Sõir – perinteinen rahkajuusto

Koska tätä juustoa ei löydy suomalaisista kaupoista, niin etenkin etelävirolaiseen ruokakulttuuriin kuuluvan juuston voi tehdä kotona. Samanlaista juustoa valmistetaan myös Latviassa. Seillä kuminalla maustettu Jāņusiers on perinteinen latvialainen juhannusherkku.

Kotijuustoja voi valmistaa esimerkiksi happaman piimän tai sitten juustonjuoksuttimen avulla. Sõir valmistetaan käyttämällä rahkaa.

Jos jollakin on jäänyt talteen esivanhempien puinen juustokehä, niin sitä voi käyttää, mutta siiviläkin riittää sõiran valmistukseen. Todennäköisesti jokainen perheenemäntä tekee sen omalla tavallaan, esimerkiksi suvun perinteitä noudattaen. Resepti antaa mahdollisuuden muokata lopputulosta.

Juustoa voi tehdä ilman mausteita, joista käytetyimmät ovat kumina, yrtit, sienet ja valkosipuli. Rusinoitakin voi siihen lisätä.

Tässä siis ohje:


Laita 500 g maustamatonta rahkaa ja 1 litra maitoa kattilaan, sekoita hyvin ja kuumenna miedolla lämmöllä hyvin sekoittaen niin kauan, että hera erottuu. Älä päästä sitä kiehumaan! Kaada massa siivilään valumaan ja laita hera talteen.

Hera on kirkasta, mutta hyvin proteiinipitoista ja siksi sitä ei kannata kaataa viemäriin. Sen voi käyttää vaikkapa leipä- tai ohukaistaikinaan.

Kattilassa sulatetaan 100 grammaa voita ja lisää siihen siivilässä ollut massa, mausta se suolalla (n. 1 tl) ja sekoita niin kauan, että seos on tasainen. Anna seoksen jäähtyä hieman ja lisää kaksi rikki vatkattua munaa (joihin voi lisätä haluamasi mausteet, esim. 1 tl kuminoita, puristettua valkosipulia, basilikaa). Kuumenna juustoa jatkuvasti sekoittaen vielä muutama minuutti niin, että se on tasaista. Huom! Seos ei saa kiehua. Ja juusto onkin valmis laitettavaksi vedellä kostutettuun juustokehään tai sideharson sisään siivilään.

Painon avulla sõirasta saa säilyvämmän ja kiinteämmän. Sen voi myös kuivattaa miedossa lämmössä, jolloin juuston voi ennen kuivattamista voidella voilla ja päälle voi ripotella suolaa.

Kuva: Harri A. Sundell

Blinit

Kuten muidenkin suurelle alueelle levinneille resepteille on käynyt, on bliniresepteistäkin olemassa monta versiota. Usein se oma on se ”oikea”. Yhteistä taikinoissa on yleensä tattari ja hiiva. Muista asioista onkin sitten mukava kiistellä, mikä on parempi ja kuinka blinit pitää tehdä ja onko nimi edes oikea.

Suomessa ja Ruotsissakin blinit ovat olleet ravintoloissa alkuvuoden ruokaa. Silloin on saatavilla myös mielestäni ehkä parasta lisuketta eli mateenmätiä. Virossa tuota herkkua ei käytännössä tunneta ollenkaan.

Minun blininteko-oppini ovat peräisin 70-luvun alusta ravintola Bellevuesta, jossa ei ollut käytössä kirjoitettua reseptiä. Ehkä jo ravintolan perustajan Reko Paulon ajasta peräisin ollut taikinajuuri muhi kylmähuoneen nurkassa ja siihen lisättiin tarvittaessa maitoa ja jauhoja. Ennen blinien paistamista taikinaa saatettiin hieman joko ohentaa tai lisätä jauhoja, mutta oleellista oli, että silloin lisättiin siihen kovaksi vatkattu valkuainen. Paistamiseen käytettiin runsaasti voisulaa.

Visit Setomaa julkaisi Facebook-sivustollaan laskiaisviikon blinien teosta opetusvideon, joka näkyy tästä: https://www.facebook.com/TaarkaTaroOu/videos/1142717219503932

Videon lopussa on myös resepti, josta puuttuu edellä mainittu tattarijauho.

Blinipannut ovat halkaisijaltaan noin 12-14 senttimetriä. Nykyään on myynnissä vain kahvallisia pannuja, mutta aikaisemmin valurautaiset blinipannut olivat suorareunaisia ja ilman kahvaa. Blinin lämpimänä pysyminen varmistettiin viemällä se asiakkaalle pannulla. Kuuman pannun alla oli pyöreä vati ja sen päällä kakkupaperi, joskus jopa kangasservetti.

