Nulgaq

[Üts´ syna]

Kirjoitin jo aikaisemmin sanasta pühäsenulk, mutta sanan jälkiosalla nulk tai pikemminkin sen monikkomuodolla nulgaq, on setoille kaksi muutakin tärkeää merkitystä.

Aina 1920-luvun alkuun eli itsenäisen Viron kauteen saakka Setomaan taloissa valitsi perinteinen systeemi, jonka mukaan pirtti/(olo)huone (seto: tarõ) jakautui neljään funktioiltaan tiukasti määrättyyn nurkkaan (setoksi nulgaq): sisään tullessa vasemmalla ahonulk, mistä suuren osan vei suuri leivinuuni eli setoksi ahi (gen. aho). Sen vieressä oikealla oli anomanulk, missä säilytettiin astioita jne. vrt. seton annom´ (gen. anoma) ”astia”. Ahonulkan vieressä huoneen takakulmassa oli lämmin nukkumapaikka eli sängünulk ja sen vieressä oikeassa takakulmassa siis pühäsenulk.

Setomaan kartta

Toinen hyvin tärkeä nulgaq-sanan merkitys liittyy setojen asuinalueisiin. Ennen 1920-lukua ja Viron tasavallan aikaa ei setojen asuinalue jakautununut eri kuntiin, vaan puhuttiin – ja yhä usein nykyäänkin puhutaan – 12 eri alueesta, kulmakunnasta eli siis setoksi nulgaq, jotka ovat pohjoisesta lukien: Poloda nulk, Tsätski nulk, Raakva nulk, Saatserinna nulk, Mokornulk, Üle-Pelska nulk, Saurova nulk, Koolina nulk, Irboska nulk, Vaaksaarõ nulk, Seeridsä nulk ja Luhamaa nulk. Nulgaq siis kertovat missä seton tai hänen sukunsa juuret ovat. Kyseessä on ihmisten identiteetin kannalta hyvin merkittävistä asioista, varsinkin kun monien ihmisten tai heidän sukujensa kotiseudut nykyisin jäävät Venäjän hallitsemaan osaan Setomaata.

Tämänkertaisen sanajuttuni kuvituksena on Region tekemä Petserinmaan maakunnan ja setojen asuinalueiden yhdistetty kartta, jonka tekstit olen itse suomentanut. Karttaan on merkitty Tarton rauhan (1920) mukainen Viron ja Venäjän välinen raja sekä nykyisin käytännössä rajana toimiva ns. kontorollilinja. Mutta karttaan on eri väreillä merkitty myös setojen asuinalueen eri nulgaq eli siis käytännössä ne seudut, missä setoja vuoden 1920 tienoilla asui. Kartta kertoo havainnollisesti, kuinka Petserin kaupunki ympäristöineen oli venäläistynyt jo aikaisemmin eli etelästä käsin Petseriin saakka ulottuu valkoinen venäläisasutuksen uloke, jonka seassa siellä täällä on kuitenkin jälkiä entisestä setoasutuksesta. Samalla tavalla voi kartasta nähdä, kuinka setojen asuinalue koillisesta, idästä ja kaakosta on kartan mukaan pikkuhiljaa venäläistynyt (poikkiviivoitetut alueet) ja jo aiempina vuosisatoina ilmeisesti ulottunut kauemmas itään ja kaakkoon.

Suulliim – kesäinen kylmä keitto

Settokeittiön kesäruoka on suulliim, jonka suomeksi on suola-liemi tai suolainen liemi. Kuten kansanomaisissa keitoissa on tapana, niin jokaisella perheellä on oma resepti. Yhteistä on tuoreet vihannekset ja juurekset.

Pääosaa esittää suulliimissä tuore keräkaali. Muissa osissa ovat tuore- ja suolakurkku, tavallinen ja ruohosipuli, tomaatti, porkkana. Liemenä käytetään maitoa ja hapankermaa.

Kaikki edellä mainitut raaka-aineet leikataan raastemaisiksi, ohuiksi suikaleiksi. Kaalin saa mehustumaan niin, että sekoittaa sitä voimakkaasti suolan kanssa esimerkiksi puukauhalla kulhossa ja antaa seistä jonkin aikaa. Sen jälkeen lisätään muut aineet ja mausteeksi hieman etikkaa sekä raastettua piparjuurta. Maito ja hapankerma sekoitetaan keskenään ja kaadetaan muiden aineiden päälle.

