mihklipaastus, mis kestis nädal aega, söödi köögivilju ja kala, palju tarvitati toiduõli, kuna kõik piima- ja lihasaadused olid keelatud. 🔸 SETOD TÄHISTASID MIHKLIPÄEVA LAUSA KAHEL PÄEVAL: 12. oktoobril maamihklipäeva, 14. oktoobril vene mihklipäeva. Lisaks pühitseti Setomaal 21. oktoobril ka mihalapäivä, mis oli pühade peainglite Miikaeli, Gabrieli ja Rafaeli mälestuspäev. 🔸 Karja- ja viljaõnne tagamiseks peeti mihklipäeval külakabelites (tsässonates) palvusi. Mihklipäeva hommikul palvetati ka kodus: kogu pere laskus kolm korda põlvili palves, et kõigevägevam aitaks üle elada külma talve ja pika kevade. Mõnel pool kutsuti tallu preester (papp), kes ikooniga ümber rukkipõllu ja karja käies ning ristivett pritsides vilja ja loomi õnnistas. Tänuks anti papile oina kaelaliha ja odrakaraskit. 🔸 Maamihklipäeva peeti pühaks – ei peetud soovitavaks õues töötamist, keelatud oli metsaminek. Mitmes Setomaa külas peeti kirmaseid, sõideti sugulastele külla, võeti ka ise külalisi vastu. Petseris peeti kirikupüha, toimus ka suur mihklilaat. 🔸 Mihklipäevaks tapeti oinas/lammas, millest keedeti suppi (oinaruuga), looma saba söödeti karjasele. Karjaõnne tagamiseks viidi kirikute juurde kogunenud santidele-palvetajatele lambapäid. Kodudes küpsetati pirukaid ja odrakaraskit, pruuliti õlut. Pidutseti koos sugulastega paar-kolm päeva, vene mihklipäeval hakati koju minema. Juhtus sedagi, et vahepeal oli lumi maha sadanud ning vankril kojusõit kulges üsna vaevaliselt.🔸 Mihklinädal oli kalg (kõva) nädal, mistõttu püüti kapsad hakkida ja hapnema panna nädal enne või pärast seda aega. Selleks, et loomasöödast puudust ei tuleks, pandi mihkliööl heinte peale luud, reha ja koot. Viimane oli mõeldud varga või vanakuradi nuhtlemiseks. Mihklipäeva ilm ennustas järgnevat talve- ja kevade ilma: olid puulehed langenud, oli oodata kena kevadet, kui mitte, oli karta külma jüripäeva; hilised maasikaõied tähendasid viljakahju, õied õunapuul aga mõne pereliikme surma.

Foto: Eesti Vabaõhumuuseum