Mutta nyt reseptiiin. Taikina pitää tehdä hyvissä ajoin.

Käytin itse nesteenä rasvatonta kirnupiimää, jota ohensin hieman vedellä. Noin puolen litran nestemäärään lisäsin 1,5 dl vehnäjauhoja, kolmanneksen kuivahiivapaketista ja pari teelusikallista sokeria. Sekoitin hyvin, annoin seistä tunnin verran huoneenlämmössä ja laitoin taikinan jääkaappiin suljetussa astiassa (Huom. kohoaminen ja käyminen!). Vuorokauden kuluttua hiiva oli käyttänyt kaiken sokerin. Tuoksu oli tuttu vuosien takaa. Lisäsin noin 2 dl tattarijauhoa ja kaksi kananmunan keltuaista sekä hieman suolaa. Ohensin taikinan sopivaksi lisäämällä piimää. Valmis taikina oli selvästi paksumpaa kuin tavallinen ohukaistaikina. Annoin taikinan seistä vähän aikaa huoneen lämmössä niin, että hiiva aloitti taas toimintansa. Juuri ennen paistamista lisäsin kovaksi vatkatut kaksi kananmunan valkuaista joukkoon. Lopputulos oli silloin kuin pehmeää vispipuuroa.

Koska blinit ovat kaksi-kolme kertaa paksumpia kuin ohukaiset, lieden lämpötila pitää olla selvästi alempi. Levy pitää olla noin puolella teholla, koska muutoin blinit joko palavat tai jäävät keskeltä raa’aksi. Voita tai halutessa öljyä kuluu paistamiseen runsaasti. Kun lämpötila on valittu oikein, on blini kääntämisen hetkellä kypsynyt niin kiinteäksi, että taikina ei ole enää valuvaa.

Blinien oheen sopivat voisula, hapankermatuotteet, hakattu sipuli ja maustekurkku sekä kaikki suolaiset kalatuotteet. Jos mätiä ei ole, niin esimerkiksi savukalasta, sillistä tai graavilohesta voi tehdä esim. ”kaviaaria” lisäämällä pieneksi paloiteltuun kalaan hakattua sipulia, tilliä ja keitettyä kananmunaa sekä majoneesia tai hapankermaa.

Kuvassa on myös niksi blinien paistamiseksi erikoispannua käyttämättä eli tavalliselle pannulle on laitettu silikonista tehdyt kananmunien paistorenkaat. Muistutan vielä tässäkin, että blinin pitää kypsyä tarpeeksi kauan ennen kääntämistä. Tuolla menetelmällä lämpötilan säätö onnistuu helposti seuraamalla voisulan väriä paiston aikana.

Moderni cross kitchen – suomalais-setolainen yhdistelykeittiö

Itseään arvostava ruokablogija kirjoittaa fuusio- ja cross kitchen -keittiöistä, aivan kuin ne olisivat ulkomailta tuotuja ylihienoja ja ihmeellisiä asioita. Kyse ei ole kuitenkaan muusta kuin yhdistelystä tai lainoista muista kulttuureista. On vain harvoja päivittäisiä ruokia, jotka olisivat ehdottomasti vain esim. suomalaista perinneruokaa.

Lokakuun alussa järjestettiin Viron ulkomuseossa Piiriveere sibula ja kala päev, Siellä oli myynnissä muun muassa savustettuja kaloja ja sipuleita. Ostimme punaisia, vaaleanpunaisia ja keltaisia sipuleita sekä savustettua kuhaa ja muikkuja.

Peipsin muikku poikkeaa kooltaan esim. Kitkan viisaana tunnetusta niinsanotusta neulamuikusta. Kokonaisena umpirasvassa paistettu kuusamolaisherkku on turisteillekin tuttu. Peipsin rannoilla niin pieniä kaloja ei syödä. Nimittäin noin kolmivuotiaiden kalojen paino on jopa 100 grammaa eli yli kymmenkertainen verrattuna Kitkan viisaaseen. Näin ollen ruodot eivät ole enää pehmeitä, mutta kalanlihan maku on sama. Rasvainen ja mieto.

Savustetut muikut ovat hyvää raaka-ainetta salaattiin. Koska muikku ja siika ovat läheisiä sukulaisia, voi ruoanvalmistukseen käyttää suomalaisen pitoruoan eli savusiikasalaatin reseptiä. Sitä voi mukaella käyttäen kastikkeeksi virolaista majoneesia ja hapankermaa.