Keittoa on hyvä pitää jonkin aikaa jääkaapissa maustumassa. Kymmenenkin minuuttia riittää. Lisäkkeeksi sopii karask eli ohrajauhosta ja piimästä tehty rieska sekä sõir. Viimeksi mainittu on rahkasta ja kananmunista valmistettua juustoa.

Suulliim-reseptiä voi jokainen mukailla mielensä mukaan. Liemeksi voi käyttää myös kotikaljaa tai piimää. Mukaan sopii myös keitetty punajuuri ja kaikki kotipuutarhan lempiyrtit sekä valkosipuli ja mustapippuri. Keittoon lisätään usein myös kuivattua kuoretta (tint) tai savustettua sianlihaa. Annoksen päälle voi tarjoillessa lisätä keitetyn kananmunan puolikkaan.

Savvusann

[Üts´ syna]

Viime viikon seto leelon ohella kaakkoisvirolaisilla on toinenkin kohde – ja aivan syystä tietenkin myös ylpeyden aihe – UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa: Vana-Võromaan savusaunaperinne. Marraskuussa 2014 tullut UNESCOn päätös aiheutti suomalaisissa sauna-aktivistien piireissä hämmästystä ja jopa (aiheetonta ja kateutta ilmentävää) närkästystä, mutta Virossa aiheellista tyytyväisyyttä hyvin tehdystä valmistelu- ja lobbaustyöstä.

Vana-Võromaalla ja myös Setomaalla savusanaa merkitsee kaunis yhdyssana: savvusann. sau (nom.): savvu (gen.) on ”savu” ja sann ”sauna”. Eli oikeastaan ”savunsauna”, tunnetaan myös nominatiivi+nominatiivi-muotoinen, mutta harvinaisempi sana sausann.

Vana-Võromaalla taasen tarkoitetaan Kaakkois-Viron noin 4 200 km2:n suuruista aluetta joka virallisesti syntyi 1783, kun tsaaritar Katariina II mahtikäskyllä Venäjän hallinonuudistukseen liittyen muodostettiin aivan uusi maakunta tälle alueelle. Alue jakaantui kahdeksaan vanhaan kihlakuntaan eli suurpitäjään, jotka nykyisin kuuluvat pääosin Võrumaan ja Põlvamaan maakuntiin, mutta pienemmiltä osiltaan myös Valgamaan ja Tartumaan maakuntiin. Setomaan alue on Vana-Võromaan alueen rajanaapuri idän puolella ja ainoa merkittävä ero alueiden välillä on se, että setot ovat perinteisesti olleet uskonnoltaan ortodokseja, kun taas võrokeseq eli võrolaiset aluksi roomalais-katolisia ja uskonpuhdistuksen jälkeen luterilaisia.

Aloite savusaunaperinteen lisäämisestä UNESCOn listalle syntyi vuonna 2009. Mooskassa Vana-Võromaalla elävän savusauna-aktivisti Eda Veerojan mukaan savusaunat ovat yhä tärkeä osa jokapäiväistä võrolaisten elämää: savusaunalla on edelleen samat tehtävät, jotka sillä ovat olleet satoja vuosia. Tietenkin peseydytään, mutta myös kerätään energiaa, hemmottellaan mieltä ja sielua. Savvusann on monitoimitila, joka palvelee ihmistä syntymästä kuolemaan. Tosin nykypäivänä harvoin enää synnytään savusaunassa, mutta luonnollisen kuoleman kokeneen ruumis saatetaan edelleen pestä kaakkoisvirolaisessa savusaunassa. Kaakkois-Viron savusaunoissa myös hoidetaan, lääkitään, tehdään erilaisia parannusriittejä ja muistellaan koko perheen kanssa esivanhempia, korostaa Eda Veeroja.

Savusaunoissa savustetaan edelleenkin sianlihaa sekä omiin tarpeisiin että myyntiin.

Sauna-aktivisti Eda Veeroja korostaa, ettei Vanha Võromaa halua omia itselleen koko savusaunaperinnettä, vaan toivoo, että  UNESCOn päätös nostaa savusaunojen ja savusaunaperinteiden vaalimisen arvoa kaikkialla, missä savusaunoja on vielä jäljellä, Setomaalla, muualla Virossa, Latviassa, Venäjällä ja myös Suomessa.

