llmar Vananurm on tunnettu setoaktivisti ja Setomaa-lehden entinen päätoimittaja. Hän on koonnut Setomaa-lehdessä 1997–2001 ilmestyneistä kirjoituksista tämän 164-sivuisen teoksen. Kirjoittajat ovat käsittääkseni kaikki yhtä lukuunottamatta setoja eli setukaisia – miehiä ja naisia, eri-ikäisiä koululaisista vanhuksiin. Osa asuu Setomaalla, osa muualla, osa on syntynyt venäjänpuoleisella Setomaalla, suurin osa vironpuoleisella, muutamat setoperheisiin esim. Tallinnassa. Kaikkien tämän kirjan kirjoitusten aiheena on Setomaa. Osa muistelee lapsuudenmaisemiaan, osa kirjoittaa nykypäivästä. Osa kirjoittaa viron kirjakielellä, osa seton kielellä.
Kun lukee kaikki 35 kirjoitusta tai huomattavan osan niistä, alkaa palapelin palasista vähitellen muodostua kokonaiskuva Setomaan menneisyydestä ja nykyisyydestä. Tämä kuva ei ole yksiselitteinen, se on osittain jopa ristiriitainenkin. Useimpien kirjoitusten perussävy on varsin surumielinen ja alakuloinen, jopa katkera. Mutta esim. kirjan takakannen kuva todistaa, että jopa täysin varmasti kuolemassa ollut setomiesten lauluperinne on pystytty nostamaan uuteen nousuun. Toivoa siis on!
Näin melkein 20 vuotta myöhemmin Ilmarin teosta uudelleen lehteillessä ja lukiessa alkaa ymmärtää vielä paremmin kirjan arvon: useat sen kirjoituksista kertovat monien eri ihmisten sanoin jo menneestä ja kadonneesta maailmasta, tuhoutuneista tai melkein tuhoutuneista venäjänpuoleisen Setomaan kylistä ja elämäntavasta jota meidän urbanisoituneiden 2020-luvun cityihmisten on melkein mahdoton ymmärtää. Mutta kannattaa yrittää…
Tapio Mäkeläinen / Jäsenkirje (Setukaisten ystävät) kesä 2002 / muokkaus kesäkuu 2020
Vastaa