Kaal´

[Üts’ syna]

Yksi hyvin mielenkiintoinen sana on kaal´. Ja taas kerran käy ilmi, kuinka tärkeä ja oikeastaan välttämätön on liudennuksen merkitseminen seton (ja myös võron) kielen ortografiassa.

Nimittäin:

  1. kaal, gen. kaala on ”kaula” (ihmisen, esineen, maa-alueen)
  2. kaal, gen. kaalu on a. ”paino”, b. ”vaaka”

MUTTA

3. kaal´, gen. kaali on a. ”suuri pellavainen huivi”, b. ”lanttu”

Tuolla suurella pellavaisella huivilla on tärkeä rooli setojen häärituaalissa.

Perinteisten setohäiden tapahtumat alkavat morsiamen kotoa. Kyseessä on silloin vielä morsian eikä vielä aviovaimo. Sieltä sulhanen kuljettaa hevoskyydillä nuorikkonsa omaan kotiinsa, missä juhlat jatkuvat ja missä nuorikko puetaan naineen naisen päähineeseen ja hänestä tulee siis vasta silloin ”virallisesti” aviovaimo.

Mutta tuon matkan aikana morsiamen kotoa sulhasen kotiin vaanivat kuitenkin monet pahat voimat ja siksi morsian peitetään matkan ajaksi suojaavan pellavaisen puna-valkoisen kaal´-huivin alle. Eli kuten setot sanovat: kabo kaali ala, linnukõnõ linadsõ ala eli ”neitonen huivin alle, lintunen pellavaisen alle”. Tietenkin myös truuska tekee omia taikojaan ja lausuu loitsujaan, jotteivat pahat voimat vahingoittaisi morsianta tämän tärkeän matkan ja samalla ehkä elämän tärkeimmän siirtymäriitin aikana. Erityisesti on pelätty ns. pahaa silmää ja siksi siis morsian tuolla suurella huivilla peitetään, suojellaan kaal´-huivin avulla noilta pahoilta katseilta ja muilta pahoilta voimilta. Morsian on niin piilotettu kaalin alle, että hän ei edes näe, vaan häntä joudutaan taluttamaan.

Foto 1: Jüri Külvik

Foto 2: sama Mari Kaarman 1990-luvun lopussa suunnittelema postimerkki setojen hääparista, jota käytin jo sanan hähäq kuvituksena.

Hähäq TAI Sajaq

[Üts’ syna]

Häät ja hautajaiset ovat ikivanhoja rituaaleja, joihin liittyy ikivanhoja tapoja ja myös sanoja. Valitettavasti en ole koskaan ollut Setomaalla häissä enkä – ehkä onneksi – hautajaisissa, mutta yritän silti esitellä seuraavina viikkoina muutamia niihin liittyviä mielenkiintoisia sanoja, vaikka sopivia kuviakaan ei oikein tahdo löytyäkään.

Otetaan ensin iloisemmat sanat.

Kaksi tai jopa kolme eri kaakkoisvirolaista sanaa: hähäq, saajaq tai sajaq – ja kaikkien merkitys on ”häät”. On mielenkiintoista, että sellaiset termit kuin häät, hautajaiset, ristiäiset, juomingit, peijaiset, kekkerit, pidot, kemut ja usein myös juhlat ovat meillä suomeksi ja usein muissakin itämerensuomalaisissa kielissä monikollisia ja monikollisiahan ovat myös võron-seton kielen hähäq ja s(a)ajaq.

Hähäq on samaa juurta kuin suomen häät-sana tai inkeroisen ja karjalan samantapaiset sanat. Kielentutkija Jorma Koivulehto todisteli aikoinaan ko. sanojen alkumuodon lainatuksi keskialasaksasta. Viron kirjakielessähän on käytössä ihan toinen sana eli pulmad ­ – ts. myös monikossa.

Myös seton kielen toinen häitä-merkitsevä sanan, sajaq tai pitkävokaalisena saajaq, vastine tunnetaan muuallakin itämerensuomalaisella alueella, esim. vepsä sai ”häät”. Sana on johdos saiaq/saama eli saada-verbistä ja selittyy niin, että häiden yhteydessä morsian saatiin/vietiin/saatettiin omasta kodistaan sulhasen kotiin.

Saiaq-verbistä on saatu myös seton kielen termit saajarahvas/sajarahvas eli ”hääkansa” ja saajalinõ/sajalinõ ”häävieras.

Häitä vietettiin aikoinaan kolme päivää ja häiden ensimmäisen juhlapäivänkin nimitys liittyy em. termeihin: sajapäiv. Juhlien toinen juhlapäivä oli vakapäiv ja kolmas hõimupäiv.

Artikkelikuvana tällä kertaa 1999 julkaistu virolainen postimerkki, joka esittää morsiusparia perinteisissä häävaatteissa. Postimerkki kuuluu taiteilija Mari Kaarman 1990-luvun lopussa suunnittelemaan upeaan postimerkkisarjaan. Muiden Viron alueiden kansallispukuja esittelevien postomerkkien ohella sarjaan kuului kaksi merkkiä setoista. Hääparin ohella julkaistiin myös merkki, jossa kansallispukuinen mies soittaa torvea ja pikkupoika pillejä.