Yksinkertaisesti resepti on siis tällainen.

Keitettyyn riisiin sekoitetaan hienoksi hakattua sipulia ja tilliä, paloiteltua omenaa sekä paprikaa. Lisätä voi myös keitettyä kananmunaa. Ainekset sekoitetaan, lisätään kastike ja maun mukaan suolaa. Viimeksi lisätään ruodottomaksi ja nahattomaksi puhdistetut savustetut muikut. Ne sekoitetaan varovasti, ettei kala hajoa aivan pieneksi.

Viroksi muikku on rääbis ja setonkielinen muoto on rääbüs tai rääbüsk´. Ja jo lähes kadonnut nimi rääbys on ollut käytössä Lapissa.

Kuvassa on savustettuja Peipsin muikkuja.


Kikkasiin´

[Üts´ syna]

Viikon sana on yhdyssana: kikka+siin´. Võro-seton kielen kikas (gen. kikka) on ”kukko” ja siin´ ”sieni”. ”Kukonsieni” on todellisuudessa suomeksi kanttarelli, mutta taasen viron kirjakielessä on hyvin samantapainen sana samassa merkityksessä eli kukeseen. Kanttarellin väri ja muoto voi tuoda mieleen kukon heltan, joten kyseisen sienen omankieliset nimet sekä virolaisilla että setoilla ovat ilmeisesti meille suomallaisilekin varsin helposti ymmärrettävät.

Kuten tunnettua setot ovat ortodokseja. Ortodokseilla on perinteisesti ollut viikossa kaksi paastopäivää eli keskiviikot ja perjantait sekä vuodessa seitsemän suurta paastokautta, joista tunnetuimmat ja pisimmät ovat Suuri paasto ennen pääsiäistä ja joulupaasto ennen joulua. Paastokausina tai paastopäivinä ei saa syödä lihaa, munia, maitotuotteita, kalaa eikä juoda viiniä tai käyttää öljyä ruoan valmistuksessa. Joinakin paastopäivinä on kalansyönti, öljyn käyttö ja viininjuonti kuitenkin luvallista. Toki nykyisin vain pieni osa Setomaallakaan noudattaa tiukasti paastoa, mutta tiettyä vaikutusta ruokakulttuuriin sillä on silti yhä selvästi.

Koska sekä joulua edeltävä paastokausi että Suuri paasto ennen pääsiäistä kestävät molemmat noin 40 vuorokautta, niin lihan ja kalan korvaavien raaka-aineiden tarve on selvä. Mm. siksi ortodokseilla on runsaasti erilaisia sieniruokia, niin myös setoilla. Sieniruoat ovatkin merkittävässä roolissa setojen ruokaperinteessä ja yksi niistä seikoista, jotka erottavat setojen keittiötä muiden virolaisheimojen perinteisestä keittiöstä. Setot tuntevat sienet, Setomaalla on hyviä sienimetsiä ja Setomaalla myös kerätään runsaasti sieniä, myös myyntiin saakka.

Noin 15 vuotta sitten näin kuinka Kauppatorilla Helsingissä myytiin sieniä, jotka myyjän kyltin mukaan olivat kanttarelleja Saarenmaalta. Kun yritin ystävällisesti kyseiselle suomalaiselle myyjälle huomauttaa, ettei Saarenmaalla ole suurta sienten ostoa varten tehtyä verkostoa ja myytävät sienet voisivat hyvinkin olla Setomaalta, niin sieniä myynyt vanhempi rouva käytännössä kävi minuun käsiksi. Saarenmaa ilmeisesti herättelee suomalaisissa enemmän positiivisia mielleyhtymiä kuin Setomaa, vaikka mm. sienten ollessa kyseessä pitäisi objektiivisesti olla aivan toisin päin.

Omasta lapsuudestani tiedän hyvin, että kotiseudullani Hämeessä Karjalankannakselta tulleet evakot, vaikka eivät olletkaan ortodokseja, tunsivat sienet, keräsivät niitä ja söivät niitä. Oikeat hämäläiset vähät välittivät sienistä ja niinpä äitinikin kyllä kävi meidän muiden kanssa sienimetsässä, valmisti sienistä ruokia, mutta vain isä ja me lapset söimme sieniä, äitini ei koskaan koskenutkaan niihin. Samalla tavalla myös Virossa eri alueilla on perinteisesti ollut varsin erilaista suhtaumista sienten käyttämiseen elintarvikkeina. Kaikille sieniruokien ystäville voi vain lämpimästi suositella matkaa Setomaalle!

Foto: Tapio Mäkeläinen