Leelo

[Üts´ syna]

Virolais-suomalaisen suursanakirjan mukaan sanan leelo merkitykset suomeksi ovat 1. ”kalevalamittainen kansanlaulu, runolaulu”; 2. ”kertosäkeenä toistuva sana setojen lyyrisissä kansanlauluissa”. Leelo-substantiivista johdettu verbi leelotamine taasen merkitsee saman sanakirjan mukaan: ”kalevalamittaisen kansanlaulun laulaminen, runonlaulu, runolaulu”.

Leelo-sanan toisen tavun o-vokaali viittaa siihen, että kyse on etelävirolaisesta kielimuodosta ja todennäköisimmin juuri seton kielestä viron kirjakieleen lainatusta sanasta. Puhekielessä leelotama-verbi ja leelotamine ovat valitettavasti saaneet myös pejoratiivisia merkitysvivahteita aina humalassa hoilaamiseen saakka.

Seton kielessä ja nykyisin myös kansanvälisesti (englanti, ranska, saksa jne.) ilmauksessa seto leelo on kyse nimenomaan setoille tyypillisestä ikivanhasta laulutavasta. Laulujen mitta on yleensä kalevalamitta ja osa leeloista voi olla vuosisatoja vanhoja, mutta myös aivan uusia leeloja luodaan joka vuosi. Useimmiten leeloja lauletaan niin, että ensin esilauluja laulaa, sitten kuoro toistaa saman moniäänisesti ja sitten taas esilauluja laulaa seuraavan säkeen jonka kuoro toistaa jne. Useimmat leeloja esittävistä ryhmistä, leelokuoroista, ovat naiskuoroja ja tunnettuja esilaulujia ja perinteentaitajia kutsutaan kunnioittavalla termillä lauluimä eli ”lauluemo, lauluäiti”. On toki olemassa leeloja esittäviä mieskuoroja ja sekaryhmiäkin. Ja mikä ilahduttavinta, myös lapsia ja nuoria leelolaulujen esittäjiä löytyy.

Vuodesta 1977 alkaen on joka kolmas vuosi Värskassa vietetty setojen omia laulujuhlia tai oikeastaan leelojuhlia. Leelopäiv-nimellä tunnetun tapahtuman kehitti kaksi Värskassa asunutta setovaikuttajaa runoilija Paul Haavaoks ja koulumies Paul Lehestik.

Vuosien valmistelutöiden jälkeen seto leelo hyväksyttiin 2009 UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. UNESCOn tunnustus on tuonut setojen leelolaululle sekä kansainvälistä arvostusta ja tunnettuutta, mutta samalla myös setot ja muut virolaiset ymmärtävät nykyisin entistä paremmin leelon arvon ja leelo-perinteen säilyttämisen tärkeyden. Viimeksi Leelopäivää vietettiin Värskassa 29.6. osana uutta Seto Folk -tapahtumaa.

Artikkelikuva: Harri A. Sundell, Leelopäiv 2019

Pienet kansat maailmojen rajoilla

Tuija Saarinen ja Seppo Suhonen (toim.): Koltat, karjalaiset ja setukaiset – pienet kansat maailmojen rajoilla. Snellman-instituutti 1995.

Teos on ”virallisesti” Tuglas-seuran Kuopiossa marraskuussa 1994 järjestämän Idän viimeiset vartijat länttä vastaan -tapahtuman seminaarijulkaisu. Se on kuitenkin itse asiassa sisällöltään laajempi kuin Kuopiossa järjestetty seminaari, teokseen nimittäin tilattiin seminaariesitelmien lisäksi vielä lisäartikkeleita.

Teoksen kirjoittajina ovat mm. Elias Huurinainen, Heikki J. Hyvärinen, Heikki Kirkinen, Teuvo Laitila, Seppo Lallukka, Martti Linkola, metropoliitta Leo, Jelena Sergejeva, Aleksandra Stepanova, Pertti Virtaranta ja Pekka Zaikov.

Kirjan setot-osuuteen kuuluu seuraavat neljä artikkelia:

  • Paul Hagu: Setukaisten identiteetin ongelmat
  • Aare Hõrn: Setukaisten ortodoksisuus ennen ja nyt
  • Mare Piho: Siperian setukaiset
  • Vaike Sarv: Setukaisten elävä laulu- ja juhlaperinne

Tämän kirja-artikkelin kirjoittivat: Setukaisten ystävät ry ja Tapio Mäkeläinen.