No suomalaisetkin ovat vihdoinkin heränneet ja yhteisvoimin on pantu pystyyn Saunominen UNESCOon -hanke, jonka tavoitteena on vaalia (suomalaisen) saunaperinteen jatkuvuutta, vahvistaa saunakulttuurin elinvoimaa ja nostaa esiin suomalaisen saunakulttuurin merkityksellisyyttä. Hankkeen taustalla on laaja joukko suomalaisia saunayhteisöjä, sekä muita saunakulttuuria kehittäviä toimijoita.

Savvusann on Setomaalla melkein pyhä paikka. Saunassa piti käyttäytyä kunnolla, hillitysti ja liikaa meluamatta. Ja yhä nykyäänkin kuulee vielä käytettävän perinteisiä ikivanhoja toivotuksia: saunaan tulija toivottaa saunassa olijoille: Jummal´ sekkä! [”Jumala (tulkoon teidän) joukkoonne/sekaanne”) ja saunassa jo olijoiden vastaus tulijalle: Sekäq eis´ ! [(Tule) joukkoon/sekaan itse!] tai Jummal´ hää miis (”Jumala (on) hyvä mies!”).

Artikkelikuva: Harri A. Sundell

Setumaalta Harjumaalle

Kirja Setumaalta Harjumaalle. A.O.Väisäsen tukimusmatka Viroon vuonna 1913

Timo Leisiö (toim.): Setumaalta Harjumaalle. A. O. Väisäsen tutkimusmatka Viroon vuonna 1913. Tampereen yliopisto, Kansanperinteen laitos, julkaisuja n:o 16. Tampere 1992.

Professori Timo Leisiön kokoama kirja sisältää seuraavat artikkelit:

  • Timo Leisiö: Sananen setuista ja vahakantisesta muistivihosta
  • Timo Leisiö: Armas Otto Väisäsen elämäntyön ääriviivoja
  • Armas Otto Väisänen: Setumaalta Harjumaalle vuonna 1913. Matkakertomus.
  • Timo Leisiö: Päiväkirjan kommentaari
  • A. O. Väisänen: Setunmaa
  • Igor Tõnurist: Eestin ja Pihkovanmaan musiikilliset suhteet kansansoitinten avulla tarkasteltuna
  • E. Richter: Setujen sulautuminen eestiläisiin
  • Jakob Hurt: Setukaisten elinalueet ja perinne

Timo Leisiö (s. 1946) on kansanmusiikin ja aivan erityisesti kansansoitinten tutkija, emeritusprofessori, joka toimi pitkään musiikintutkimuksen laitoksen johtajana Tampereen yliopistossa.

Tämän kirja-artikkelin kirjoittaja: Tapio Mäkeläinen

Setukaisten ystävien sivusto

Tällä Setukaisten ystävien yhdistyksen sivustolla kerrotaan toisaalta yhdistyksestä ja sen toiminnasta, toisaalta Setomaasta ja setoista, heidän kielestään, kulttuuristaan, tavoistaan ja tapahtumistaan. Tälle sivustolle artikkeleita kirjoittavat setukaisten ystävät ja asiantuntijat eri aloilta.

Seto

[Üts’ syna]

Kaakkois-Viron ortodoksisia asukkaita kutsutaan yleensä termillä seto. Kansa Värskassa, Obinitsassa ja Saatsessa itse käyttää sanoja: seto, monikollisena setoq ja asuinalueestaan nimitystä Setomaa.

Koska pohjoisvirolaisissa murteissa ja viron kirjakielessä, mikä perustuu keskisen Pohjois-Viron murteisiin, kaikki vanhat alkuperäiset o-äänteet ovat muissa kuin ensitavuissa ovat muuttuneet u-äänteiksi, on viron kirjakielessä Viro-sta tullut Viru-(maa jne) ja seto-a vastaa setu. Eli viron kirjakielessä on pitkään käytetty ja usein vielä nykyäänkin käytetään sanamuotoja setu ja Setumaa, tosin nykyisin yhä tavallisemmin myös termejä seto ja Setomaa.

Kun me suomalaiset – samoin kuin setot – “uskallamme” ja osaamme käyttää myös sanojen 2. ja 3. tavussa sekä muissa jälkitavuissa o-vokaalia, niin olisi loogista ja myös syytä suomen kielelläkin käyttää alkuperäisiä, ”ei-pohjoisvirolaistettuja” muotoja seto ja Setomaa. Suomessa olisi siis nykyisin puhuttava setoista ja Setomaasta. Samoin kuin puhumme Virosta ja virolaisistakin. Vrt. vielä esim. viron kirjakielen elu, ilu, tegu contra suomen elo, ilo, teko jne.

Setukaiset on ilmeisesti suomalaisten ihan itse kehittämä sana, jolla tarkoitetaan Kaakkois-Viron ortodoksista väestöä. Saksankielinen monikollinen die Setukesen voisi toki olla sen taustalla sekä suomen kielen –kainen/-käinen-tyyppiset nimet, mutta uka-äännejonon sisältävä sana on siis keksitty jossain ihan muualla kuin Setomaalla tai edes muualla Virossa.

Setojen suhteen suomen kielen setukainen-sanan välttämiseen on vielä yksi syy, nimittäin viron kielen sana setukas, jonka merkitys on “luuska, koni, huono hevonen”. Eli ei hevostella, vaan kunnioitetaan kansanryhmän itse käyttämiä termejä, jotka erinomaisesti sopivat myös suomalaiseen suuhun!

Edes arkipuheessa emme enää käytä sanoja mustalainen tai neekeri. Nykyisin puhumme saamelaisista emmekä lappalaisista ja ryssittely on taakse jäänyttä maailmaa. Aikoinaan kaikki edellä mainitut termit olivat suomen kielellä neutraaleja ja hyväksyttyjä, mutta ajat muuttuvat ja maailma muuttuu ja pienenee ja siksi nykyisin pitää ottaa huomioon myös se, minkälaisia asenteita, tunteita ja konnotaatioita muissa maissa ja muissa kielissä eri sanoihin liittyy tai mitä mielleyhtymiä suomenkieliset sanat muissa synnyttävät.

Sanan seto alkuperästä on useitakin teorioita. Suomen kielessä on kolme demonstaritiiviprominia eli tämä, tuo, se. Viron kirjakielessä on vain yksi see. Etelävirolaisissa kielimuodoissa on joko kaksi tai kolme, setossa suomen tapaan kolme: seo / s´oo / sjoo, taa ja tuu / too. Ja kun Setomaalta tullut ihminen puhuu ja selittää, niin puheessa vilahtelevat usein sekä seo että tuu (”tämä” ja ”tuo/se”) ja ainakin ulkopuolinen kuuli, sekoitti ja jopa yhdisti ne yhteen: seo-tuu / se-tuu / se-too / se-to. Pohjoisvirolaisessa moinen puhe ja erityisesti noiden pronominien runsas käyttö ja tarkan merkityksen epäselvyys aiheuttivat sekä hämmennystä että naureskelua ja näin yhdistettiinkin seo+too ja saatiin sana, jolla alun perin muut virolaiset pilkaten tarkoittivat henkilöä, joka puhuu tuota kummallista kieltä, pukeutuu, käyttäytyy omituisesti. Ilmeisesti 1800-luvun lopulta alkaen setojen lähinaapurit ja laajemminkin muut virolaiset alkoivat käyttää seto-setu-sanaa pilkallisessa merkityksessä on tutkija Paul Hagu arvellut. Vähitellen setot kuitenkin alkoivat itse ylpeydellä käyttää tätä termiä itsestään.

Toisen seto-heimonimen selitys, jota ilmeisesti tarjosi ensimmäisenä F. R. Kreutzwald, on se, että seto-termi olisi kehittynyt sanasta setä (merkitys ”setä”). Nykyisin tällä selityksellä ei ole kannatusta. Myös muita selityksiä seto-sanalle on annettu.

Seto-termi on varsin uusi, sillä ensimmäisenä Settukesed, Settu, Settuke -sanoja tiettävästi kirjallisessa muodossa käytti H. E. Hartmann vasta vuonna 1860. Seto ja Setomaa -termit ”virallisti” III Seto Kongressi vuonna 1993 ja siitä alkaen on niitä käytetty rinnan setu ja Setumaa -termien kanssa myös vironkielissä teksteissä ja muissa yhteyksissä. Vuonna 2010 Viron paikannimikomissio vahvisti o-llisen Setomaa-nimen setojen asuinalueen viralliseksi nimeksi. Vuoden 2017 paikallishallintoreformista alkaen on Virossa olemassa myös Setomaa vald eli Setomaan kunta, mikä kattaa lähes kokonaan Viron puoleisen osan historiallisesta setojen asuinalueesta.